Pauliina's fit world
Pauliina's fit world

Kuukausi: tammikuu 2017

Lomaterveiset Krabilta

Blogi on ollut lomalla, kuten myös minä. Olemme olleet täällä Thaimaan Krabilla nyt puolitoista viikkoa ja jäljellä on vielä neljä päivää täällä, kunnes lennämme takaisin Suomeen.  Aion tehdä vielä isompia päivityksiä Krabista paluun jälkeen, mutta…

  • 3

Mä oon ihan finaalissa

Nyt se sitten vihdoin koitti, nimittäin mun loma, vaikka ei se oikeastaan vielä siltä tunnu. Olen ollut töissä, saanut koko kämpän puunattua, pessyt kaksi koneellista pyykkiä, katsonut matkavaatteita valmiiksi ja viimeistellyt viimeisiä työjuttuja. Haluan saada…

  • 2

Sittenkin kilpailemaan 2017?

Olen huomannut miettiväni viime aikoina monesti sitä, että kilpailisinko sittenkin tämän vuoden aikana. Alkuperäinen suunnitelmahan oli kilpailla vasta vuonna 2018, mutta nyt kun kunnon on pitänyt suhteellisen siistinä syksyn kisoista ja paino on tällä hetkellä…

  • 12

Treeniä bodareiden kanssa

Mulla on takana ihan mahtava pidennetty viikonloppu, jonka loppiainen mahdollisti. Vaikka viikonloppuna ei tapahtunutkaan mitään ihmeellistä, niin olen kuitenkin rentoutunut paremmin, mitä moneen viikonloppuun olen pystynyt. En enää pysty olla ajattelematta ensi viikon keskiviikkona starttaavaa…

  • 7

Haluatko kesäksi bikinikuntoon?

Nyt on aika aloittaa kesäkunnon metsästys ja olenkin kehittänyt siihen vartavasten tarkoitetun valmennuspaketin, joka on nyt entistä parempi. Viimeisin Kesäkiloista eroon kampanja oli todella suosittu ja julkaisenkin nyt uuden Kesäkuntoon -kampanjan, jonka avulla on mahdollista…

  • 3

Pepputreeni joka päivä -osa 2

Moni on nyt tarttunut edellisessä postauksessa sanomaani lauseeseen: ”Pakarat palautuvat treenistä nopeammin, joten niille voi tehdä pumppaavia sarjoja vaikka joka päivä.”  Toki myönnän, että lause on ehkä alultaan hiukan harhaanjohtava, mutta viimeistään sen loppuun lukiessa…

  • 8

Pepputreeni joka päivä!

Eilen oli hauska päivä treenien suhteen, kun menimme ystäväni kanssa kokeilemaan Voimalaitos Merihaan salia ja päätimme tehdä jalkatreenin, kun kerta yhdessä oltiin treenaamassa. Kaverin kanssa on ihan parasta treenata jalkoja. Saan itse paljon tsemppiä treenikaverista….

  • 5

Nainen, rakasta rohkeasti vartaloasi!

Fitnesskilpailijoista tulee helposti sellainen mielikuva, että meidän kuvitellaan ihannoivan kuivaa kisakuntoa ja luullaan, että haluamme pysyä siinä kunnossa ympäri vuoden. Pitää ehkä paikkaansa joidenkin kilpailijoiden kohdalla, mutta ei omalla kohdallani. Huomaan, että keho alkaa vasta…

  • 2