Palasia arjestani
Palasia arjestani

Viikon 20 ruokapäiväkirja – vähän lipsuu

viikon 20 ruokapäiväkirja

Hei kamut, se olis perjantai ja aika täräyttää ilmoille viikon 20 ruokapäiväkirja! Viime viikko sujui ruokaluiden osalta kohtuullisen hyvin ja treenaamaan pääsin salille kolme kertaa. Lisäksi tein kotona joogaa ja kävin pyörälenkillä. Toissa viikolla pitäydyin visusti suunnitelmassa syödä päivittäin 2200 kaloria, mutta viime viikolla kyllä lipsuin siitä. Keskiviikkona oli Syötävän hyvät -kirjan julkkarit ja olisi ollut mahdotonta alkaa laskemaan siltä päivältä kaloreita, joten jätin suosiolla laskematta. Myös lauantaina jätin laskematta, koska päädyttiin hakemaan lähipizzeriasta mulle ja tytölle pizza. Mieshän on perinteisellä dieetillään näin kesän kunniaksi, joten saatiin tytön kanssa herkutella ihan kaksin! Ihailen tuota miehen itsekuria ja kropan toimintaa. Kun hän päättää alkaa dieetille, paino alkaa tippua ja mies kiristyä ihan silmissä. Tuosta noin vain. Ei ole ihan yhtä helppoa mun kohdalla diettaaminen 😀 ei sinne päinkään! No, onneksi ei tarvitse sellaista miettiä tällä hetkellä.

Mennäänpä sitten itse asiaan eli viikon 20 ruokapäiväkirja olkaapa hyvät 🙂

MAANANTAI

viikon 20 ruokapäiväkirja

Töissä 7.30-15.30

5.20 ruisleipää juustolla ja kananmunalla, mustaviinimarjoja sekä teetä gheellä

9.00 teetä ja pähkinöitä

11.15 kaurapuuroa, raejuustoa, marjoja ja maapähkinävoita

14.30 banaani ja protskuvanukas

45 minuutin pyörälenkki (n. 12km)

19.00 perunaa, nakkikastiketta, perunasalaattia ja porkkanaa

kaloreita n. 2000, ei vaan uponnut enempää.

TIISTAI

viikon 20 ruokapäiväkirjaTöissä 7.30-15.30

5.20 kauraleipää juustolla ja kananmunalla, tuoreita mansikoita ja teetä gheellä

9.00 teetä ja pähkinöitä

11.15 puuroa marjoilla, raejuustolla ja maapähkinävoilla

jälkkäriksi 20g ässä mix -nameja

14.30 prodevanukas ja banaani

16-17.30 treeni salilla

19.00 spagettia, jauhelihakastiketta, perunasalaattia ja tomaattia

21.00 rahka mehukeitolla

2300 kcal

KESKIVIIKKO

viikon 20 ruokapäiväkirjaTöissä 7.30-15.00

5.20 kauraleipää juustolla ja kananmunalla, teetä gheellä ja tytön rahkan jämät

9.00 teetä

11.15 salaatti S-marketista: lohta, falafelia, vuohenjuustoa, avocadoa ja paljon vihanneksia

14.30 prodevanukas

16.15 Syötävän hyvät -kirjan julkkareissa pala puolukka-toffeeraakakakkua ja lasi skumppaa

19.30 perunaa, nakkikastiketta, perunasalaattia ja vihanneksia (toisessa kipossa)

en laskenut tältä päivältä kaloreita

TORSTAI

viikon 20 ruokapäiväkirjaTöissä 9-17

6.15 kauraleipää salaatilla, juustolla ja kananmunalla, gojimarjoja ja teetä gheellä

12.00 puuroa raejuustolla, lakoilla ja maapähkinävoilla

15.30 omena ja prodevanukas

jooga 35 minuuttia

18.15 kukkakaali-hernepastaa

21.00 saksanpähkinöitä ja muutama siivu kylmäsavustettua lohta

2000 kcal

PERJANTAI

viikon 20 ruokapäiväkirja

Töissä 7.30-15

5.20 Lidlin kaurasydän juustolla ja kylmäsavulohella

9.00 pähkinöitä ja teetä

11.15 puuroa raejuustolla, lakoilla ja maapähkinävoilla

14.00 banaani ja prodevanukas

16-18 treeni Tomin kanssa

19.30 maksalaatikkoa (kiitos Piia Pajusen instastoriesin tuli himo:D) ja vihanneksia

21.15 rahkaa ja mehukeittoa

2240 kcal

LAUANATAI

viikon 20 ruokapäiväkirja

7-7.30 aamulenkki (jostain syystä heräsin jo 6.30…)

siivousta 1h

8.30 kauraleipää juustolla ja kananmunalla, omenaa ja teetä gheellä

tytön parvisängyn kasausta

13.30 kana-cesarciabatta

15.00 bcaa-juoma ja pala kuningatarpitkoa

päiväunet ja sauna

19.00 kolme palaa kinkku-ananas-aurajuustopizzaa (lähipizzeriasta)

20.30 purkki Lohiloa

en laskenut kaloreita

SUNNUNTAI

viikon 20 ruokapäiväkirja10.00 kauraleipää juustolla ja kananmunalla, omenaa ja teetä gheellä

15.00 puuro riisihiutaleista, omenaa, maapähkinävoita ja CocoVin luomu kookoshiutaleita

17-19 treeni salilla

20.00 riisiä, seitä ja kukkakaali-hernepastan kastike

21.15 kolme palaa kuningatarpitkoa (jotta sain päivän kalorit täyteen :D)

2240 kcal

Ruokapäiväkirjasta puuttuu treenin aikainen juoma (malto + intrazone) sekä jokin bcaa-juoma (kuten Nocco), joita juon yhden per päivä. Treenin jälkeen juon palkkarin, joka koostuu proteiinista (esim. whey-100) sekä kreatiinista.

