Palasia arjestani
Palasia arjestani

Viimeinen huoleton kesä

Viimeinen huoleton kesä

Ensin sitä toivoo, että ne oppii ryömimään ja konttaamaan, kävelemään, syömään itsenäisesti, puhumaan ja leikkimään hetken itsekseen.  Sen jälkeen odottaa, että päiväkotirumba on ohi ja koulu alkaa. Että ne itsenäistyy ja osaa edes vähän huolehtia itsestään (niillä tarkoitan tietysti lapsia). Paitsi että ei. Mä en toivo, että koulun alkamisen jälkeen mentäis yhtään eteenpäin. Meillä taitaa olla viimeinen huoleton kesä menossa tällä hetkellä.

Huoleton kesä siinä mielessä, että syksyllä käynnistyy eskari ja vuoden päästä alkaa koulutaival. Jo ensi kesänä saa miettiä lomat vähän eri tavalla. Jonkun täytyy olla laittamassa tyttö kouluun aamuisin ja olla kotona vastaanottamassa, kun neiti kotiutuu opinahjosta. On siis pakko ottaa lomaa siihen ajankohtaan. Montakohan viikkoa siinä pitäisi olla päällekkäin? Mua ei toisaalta haittaa yhtään olla kotona päivällä. Käyn treenaamassa ja laitan ruokaa. Siinähän se päivä menee ihan samalla tavalla kuin missä tahansa muualla. Jännä muuten, että olen jo pitkään ollut sitä mieltä ettei meille lisää lapsia tule, mutta nyt kun tuo ainokainen alkaa olla jo iso, niin väistämättä kaipaan sitä pientä…Mutta jaksaisinko koko rumban vielä uudestaan?

Viimeinen huoleton kesä

Viimeinen huoleton kesä

No sitten on ne syys- ja hiihtolomat. Joululomat ja kesälomat. Syys- ja hiihtolomilla ei kannata minnekään matkustaa, koska kaikki reissut on niin ylihinnoiteltuja. Ennemmin ottaa viikon koulusta lomaa ja lähtee lomien ulkopuolella jonnekin. Olen kuullut, että nykyään koulussakin oikein kilpaillaan kuka lähtee mihinkin lomalla reissuun, muutenkin ihmeellistä kilpavarustelua. Tosin sitä se oli jo mun kouluaikana. Meillä tuskin lähdetään minnekään kovin kauaksi reissuun syys- ja hiihtolomilla. En todellakaan aio maksaa mitään yleistä ”lomalisää”. Toki, jos jokin edullinen reissu sattuu eteen niin mikäpä jottei. Toisaalta on niin paljon muitakin kivoja tapoja lomanviettoon, kuin lämpöiseen lentäminen. Entä jos tekisi päinvastoin ja lähtisi Lappiin? Tai vaikka Imatralle kylpylään. Kannattaisi samalla paljon tapetilla olevaa ekologisuutta ja vastustaisi lentämistä 😉

Omista lapsuuden kesälomista ei ole kauheasti muistikuvia. Oli jotain leirejä läheisessä leirikeskuksessa. Muistan etten tuntenut sieltä ketään ja jouduin samaan telttaan jonkun ihan tuntemattoman kanssa. Hyvin kai siinä kävi, koska ei ole muistissa sen pahempia traumoja. Oli myös Puuhamaa. Siellä vietin paljon aikaa, koska mummoni asui aivan Puuhamaan lähellä ja siskoni oli siellä joinain kesinä töissä. Mummolla taisin olla aika paljon. Joskus kävin äidin kanssa risteilyllä Tukholmassa. Tapasin siellä tytön, jonka nimeä en enää muista. Sen muistan, että heillä oli kotona iso rottwailer (sain tytöltä kirjeellä kuvan koirasta). Yläasteella olin tanssileirillä, josta on vähän paremmat muistikuvat. Sen muistan ettei vanhempien kanssa koskaan käyty ulkomailla. Vanhemmat menivät aina kaksistaan. Ehkä meillä ei vain ollut varaa.

Ensi vuonna tyttö saa olla elokuuhun saakka vielä päiväkodissa tarvittaessa, mutta sen jälkeen me ollaan omillamme. Täytyy alkaa ottamaan selvää iltapäiväkerhoista ja erilaisista kesäleireistä. Onneksi meillä on turvana miehen vanhemmat, jotka ovat nyt jo molemmat eläkkeellä. He ottavat tytön riemusta kiljuen välillä mökille mukaan.

Miten te olette ratkaisseet koululaisten loma-ajat? Minkä ikäisenä uskaltaa jättää jo päivisin yksin kotiin?

