Palasia arjestani
Palasia arjestani

Viikonloppu, jesh!

Hah, taas on perjantai ja lyhyt päivä töissä. Töistä lähdenkin melkein suoraan junalla mökille. Sen verran jää junan odotteluun aikaa, et kerkee hyvin vaikka tuhlaamaan muutaman euronkin jos sattuu joku hyvä liike matkan varrelle 😀 Keskiviikkona kävinkin jo vähän verottamassa tilipussia, mut siitä lisää myöhemmin.

Tiistaina kävin jumppaamassa takareisiä ja hauiksia. Taas takareisijumpan aikaan iski vähän heikko happi. Mun verensokereissa on saletisti jotain vialla 🙁 Täytyy varmaan tutkituttaa paastosokeria arvot, sillähän se selvii. Takareisien jälkeen vetäsin yhden banskun nassuun ja jatkoin hauksilla. Ajattelin, että teen semmosen jumpan kuin jaksan ja ihan hyvähän siitä loppujen lopuks tuli.

Takareisille koukistusta istuen ja maaten superina, yksi sarja suorinjaloin mavea käsipainoilla ja muutama smithissä. Ikävästi vihloi yläselässä toi käsipainoversio. Alkaa olla jumissa koko tyttö! Loppuun otin vielä useamman sarjan Mantilan Mikon neuvomaa aivan loistavaa pakaraliikettä. Toi täytyykin ottaa treeneihin vakituiseen, on kuulkaa seuraavissa kisoissa teräksiset pakarat! 😀 Kannikat on vieläkin ihan hellänä… Hauiksille tein tosi räväkän kakkostreenin: taljassa tangolla leveällä ja kapealla otteella superina useampi setti ja kyykkyhauista taljassa yhdellä kädellä jokunen sarja. Siinä se kaikessa komeudessaan.

Eilen salilla olkapäitä ja ojentajia. Edelleen uutta ohjelmaa odotellessa kikkailin mitä mieleen sattu. Olkapäille pystypunnerrusta käsipainoilla ja sivuvipareita superina kolme sarjaa sekä pystysoutua taljassa sekä etuvipareita levypainolla superina kolme sarjaa. Piti tehdä vielä viparikonetta, mut unohtu 😀 Ojentajille pushdownia tangolla ja ranskalaista maaten superina kolme sarjaa, ranskalaista yhdellä käsipainolla istuen kaksi pudotussarjaa ja sit vielä pari sarjaa pushdownia myötäotteella ja vastaotteella superina. Tällä hetkellä tuntuu lihoissa siltä, et perille tais mennä… Salilla oli myös samaan aikaan, ah niin ihana, Mielosen Niina joka on kehittynyt aivan törkeän paljon! Tytöllä on aivan järkyttävän kokoinen selkä. Jos ette usko niin käykää lukemassa Niinan blogia täältä. EB:ltä on lähdössä kisaamaan nyt syksyllä eräs tyttö (en tiedä nimeä) varmaankin BF:ään ja näyttää kunto olevan ihan kohdillaan. Kovia tyttöjä nousemassa taas lavoille..

Hei, ootteko katsoneet Kiinteistövälittäjä Kaisaa? Mitäs mieltä ohjelmasta? Hyvin huomaa, että hänen elämäntyylistään halutaan antaa tietynlainen kuva: on rahaa, täydellinen parisuhde, hieno ja hohdokas työ.. Usein vaan käy niin, että näiden ihmisten taustoista alkaa löytyä yhtä sun toista vähemmän hienoa ja hohdokasta. Saas nähdä kuinka käy Kaisan kohdalla. Ohjelma sinänsä on kyllä erittäin mukavaa hömppää ja aivot narikkaan tavaraa: hienoja asuntoja, Kaisalla ihana tyyli, kaikenlaista krumeluuria 🙂 Just siistiä! Tänä aamuna katosin ennen töihin lähtöä keskiviikon jakson ja tulin saman tien tosi hyvälle tuulelle. Osui ja upposi siis.

Kommentit (4)

  1. Toppahapa

    Aika komeet reiet sulla 😉 Suonet sojottaa söpösti 😀

  2. Jonna1983

    Heh, oliskin tommoset. Unissa ehkä 🙂

  3. Toppahapa

    Sulle on s-postia :)Ps. Sua mä toivoinkin ostajaksi sä ymmärrät näiden kuteiden päälle 😉

  4. Jonna1983

    Mä oon sitä hupparia kuolannu jo vaik kuin pitkään eli ainakin käyttöä on!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.