Parasta Ennen
Parasta Ennen

Tough Viking on täällä!!

Kohta se on täällä. Viikonloppu, joka on aiheuttanut kauhua, jännitystä ja pelkoa. Viikonloppu, jota olen odottanut ja johon olen surkeasti valmistautunut. Tough Viking viikonloppu on täällä!

Tarkoituksena oli valmistautua hyvin, mutta miten kävikään…

Fyysinen valmistautuminen jäi sellaiselle tasolle, etten kehtaa edes ääneen sanoa. Mulla oli pyhä tarkoitus treenata koko kesä: vetää leukoja, punnertaa, juosta ja loikkia. Piti myös testata omaa uskallusta ja siedättää mun korkeanpaikan kammoa. Piti ja piti. Loppujen lopuksi paljon mitään en saanut aikaan. Aika hävisi kuin pieru autiomaahan ja jossain vaiheessa huomasin olevani auttamattomasti myöhässä. Vaihtoehtoja oli tasan kaksi: luovuttaa ja siirtää tavoite ensi vuodelle tai osallistua vajaasta kisakunnosta huolimatta.

Kun fyysinen kunto loppuu, asenne vie eteenpäin

Mä uskon sellaiseen henkiseen voimaan. Voimaan, joka vie meitä eteenpäin silloin kun fyysinen jaksaminen loppuu. Toiset sanoo sitä asenteeksi, toiset hulluudeksi tai tyhmyydeksi. Mulle se on varmaan kaikkien näiden sekoitus. Tällä hetkellä mun on ladattava kaikki paukkuni tälle sektorille: toivon selviäväni henkisen kapasiteettini avulla tästä viikonlopusta. Olen koittanut tyhjentää päätä nyt mahdollisimman paljon (mikä on ollut haastavaa viime aikojen kriiseilyn keskellä). Tavoitteena on ampaista radalle sellaisella nollat taulussa fiiliksellä: olla vapaana ennakkoluuloista ja ”mä en pysty” ajatuksista. Kuitenkin fakta on, että pää on se joka meitä estää ylittämästä itseämme eikä niinkään fyysiset kyvyt.

”Jos uskot pystyväsi tekemään jotain, tai jos uskot, ettet pysty – molemmissa tapauksissa olet oikeassa.”   Henry Ford

Olen yrittänyt ajatella, että menen radalle yksilönä. Kukaan muu ei mun puolesta voi sitä suorittaa eikä kukaan muu voi määritellä, mikä on mun tavoite tuolle tapahtumalle. Toisille mahdollisimman tehokas suoritus on varmasti päätavoite, toiset tavoittelevat aikaa. Mulle voi riittää vähempikin. Voisiko tavoitteena olla vaikkapa, että yritän suoriutua joka esteeltä? Ei tarvitse edes onnistua, riittää että yrittää. Ehkä se on mulle tällä kunnolla ja valmistautumisella ihan riittävän hyvä tavoite.

Mutta mitä, mikä on tämä flunssanalku?? Pääseekö siitä eroon?

Mutta. Aina kun on jotain erityistä edessä: tulee hemmetin flunssa kylään. Eilen heräsin orastavaan kurkkukipuun ja lievästi kuumeiseen oloon. Aloitin samantien kaikki tuntemani keinot flunssan karkoittamiseen ja toivon kovasti, että se auttaa. Sisuksiin on tungettu megamäärät C-vitamiiniä, sinkkiä, hunajaa, echinaforcea ja hiilaria. Toistaiseksi vaikutus ei ole ollut kummoinen mutta jatkan tätä ihmiskoettani – onko mahdollista estää flunssan tulo? En vielä halua ajatella tilannetta, että en flunssan vuoksi voisikaan osallistua kisaan.

Joko olet parempi kuin luulit, tai paskempi kuin kuvittelit

Jännittää. Hitusen pelottaa. Tässä voi nyt käydä oikeastaan miten vaan. Mutta niinkuin yksi sukulaismies mulle totesi, joka tapauksessa saan jälkikäteen arvokasta tietoa mun kunnosta ja henkisestä kantista. Joko se on parempi kuin luulin, tai paskempi kuin luulin. Niin tai näin, saan aika totuudenmukaisen tiedon tilanteesta, eikä tarvitse enää arvailla ja olettaa. Huonokin tulos on mahdollista kääntää voitoksi – siitä voi motivoitua ja sitä voi käyttää polttoaineena matkalla kohti kovempaa kuntoa. On vaan musta itsestä kiinni miten päätän hyödyntää tätä tutkimustulostani. Ei ole siis olemassa häviötä, on vaan erilaisia lopputuloksia.

Toivottakaa mulle pirusti onnea ja vinkkejä flunssankarkoitukseen otetaan vastaan!

PS. Viimeiset pari viikkoa ja erityisesti tämä viikko on nyt mennyt erilaisten asioiden käsittelyyn. Blogin kirjoittaminen syvemmällä ajatuksella on vähän tietoisesti jäänyt, en vaan pysty keskittymään niin moneen asiaan kerralla. Ja ihan jo tämän stressinkin takia olen vähän karsinut tehtäviäni ja laskenut rimaa. Tulen varmaan sunnuntaina/maanantaina kertomaan miten muijan kävi radalla (ellen sitten makaa sairaalassa tai mullan alla), mutta tässä välissä on hiljaisempaa. Sitä ennen Instagram päivittyy kyllä, jos joku haluaa ajantasaisista tietoa kisaviikonlopulta.


Edellinen juttu:

Miesten kriisi vs naisten kriisi

*****

Kuukauden TOP 5 postaukset

Kun mikään ei tunnu enää miltään

Ennen ja jälkeen – Laihdutus kuvina

Huonompi kuin kaikki muut

Instagram vs. todellisuus

Miksi aikuinen ihminen tekee itselleen näin?

*****

Seuraa blogia

Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen

Kommentoi »

Kiva kun kommentoit!