Jo viime viikolla huomasin olotilassa (ja vyötärön kauluksessa), että syön ihan liikaa hiilareita. Mulle hyvä määrä on 100-150g hh/vrk, mutta nyt sitä on uponnut noin 200g päivittäin. Ei ihan joka päivä, mutta melkein. Tätä asiaa lähden ensi viikolla fiksailemaan kuntoon ja katson miten vaikuttaa olotilaan ja turvotukseen. Parin viikon ajan olen syönyt leipää aamupalaksi ja tällaiselle leipäfanille jokainen aamu on yhtä riemukas. Myös kananmunia menee pari päivässä, koska juuri aamulla tykkään keittää tai paistaa munia leivän päälle. Maanantaina tyttö sai päättää meillä ruuan, joten tein ruuaksi hänen toivomaansa nakkikastiketta. Kaupasta 30% alennuksesta perunasalaattia siihen kylkeen, niin kylläpä maistui!

Keskiviikkona pääsin herkuttelemaan raakakakulla ja skumpalla ja torstaina pidin lihattoman päivän. Lauantain aamupalan ja lounaan väli pääsi venähtämään pitkäksi, kun koottiin tytön parvisänkyä ja siivoilin paikkoja samalla kuntoon. Iltapäivällä pitikin ottaa 2h päiväunet, kun heräsin jostain syystä jo 6.30! Sunnuntaina illalla salin jälkeen tajusin, että päivän kaloreita oli aika paljon vielä jäljellä, joten vetäisin lauantailta yli jääneen kuningatarpitkon jämät iltapalaksi. Maistui 😉

Mitäs mieltä viikon 20 ruokapäiväkirjasta?

Edellinen postaus: Tuntuma hukassa selkätreenissä? – Lue tämä!

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Kommentit (6)

  1. ninna

    Kiva kun tuli ajoissa. En nyt kommentoi sen tarkemmin ja pidemmän kaavan mukaan kuten aiemmin(viitaten viime viikon kommentteihin)Kiva kun jaksat panostaa kuviin. Ilahdutti melkein pari vegepäivääkin to ja su jos ei kalaa olisi ollut. Sujuiko treeni Tomin kanssa? Ilahdutti myös jooga ja pyörälenkki nyt kun säät suosii. vai treenaatko mieluummin sisällä? Eikä hiilareita ole liikaa mielestäni tuo 200g aktiiviselle aika sopiva alle 100g lukenut liian vähän. Laatu korvaa määrän.

    • Jonna

      Ninna, saat kommentoida ihan niin kuin aiemminkin ja toivoisinkin sitä <3 Tomin kanssa oli ihan huipputreeni. Kirjoittelinkin siitä eiliseen postaukseen. Siinä on osaava kaveri! Yritän nyt kesällä urheilla enemmän myös ulkona. Täytyy nauttia näistä säistä, kun kerrankin on lämmintä ja aurinkoista <3 Mulle tuo 200g alkaa olemaan jo liikaa. En ole koskaan sietänyt hiilareita kovin hyvin 🙁

  2. Hanna

    Onpas tosiaan matalat nuo hiilarit! Mutta itsellä myös rasva & prode toimii hyvin, mutta pidäs nyt huoli, että ne kalorit tulee silti syötyä 😉 . Itellä on toiminut, että opetteli uudelleen syömään MAX kolmen tunnin välein 🙂 Sullakin tulee tosi pitkiä taukoja. Nopeasti kroppa tottu, ja nyt syön viis kertaa päivässä siten, että aina maistuu!

    Ps. Maapähkinävoita kerrankin joku muukin laittaa vähän isommalla kädellä, eikä sitä rasittavaa mininokaretta… 😉

    • Jonna

      Joo, siis noi olis mulle optimaaliset. Tai ainakin ennen oli. Nyt olen pitänyt huolen, että kaloreita tulee se 2200 ja hiilaria on tullut päivässä 150-200g. Nyt olen itse asiassa huomannut, että kroppa selkeästi voisi ottaa lisääkin ruokaa 😉 Maapähkinävoita pitää laittaa reilusti! Aina.

  3. maikki

    Aika rasva – prode painotteisesti saat kyllä syödä, jos noin vähillä hiilareilla.
    Ite pyrin myös syömään 2100-2200 kcal, ja hiilareita kyllä menee päälle 200, ja silti tuntuu että prodea tulee helposti liikaa verrattuna suosituksiin..
    Sulla varmaan kroppa tottunut toimimaan vähillä hiilareilla, jos oot niin yleensä syönyt. Ootko koskaan kokeillut pidempää aikaa reilummilla hiilareilla, että rupeasiko kroppa tottumaan ja sietämään niitä paremmin? 🙂

    • Jonna

      Joo siis nythän olen syönyt enemmän, lähemmäs tuon 200g/vrk. Nyt on itse asiassa alkanut tuntumaan siltä, että kohta vois lisätä ruokamäärää ja hiilareita. Oon tosi pitkään mennyt vähemmillä hiilareilla, koska se on tuntunut toimivan. Nyt ajattelin kokeilla nostaa tasaisesti 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.