Kuvissa muuten mun ensimmäinen oma kunnollinen ompelus! Kankaan löysin Eurokankaan palalaarista vitosella ja kaavan Paapiin kaavakirjasta lapsille. Tykkään itse kovasti ja tuntuu kelpaavan jälkikasvullekin! Nyt työn alla mekko itselleni ja toinen tytölle. Mitähän sen jälkeen tekisi….?

Edellinen postaus: Miten meidän koti pysyy siistinä?

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Kommentit (7)

  1. Saima

    Meilläpäin ainaki eskarilainen kuuluu vielä päivähoidon piiriin sen kesän ennen kuin aloittaa ekaluokan:o)

    • Jonna

      Joo, muistaakseni täälläkin saa olla elokuuhun asti päiväkodissa. Mutta pakkohan siihen on lomaa järjestää kun alkaa koulu. Ei ehkä uskalla tyrkätä heti yksinään menemään 😀

  2. Saima

    eiku niinhän sinäkin kirjoitit tuossa :o) no mutta samat mietteet myös täällä…

  3. Nimetön

    Meillä tyttö menee syksyllä 3.luokalle. Viime kesänä oli pari yksittäistä päivää yksin kotona, kun ei kertakaikkiaan ollut hoitajaa! Mutta kesät ollaan järkätty niin, että miehen kanssa ollaan vuorotellen lomalla, sitten pari viikkoa menee mummoloissa (140km päässä), 1 viikko kummilla (joka asuu 150km päässä) ja loppukesä on vielä avoinna. Sukulaisia ja tuttavia on pyydetty avuksi ja tyttö tosiaan muutaman päivän on sitten yksin kotona. Hän ei mielellään ole yksin, mutta ei vaan mitenkään ole mahdollista järjestää hoitoa 2,5kk ajaksi kokonaan. Yritetään sitten järkätä myös tytön luokkakavereiden vanhempien kanssa jos aina vois jonkun päivän viettää kaverin luona. Mutta aika säätämistähän se aina on, kun meillä ei kauheasti ole apukäsiä lähellä. Syksyllä kuopus lähtee eskariin ja sitten seuraavana vuonna on jo siskonsa seurana 🙂 Mutta meillä esikoinen alkoi totuttelemaan yksinoloon silloin kesällä ennen ekaluokalle menoa. Ihan kauppareissun ajaksi jäi kotiin ja siitä se lähti. Ekaluokan kävi aamupäivä ja iltapäiväkerhossa ja kakkosella ei ole enää käynyt kummassakaan vaan lähtee aamulla itsekseen ja tulee koulun jälkeen yksin kotiin.

    Kyllä ne siitä järkkääntyy jotenkin 😀

    • Jonna

      Meilläkin on tyttö ollut jo pieniä hetkiä yksin kotona. Esim. kun käyn nopeasti lähikaupassa. Ihan hyvin pärjää. Oma kännykkä täytyy jossakin vaiheessa hankkia, koska sekin tuo kyllä turvaa, kun voi soittaa ja kysyä, että miten menee. Eiköhän kesistä jotenkin selvitä!

  4. Tiina

    Me ollaan miehen kanssa suunnitelleet lomat aina letkoina. Yhtäaikaa ei ollakkaan oltu muistaakseni kertaakaan. Näin ollaan saatu kikkailtua n. 8 viikkoa lapsille lomaa kera aikuisen. Lasten ollessa päiväkotilaisia pystyimme näin pitämään lapset tutussa päiväkodissa, eikä tarvinnut miettiä päivystävää päiväkotia. Samoin toinen meistä on pitänyt lomaa syysloman aikaan ja toinen puolestaan talviloman aikaan. Onneksi työkaverit eivät ole innokkaita pitäämään lomia lasten lomaviikkojen aikana. Juuri tuon hinnan nousun takia. Joulun aika onkin näistä esikoulu/koululaisten lomista pahin, onneksi vuorotyön avulla sinnekin niitä arkivapaita on riittänyt.

    Nyt lapset on koululaisia ja ekaluokat käyty. Minun epäsäännöllinen vuorotyö mahdollistaa arkenakin kotona olemisen. Lasten arkea täyttää jalkapalloharkat/pelit, ja muutamat leirit. Kyllä ne siinä parjää!

    Omista lapsuuden kesistä muistan että piti olla paljon yksin kotona. Toisaalta muistan monta huippua leiriä missä tuli käytyä.

    • Jonna

      Meillä on myös töissä siinä mielessä hyvä aika nyt ettei kenelläkään muulla ole kouluikäisiä lapsia ja muutenkin ollaan aika joustavia oltu toistemme lomien suhteen. Ehkä täytyy tosiaan miettiä tuota vuorotellen lomalla oloa. Sekin vain tuntuu niin tyhmältä, mutta minkäs teet. Lapsen eteen mitä vain!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.