Oman painonsa vankina

Joskus sen vaan tietää, kun päivästä tulee huono. Aamusta alkaen oli jotenkin vinksahtanut olo enkä millään saanut kunnollista virettä päälle. Mikään ei varsinaisesti ollut huonosti mutta tunsin kasvattavani jonkinlaista matalapainetta. Takkuisesti selvitin työpäivän ja lopulta kello kääntyi illan puolelle. Päätin lähteä lenkille, vaikka mieluummin olisin hapantunut jonnekin nurkkaan.

Siihen lenkkiin se fiilis sitten kulminoitui.

Olipa kerran Henna, joka lähti iltalenkille

Vaatekaappi tarjoaa mulle vain kutistuneita vaatteita. Kaikki puristaa ikävästi. Ilmeisesti edelleenkään en ole onnistunut karkoittamaan kesäkilojani, yrityksestä huolimatta. En tiedä mitä painan, enkä haluakaan tietää. Alkuun se oli sitä, että kapinoin vaakaa vastaan. Nyt syy on lähinnä pelko: en uskalla ottaa asiasta selvää. Mutta tunnen kyllä, ettei muutosta ole juurikaan tapahtunut. Miksi mä en voisi olla niitä ihmisiä, jotka vahingossa hoikistuvat? Miksi mun laihtuminen edellyttää aina strategista suunnitelmaa ja pilkuntarkkaa toteutusta? Enkö mäkin voisi onnistua sillai vahingossa: huomaisi vaan yhtenä päivänä, että hups nyt menee taas housut jalkaan!

Kävelen normaalia rivakammin. Tietoisesti ikäänkuin piiskaan jalkojani riuhtomalla niitä eteen ja taakse – liikkukaa senkin laiskat pökkelöt! Ihan kuin yksi nopeammin tallustettu lenkki korvaisi ne kaikki laiskat kesäpäivät. Tunnen kuinka takinhelma nousee askel askeleelta ylemmäksi ja paljastaa lopulta ihan pienen siivun hyvinvointirengastani. Sieltä se vatsanahka iloisesti pilkahtelee kuin keväänkukka kohti ensimmäisiä auringonsäteitä. Potkaisen kiukkuisena muutaman männynkävyn Huitsin Nevadaan ja huomaan kerryttäväni itselleni nyt aikamoista negaatiota. Lenkillähän pitäisi olla kivaa!

Piukat pakarat, grillimakkaraa ja yksisarvisia

Yritän kääntää tilanteen voiton puolelle pienellä mentaaliharjoitteella: kuvittelen itselleni niin tiukat pakarat, että niiden välissä voisi tiivistää grillihiilen kruununtimantiksi. Jos oikein uskoo, voi toive toteutua! Muutaman kymmenen metriä kävelen kankut rusinaksi puristettuina ja laitan kaiken ajatuskapasiteettini tähän harjoitteeseen. Mielikuvaharjoittelu toimii, tosin väärään suuntaan: nyt mun tekee mieli grillimakkaraa.

Kertaan päässäni päivän ruokailuja ja muistelen montako liikuntakertaa on viikkoon mahtunut. Yritän huonolla matikkapäälläni arvioida kaloreita, olenkohan mä pahastikin plussan puolella? Mistä voisin vielä nipistää ja voisikohan saunomalla karistaa edes muutaman gramman? Tässä taas näköjään ollaan – oman painonsa vankina. Eikä asiaan auta se, että viime vuonna oli täysin sama juttu. En ehkä muuten sitä muistaisi, mutta joku sai silloin kuningasidean aloittaa blogin kirjoittamisen ja nyt mulla on mustaa valkoisella todisteena. Jonkinlaista kaavaa siis nähtävissä tämän naisen käytöksessä. Vanha koira ei opi, edelleenkään.

Auringonlasku on kyllä kaunis ja ilma on ihmeellisen värinen. Yhteen lenkkiin mahtuu monta eri väristä taivasta. Äkkiä huomaan oikealla ujon sateenkaaren alun. Taikauskoisempi voisi nyt kuvitella universumin antavan mulle jonkinlaisen merkin: usko huomiseen Henna! Mutta pah. Mä tarvitsen nyt vähintään yksisarvisen, jotta tämä laiva ei uppoaisi. Ja sitten taivas repeää. Vesi valuu niskaan ja liimaa hiussortuvan otsalohkoon. Aneemisena köntystän loppumatkan ja kotirappusilla rukoilen herääväni huomenna ainakin kaksi kiloa hoikempana.

 


Edellinen juttu:

Mitä teet työksesi ja oletko unelma-ammatissasi?

*****

Kuukauden TOP 5 postaukset

Nyt paljastan laihduttajan salaiset säännöt!

Ennen ja jälkeen – Laihdutus kuvina

Läskisokeus

Instagram vs. todellisuus

10 vinkkiä miten onnistut valokuvissa

*****

Seuraa blogia

Facebook @parastaennenblogi, Instagram @parasta_ennen

Kommentit (1)
  1. Mä havahduin heinäkuun lopulla totaaliseen liikkumattomuuteen ja siihen, että vaaka näytti 5 kg ylimääräistä. Juoksu oli telakalla ja helle teki mielenkiintoisia hikiläikkiä ympäri vaatteita vaikka istui vain sohvalla. Eipä paljoa tehnyt mieli liikkua. Huoh. Sen verran meni hermot että aloin laskemaan kaloreita ja makroja. Ja yllättävää kyllä, hyvin sujuu! Rasvaa palaa ja kroppa tiivistyy. Minulle ei näköjään sovi mikään ”pikkuisen siistin näitä syömisiä, kyllä tää tästä jotenkin itsekseen”-mentaliteetti, jolla olen yrittänyt viimeiset kolme vuotta hävittää näitä lapsikiloja. Nyt raakaa laihdutusta – ja sitten joskus sitä ylläpitoa.. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *