Parasta Ennen
Parasta Ennen

10 prosenttisesti paska päivä

Ensinnäkin Halleluja, että ensimmäisestä IT-kriisistä selvittiin! Toivottavasti monelle ei tullut suru puseroon, kun sivustolle ei eilen päässytkään. Tää on tällasta kun pitää olla oman bloginsa herra – lankeaa sitten se ATK-tukihenkilönkin titteli omaan niskaan ja sitten sattuu näitä Hups -tilanteita. No mutta, eteenpäin!

Törmäsin eilen aamulla Instagramissa puhuttelevaan mietelauseeseen:

10% elämästä on sitä, mitä meille tapahtuu
loput 90% on sitä, miten reagoimme tapahtumiin

Kivasti sanottu, ajattelin. En siinä sitten jäänyt sen erityisemmin tätä miettimään. Mutta sitten tapahtuikin aika paljon erilaisia yllättäviä käänteitä ja sattumuksia. Illalla sitten mietin tätä lausetta uudestaan ja jotenkin sen syvempi tarkoitus kristallisoitui: aivan!

Mitä töissä tapahtui?

Töissä oli jääkappi tyhjänä, löytyi vain raaka kananmuna ja vähän kaurahiutaleita (meillä siis töissä yleensä talo tarjoaa aamu- ja välipalan). Jotain syötävää piti saada, maha kurni. Löysin myös paketillisen suklaakonvehteja ja keksejä. Pakkasessa oli jäätelöä.

Olisin voinut mussuttaa ne suklaat ja potea sen jälkeen huonoa omatuntoa. Olisin voinut ajaa lähikiskalle ja hakea ranskalaiset. Olisin voinut kettuilla toimistoemännälle, että missä mun rahkat hä?! Sen sijaan erottelin valkuaisen ja tein valkuaispuuroa. Keksipaketin takaa löytyi Piltti-purkki, jonka kumosin puuroon.

No mikäs kriisi kotona odotti?

Olin jo päiviä jättänyt huomioimatta sähköpostit, joissa varoiteltiin blogin kaistanlevyden maksimin täyttymisestä. Tuo maksimiraja on kuukausikohtainen ja ajattelin, että eiköhän siihen kiintiöön vielä parin päivän liikennöinti mahdu. No ei mahtunut. Niin vaan meni luukku blogissa kiinni ja jäin vähän sormi suussa istumaan tyhjän läppärin eteen. Mitäs nyt?

Olisin voinut vähän itkeä. Olisin voinut kapinoida: pitäkää tunkkinne, tää bloggari laittaa nyt pillit pussiin ja raahaa söpön pyllynsä johonkin porttaaliin, missä joku vihreähuivinen, silmälasipäinen Kimmo hoitaa mun puolesta nämä tekniset jutut. Adios vaan! Olisin voinut heittää tän puolen vuoden työn hukkaan ja todeta, että on sitä muitakin harrastuksia kuin kirjoittaminen. Sen sijaan tein nätisti tukipyynnön, maksoin lisälaskun ja jäin odottamaan päivää parempaa.

Olinko sittenkään jumpassa?

Illalla oli jumppa. Tai piti olla. Kun saavuin paikalle, joukko naisia kyyhötti ulko-oven edessä jumppamatot kainalossa. Hetken mietin, pitäisikö heittää pikku vitsi ja kysyä, oletteko ovea koittaneet avata. Olihan ne koittaneet, ja ei se auennut. Jotain vikaa ovessa oli ja ohjaajan johdolla kokeiltiin, josko pääsisi sisään viereiseen saliin. Ei päässyt. Jumppa peruttu!

Olisin voinut istua takaisin autoon ja kurvata kahvilaan munkille. Olisin voinut vähän kiukutella, kun ihan turhaan ajelin paikanpäälle. Olisin voinut nostaa metelin siitä, miksi sitä ovea ei kukaan ollut aiemmin korjannut. Sen sijaan suuntasin ystävän kanssa salille ja koska aikaa ei enää hurjasti ollut, tehtiin napakka toiminnallinen treeni aikaa vastaan. Kaiveltiin vähän taannoisen Fitfarm-viikonlopun liikkeitä ja yhdisteltiin niistä sellainen puolentunnin hikipaketti.

90 prosenttia

Töissä se puuro maistui hyvältä. Salitreeni oli itseasiassa aika osuva. Treenistä kotiin tullessani oli blogikin jo toiminnassa. Ja itseasissa koko tämä episodi antoi inspiraatiota tälle postaukselle, joka ainakin omasta mielestäni on vähintäänkin Pulizerin arvoinen.

Jos olisin halunnut, olisi päivästä kevyesti saanut suoraan sanottuna paskan päivän: töissä oli nälkä, blogi on perseestä ja jumppakin peruttiin. Mutta päätin, että nämä tapahtumat edustaisivat sitä 10 prosenttia. Oli 90 prosenttisesti musta kiinni, miten niihin suhtautuisin ja näin ollen millaisen päivän itselleni lopulta rakentaisin.

Henna-parasta-ennen-blogi-laihdutus-dieetti-ruokavalio-liikunta-tankotanssi

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *