Parasta Ennen
Parasta Ennen

Kadonneen vyötärön arvoitus – kun vatsa on arpista taikinaa

Tämän postauksen julkaiseminen on vaikeaa. Hassua sinänsä, koska tästä aiheesta puhumisen ei pitäisi vaatia erityistä rohkeutta. Aiheen kuuluisi olla luonnollinen – niin moni kuitenkin jakaa tämän saman kohtalon.

Puhun tietysti raskausarvista. Maharöllöstä. Ja kadonneen navan arvoituksesta.

En ole koskaan omistanut tiukkaa vyötäröä. Parhaimmillaankin vatsanseutu on ollut sellainen pehmeähkö mutta en ole erityisesti kokenut sitä ongelmalliseksi. Mutta nyt! Sanotaanko, että kaksi raskautta ja muutamat kymmenet liikakilot ovat tehneet tehtävänsä…On erittäin epätodennäköistä että ilman kirurgin veistä tulisin samaan litteää vatsaa, jos nyt edes sellaisesta haaveilisin. Mutta sanotaanko nyt näin, että vähemmän ruttuinen maha voisi olla ihan jees😁

Ensimmäisen raskauden aikana omistin vielä napakorun (oli se maha siis joskus sen verran nätti, että kehtasin siihen lävistyksen hankkia). Lötsähtänyt lävistysnapa ei ehkä ollut ihan sitä mitä ajattelin silloin nuorena saavani, kun korua hankin. Tosin vaikka joku olisi tämän faktan silloin iskenyt tiskiin, tuskin olisin mieltäni muuttanut. En nyt varsinaisesti kadu, mutta olisihan sen ottamisen voinut jättää väliinkin.

Ja kuten niin monella muullakin; ei oma kollageenivarastoni ole riittänyt pitämään ihoani kasassa. Vatsanseutu on se pahin ja vaikka ovatkin ajan saatossa haalistuneet, on esimerkiksi bikineissä esiintyminen rohkeutta vaativa tapahtuma.

parasta-ennen-maha-raskausarvet (2)

Tiikeriraitojen lisäksi omistan toki muitakin arpia. Jälkiä niin yli-raavituista hyttysenpuremista kuin polkupyöräkolareista. Viimeisimpiä hankintoja on kasvaimen poistosta jäänyt leikkausarpi kaulalla. En usko, että arpeni kiinnittää muiden huomiota sen ihmeellisemmin, vaikka näkyvällä paikalla onkin. Sinänsä ehkä harmi, koska olen erityisellä tavalla arvestani ylpeä ja toisaalta haluaisin kantaa sitä näkyvämmin. Se on taistelujälkeni, muistutukseni elämän hauraudesta. Vaikka raskausarvet ovat yhtälailla elämänkokemuksilla hankittuja en osaa laittaa niitä samaan arvoasteikkoon tämän ylpeysarpeni kanssa. Ne ovat rumia, noloja. Niitä on ihan typerissä paikoissa. Ne saavat ympäröivän ihon käyttäytymään hassusti.

En ole ihan varma miksi ei-kiinteä vatsa aiheuttaa itsessäni epävarmuutta. Kauhistelenko uimarannalla muiden vatsanahkoja? En. Ällöttääkö muiden ruttuiset navat tai nousevaa pullataikinaa muistuttava iho? Ei. Monesti jopa ihailen bikineissä kirmaavia ruttumahaisia naisia – vitsi kun itsekin olisin noin rohkea! Mielestäni pehmeä ja elämää nähnyt maha voi olla jopa kauniimpi kuin timmi pyykkilautavatsa. Sikspäkki on vaan lihaksia rivissä, mutta pehmeä vyötärö on jotenkin venusmainen; ja huomattavasti totuudenmukaisempi. Sitä omaa napaa on vaan niin vaikea katsoa samalla tavalla.

Ehkä jonain päivänä olen asian suhteen enemmän sinut. Ja kyllähän se parin kilon tiputtaminenkin tuon ulkonäköön vaikuttaisi.

Mites teillä muilla? Helpottaako omaa kriisiä kun kuulee muidenkin tuskailevan samojen asioiden kanssa? Vai oletteko löytäneet zen-tilan vatsanne kanssa?

Edit. Julkaisin postauksen ja harmittelin kun tuli liian siloiteltuja kuvia. Otin uudet, kamalammat. Julkaisin ne, samantien kaduin ja poistin kuvat. Talk about issues😂

Henna-parasta-ennen-blogi-laihdutus-dieetti-ruokavalio-liikunta-tankotanssi

Kommentit (2)

  1. Mira

    Mahtava kirjoitus! Ärsyttää kun toisinaan äidit kertovat olevansa ylpeitä raskausarvistaan koska ne ovat taisteluarpia ja miten en itse muka osaa olla kiitollinen lapsistani jos arvet haittaavat minua. Hyvä niille jotka itse osaa olla näistäkin arvista ylpeä,mut tuskinpa kukaan lapsiaan vaihtaisi sileämpään vatsaan…

    • Henna

      Kiitos!😍 Tää on vähän tällanen jakava aihe; toiset tosiaan palvoo ja toiset käyttää omaisuuden kaikenlaisiin hoitoihin ja rasvoihin että pääsee eroon. Olishan se hienoa löytää sellanen rauha mahansa kans, mut sit mulle ei jäisi kauheesti valittamisen aiheita😂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *