Parasta Ennen
Parasta Ennen

Tässä on tämmöinen patti. Tää tuntuu erikoiselta.

Mulla oli fysioterapeutille aika eilen aamupäivästä. Tarkoituksena oli hoitaa tuota mun olkapäätäni ensin sähköllä ja sitten hieromalla. Tuossa sähköhoidossa on muuten selvinnyt, että ilmeisesti mun sähkönsietokyky on poikkeuksellisen korkea😮 Tarkoituksena olisi saada sähköä kipurajan tuntumassa, mutta mun raja on niin korkealla että, iho palaa jos sinne asti levelit nostetaan. Hauska, oon aina luullut olevani nössö kivun suhteen.

Jossain kohtaa sitten hän ehdotti, että kokeillaan miltä etupuoli tuntuu. Että löytyisikö niskasta ja rinnasta jotain, mikä vetäisi tuonne olkapäähän saakka. Kun käsittely eteni tuohon rintalihaksen ja olkapään yhtymäkohtaan, fyssari ihmetteli pattia. ”Olisko täällä kalkkia? Tässä on tämmöinen patti. Tuntuu erikoiselta. Olisko sittenkin imusolmuke?” Sitten hän poistui huoneesta hakemaan anatomiakirjaa ja jäin odottelemaan huoneeseen.

Yhdessä kirjasta pääteltiin sitten, että kyllä ne imusolmukkeet ihan muualla sijaitsee. Ja tuo pattikin sitten käsittelyllä suli pois, joten kyse olis jostain lihaskudokseen liittyvästä. No worries.

Mutta se mikä mua hämmensi, oli mun suhtautuminen koko juttuun. Kun toinen oli kirjaansa hakemassa, makasin siinä puolialastomana ja mietin, mitä just tapahtu. Patti. Imusolmuke. Tuntuu erikoiselta. Eikä tilanne huolestuttanut mua yhtään. No ehkä sellaisen 0,001 sekunnin ajan pelästyin mutta nopeasti se ohi meni.

Mun syövän sairastamisesta on kulunut sen verran aikaa, että osaan jo ihan oikeasti olla pelkäämättä. Yllättävissäkin tilanteissa, kuten tässä ns. väärässä hälytyksessä. Itseasiassa fyssari taisi pelästyä enemmän kuin minä😁 Oon jo kyllä jonkin aikaa sitten huomannut, että asia ei enää vaivaa mua. Mutta yllätyin, kuinka vakaa mun mieli sit oikeasti olikaan. Osaan suhtautua asiaan menneenä kokemuksena, enkä enää murehdi kuuluuko sairastaminen vielä mun tulevaisuuteen.

Aika on auttanut kovasti asian käsittelyssä mutta olen tehnyt myös tietoisesti töitä elääkseni normaalia arkea ilman pelkoa ja ahdistusta. Toki jos olisin halunnut, olisin voinut jäädä vellomaan kohtalooni ikuisesti. Mutta millaista elämää se olisi ollut? On niin paljon kuitenkin itsestä kiinni, kuinka paljon painoarvoa antaa niille elämän kivisemmille tapahtumille. Shit happens, kaikille meille. Meni vuosia, ennenkuin osasin ajatella asiaa näin.

Hah. Mä oon nyt vähän hämmentynyt omasta sisäisestä voimastani. Luulin, että tää olisi asia, joka vetäisi mut vakavaksi vielä vanhainkodissakin. Siistiä huomata, että näin ei ole!

Henna-parasta-ennen-blogi-laihdutus-dieetti-ruokavalio-liikunta-tankotanssi

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *