Parasta Ennen
Parasta Ennen

Kasvaako lapsesta syömishäiriöinen, jos sille kertoo kaloreista?

Mun kohta 11-vuotias tytär oli kebab-paikassa tilannut itselleen kanasalaatin. Salaatin saadessaan oli sitten huomauttanut runsaasta majoneesipohjaisen salaatinkastikkeen määrästä, jonka vuoksi salaatissa oli nyt hirveästi ylimääräisiä kaloreita. Itse en siis ollut tilanteessa paikalla, mutta vieressä olleet aikuiset olivat huolestuneet: nytkö sille on tulossa syömishäiriö??

Mun lapsesta oltiin oikeasti huolissaan. Laskeeko se kaloreita? Pitääkö se itseään lihava? Onko sillä ongelmia syömisessä? (oli siis syönyt sen salaattinsa, että no worry). Muut olivat vähän sitä mieltä, ettei nuoren tytön pitäisi olla vielä tietoinen salaatinkastikkeen kaloreista tai ylipäätään olla ruuan sisällöstä kiinnostunut. Mä itse ajattelin, että ompa hyvä: tyttö on oppinut arvostamaan laadukasta ravintoa ja on kebab-ravintolassa valinnut kanasalaatin sen pitsan sijaan. Meillä puhutaan näistä asioista suht säännöllisesti: mietitään mikä on terveellistä ja millaisista asioista ruokavalion tulisi koostua. Mutta muiden mielestä lapsille ei sovi antaa ravintotietoutta, koska sen pelätään johtavan vääristyneeseen syömiseen.

Opin vasta aikuisena, että jogurtti ei olekaan terveellistä

Jos mietin itseäni, mä olisin jotenkin lapsena toivonut enemmän tietoa ravitsemuksesta ja liikunnasta. Kuvittelen, että sillä tavalla olisin saanut järkevämmän pohjan aikuisiän syömisilleni enkä nyt joutuisi tarpomaan näiden asioiden kanssa. Mulle on monen asian suhteen syntynyt ihan vääriä oletuksia: kuten että jogurtti on terveellistä ja vehnäsämpylä meetwurstilla on hyvä iltapala. Olen nyt aikuisiällä joutunut tekemään kaiken sen opiskelun, minkä olisin voinut jo lapsena oppia.

Saako lapselle puhua kaloreista ja kertoa ravinnosta?

Liikunnallisen elämäntavan siirtämisestä lapsille ollaan jo yhtä mieltä: ehdottomasti kannattaa. Lasta pitää ja saa ohjata liikunnan pariin. Miksi ruokavaliosta ei ajatella samalla tavalla? Jos yrität opettaa lapselle jotain energiansaannista, ravintosisällöistä, kasvisten syömisestä ja herkkujen rajoittamisesta niin apua! Syömishäiriö ja vääristynyt kehonkuva! Esimerkiksi kaloreista puhuminen lapselle on jotenkin tabu. Kalori on kuitenkin vain energian yksikkö, ei synonyymi laihduttamiselle, miksi siitä ei saisi puhua? Tietenkään ei kannata opettaa lasta laskemaan kaloreita eikä kannustaa niiden kyttäämiseen, mutta kuuluuhan niistä tietäminen sellaiseen perustietoon kuitenkin. Ei siitä kalori -sanasta kannata tehdä mitään mörköä, kumpaankaan suuntaan. Ja näkeehän se lapsi siinä muropaketinkin kyljessä niitä kalorilaskureita, mieluummin annan termistä oman lapsiystävällisen versioni kuin annan lapsen itse oppia mahdollisesti väärän tulkintatavan. Kuinka paljon on aikuisia, joilla ei ole mitään hajua ihmisen peruskulutuksesta ja oikeasti kuvitellaan että appelsiinimehussa ei ole kaloreita ollenkaan. Eikö olisi helpompaa, jos lapsena jo oppisi näitä asioita ja näin olisi paremmat eväät aikuisuuden hyvinvointiin?

On eri asia pelotella lasta lihomisella, kuin kertoa rennosti ravinnon vaikutuksista kehoon

Paljon on toki kiinni siitä tavasta, miten lasta opetetetaan. Jos pelotellaan lihomisella ja isolla mahalla, niin varmasti saadaan aikaan kaikenlaisia traumoja! Mutta jos syömisestä puhutaan rennosti, yhdessä pohtien ja lapsen ehdoilla, mitä pahaa siinä on? Asiasta pitää puhua positiivisesti, luonnollisesti ja painostamatta. Ja jos vanhemmat vielä itse näyttävät tervettä esimerkkiä, ei mielestäni ole syytä huoleen. Ja tottakai lapsen arkeen täytyy kuulua tiettyä rentoutta, mutta ihan samalla tavalla lapsikin voi noudattaa 80/20 periaatetta. Joidenkin mielestä lapsen arkeen ”kuuluu” ne karkit ja kebabit, mutta miksi ihmeessä? Ihan samalla tavalla ne lapsen elimistössä käyttäytyvät kuin aikuisenkin, ei lapsi ole millään tavalla herkuttelun sivuvaikutuksille immuuni. On vähän lyhytnäköistä antaa lapsen ”nauttia lapsuudesta” ja luottaa siihen, että myöhemmin sitten opetellaan järkevämpää syömistä. Oon itse aika hyvä esimerkki siitä, kuinka vaikeaa se kelkan kääntäminen on aikuisena.

Lapsi ymmärtää yllättävän paljon, varsinkin jos asia perustellaan hyvin

Lapsi kyllä ymmärtää aika paljonkin asioita, jos ne lapselle selitetään oikein. Ja nimenomaan selitetään, eikä vain todeta että ”nyt ei enempää herkkuja”. Ainaisen kieltämisen sijaan lapsen kanssa voisi keskustella siitä, miksi herkkuja ei syödä usein? Mitä ne tekevät keholle ja mikä ero niissä on vaikkapa porkkanaan? Herkuista ei kuitenkaan tarvitse tehdä demoneita vaan silloin kun niitä syödään, syödään hyvällä omalla tunnolla.  Tässäkään tapauksessa sitä salaatinkastiketta ei olla demonisoitu, mutta toki siitä sopivasta määrästä on keskusteltu. Mä yritän parhaani mukaan kertoa lapsille näistä asioista, jätän tietysti pois kaikki laihduttamiseen liittyvät periaatteet kuten energiavajeet. Enkä paasaa makrojakaumista tai muusta liian vaikeasta vaan kyse on hyvin arkipäiväisistä jutuista –kuten siitä, miten salaatti muuttuu jos sen kuorruttaa salaatinkastikkeella. Oon joskus tehnyt pienen testinkin siitä, meneekö mun oppi perille, ja ihan hyvin tuntuivat ymmärtäneet.

Olenko mä väärässä? Saako 11-vuotiasta vielä ohjata ruuan kanssa tiettyyn suuntaan vai pitäisikö tosiaan odottaa, kunnes ne suurimmat herkkyysvuodet ovat ohi ja kehonkuva täysin muodostunut? Kuuluuko lapsen saada syödä vapaasti ja onko terveellisen ruokavalion opiskelu aikuisten hommaa?

Puhutaanko teillä lasten kanssa ravinnosta?


Kommentit (5)

  1. Maikku

    Olen miettinyt tätä asiaa paljon, että kuinka opettaa se kultainen keskitie. Omalla esimerkillä ja perheen ruokailutottumuksilla on suurin vaikutus siihen, mitä aikuisena valitsee. Jos minulle olisi kotona ollut tarjoilla hedelmiä, hyviä välipaloja ja säännöllinen ja terveellinen ruokarytmi, niin se olisi tullut luonnostaan aikuisenakin. Ruuat, joiden makuun on lapsena tottunut, pysyvät aina perusruokavaliossa. Mutta kun aikuisena pitää totutella uusiin makuihin, se on vaikeaa ja vastenmielistä ja vaatii sisukkuutta. Siksi lapsena opitut asiat ovat ehkä tärkein juttu.
    Ruuan ravitsevuudesta voi mielestäni puhua vaikka niin, että herkkuja ei voi syödä kilotolkulla, koska diabetes tms. Painosta ja ulkonäöstä ei pitäisi sanoa mitään.
    Itse olen syömishäiriön sairastanut ja nyt tyttäreni kamppailee samojen asioiden parissa (kiitos kouluterveydenhoitajan ja lääkäreiden). Jokainen päivä on taistelemista ruokapelkoja vastaan ja jokaista sanaa pitää miettiä tarkkaan. Vaikeaksi asian tekee vielä sekin, että suurin osa tyttäreni luokkatovereista (tytöistä) laihduttaa, paastoaa ja arvostelee ulkonäköään, vaikka kaikki ovat langanlaihoja. 15 vuotiaan terveystiedon kirjassakin opetellaan kaloreita ja syömiskäyttäytymistä, syömishäiriöluku taas on hyvin pieni ja lyhyt. Mielestäni pitäisi alkaa puhua avoimesti myös laihduttamisen ja aliravitsemuksen vaaroista koulussakin.
    Pääasia kuitenkin on se, että hyväksytään kaikki ihmiset sellaisena kuin he ovat ja opetetaan se lapsillemmekin. Emme voi koskaan ulkonäön perusteella tietää, mitä kukakin on joutunut läpikäymään. Vaaka olisi hyvä pistää piiloon ja keskittyä kehon tuntemuksiin, virkeyteen, jaksamiseen ja iloisuuteen ja että miten ravinto näihin vaikuttaa.

  2. ida ihana

    Musta lasten kanssa kannattaa puhua ja heille pitää mallintaa ja mahdollistaa terveelliset ruokavalinnat, johon kuuluu myös sopivassa määrin rentoutta ja silloin tällöin herkuttelua. Monet ruokailutottumukset opitaan jo lapsena. Kaloreiden laskeminen on sitten toinen asia, en nää sitä tarpeellisena normaalipainoisille aikuisille, saati sitten lapsille. Syömishäiriö on psyykkinen sairaus, jonka puhkeamiseen vaikuttavat monet tekijät ja usein, tai ehkä aina, siihen on geneettinen alttius.

    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  3. Perhoneito

    Itse pohdin tätä samaa lasten kanssa jatkuvasti. Tai siis itse lasken kaloreita ja tietoisesti pyrin syömään kulutuksen verran ja liikkumaan järkevästi. Toisaalta nautin ruuasta ja ruokavalioni koostuukin omista suurista herkuistani (rasvaisista jugurteista, juustoista, pähkinöistä…) ja runsaista kasviksista. Lapset tietysti haluavat syödä samoja ”herkkuja”, joten koen, että mun on pakko puhua heille myös ravinnon sisältämästä energiasta, jotta ei tule sellaista käsitystä, että hyvin energiatiheitä ruoka-aineita vois syödä täysin vapaasti.
    Tähän asti olen selittänyt asiaa nimenomaan energiansaannilla (että ei voi syödä ihan älyttömiä määriä energia ja jättää kasvikset syömättä), mutta viime keskustelussa vanhempi lapsi kysyi, että mitä haittaa siitä on, jos saa liikaa energiaa. Yritin selittää, että liika energiansaanti ei piristä vaan pitkässä juoksussa väsyttää ihmistä, jos ei vastaavasti liiku ihan tosi paljon. Ja se johtuu siitä, että energia varastoituu ihmiseen ja sitten tulee niin isoksi, ettei jaksa enää liikkua. Tosi vaikee oli selittää ja edelleen kammoan seuraavaa keskustelua, koska en halua pelotella lihomisella/läskeillä (enkä edes käyttää noita termejä), mutta haluan kuitenkin, että pointti ymmärretään.

  4. Jogurttihiiri

    Hei,
    mainitsit postauksessasi, että jogurtti olisi epäterveellistä. Olen kuitenkin kuullut, että maustamaton rasvaton jugu (ja muut hapanmaitotuotteet) vaikka marjoilla tuunattuna olisi ihan kelpo välipala? Kiinnostaisi siis tietää, miksi pidät jogurttia epäterveellisenä?

    • Henna – Parasta Ennen

      Maustamaton jugurtti onkin ihan jees välipala. Mä tarkoitan tässä niitä sokeripommeja eli tavallisia maustettuja jogurtteja, joissa on se yli 10g sokeria. Niitä mä vetelin ihan tyytyväisenä kun luulin niiden olevan ”hedelmää”

Kommentoi »

Kiva kun kommentoit!