Palasia arjestani
Palasia arjestani

Viikon 1 rahapäiväkirja – kitukuukausi alkaa

viikon 1 rahapäiväkirja

Rahasta on mukava keskustella, joten viikon 1 rahapäiväkirja esille ja analysointi käyntiin. Tammikuu on jostain syystä aina todellinen kitukuukausi. Tänä vuonna ei painanut edes joulun ostelut päälle, mutta oman typeryyden vuoksi saan elellä vähemmillä varannoilla kuin normaalisti. En siis ollut tajunnut tsekata palkkalaskelmaani ollenkaan ja niinhän siinä kävi, että tulorajat pamahtivat joulukuussa yli niin että rytinä kävi. Normaalin 18% sijaan maksoin veroa palkastani 40% ja voin sanoa, että sellainen lovi kukkarossa tuntuu! Eikä huonot uutiset vielä tähän lopu. Eilen pamahti postiluukusta opintolainan korkojen lyhennykset eli niihin pitäisi jostain kaivaa 180e. Onneksi on se puskurirahasto olemassa!! Ärsyttää kajota rahastoon, mutta pakkohan se tässä tapauksessa on. Tammikuusta tulee mulle todellinen kitukuukausi. Rehellisesti sanottuna mun tilillä on tällä hetkellä 40 euroa rahaa ja sillä pitäisi pärjätä kuun loppuun asti. Toki taloudessa on myös mies, joka tienaa, mutta olisi niitä omiakin menoja maksettavana…Ei auta kuin kärvistellä ja tyhjennellä taas kaappeja kirpparille myyntiin.

Viikon 1 rahapäiväkirja

Maanantai: ei ostoksia

Tiistai: Bussikortti 20e, 2 x Nocco 5e, raha kengistä työkaverille 40e ja kummitytölle joululahjaraha (yhteisesti ostetuista lahjoista+hänelle lahjaraha) 45e.

Keskiviikko: ei ostoksia

viikon 1 rahapäiväkirja

Torstai: kaksi laskua, yhteensä 71 euroa. R-kioskilta 2 x Nocco, yht. 5e. Alepasta ruokaostokset 15,79 + K-kaupasta ruokaostokset 10,42 euroa (kaikkea ei löytynyt alepasta). Kassiin eksyi vihanneksia ja hedelmiä, protskuvanukasta, riisifrutti tytölle, mausteita, nyhtökauraa, kaurakorppua ja kalkkunaleikettä.

Perjantai: Alepasta ostokset 18,79e: marjoja, vadelmaista kaurapuuroa, normikaurahiutaleita ja Suuri käsityö -lehti.

viikon 1 rahapäiväkirja

viikon 1 rahapäiväkirja

Lauantai: ei ostoksia

Sunnuntai: Prismasta Scart -johto nintendoon 9,95e.

Koko viikon kulut yhteensä 240,95e. Ei kuulosta miltään kituviikolta… Tästä ei voi kuin parantaa!

En ole vähään aikaa käyttänyt taas budjetointia tai laskuria kulujen syynäämiseen, mutta nyt voisi taas olla sen paikka. Tiedän omat sudenloukkuni kulutuksen osalta, mutta kun niitä ei näe konkreettisesti, ne on myös helppo ohittaa. Poissa näkyvistä, poissa mielestä. Ostin siis työkaverilta kengät, vaikka en olisi oikeasti tarvinnut kenkiä. Mutta kun oli niin hienot ja uudet. Lehtitilauksia olen perunut viime aikoina vaikka kuinka paljon ja vain pari tilausta on jäljellä. Niistä en halua luopua, mutta tarkoitus ei ole myöskään alkaa ostelemaan lehtiä kotiin. Suuri käsityö -lehti houkutteli kovasti, koska olen taas niin kovin innostunut käsitöistä. Toisaalta, lehti on sellainen jota voi selata vuosikausia, mutta silti. Mies teki viikolla meidän suuremmat ruokaostokset, joten itse kävin lähinnä täydentelemässä puuttuvia asioita. Marjoja, vihanneksia ja hedelmiä meillä menee paljon viikon aikana ja niitä saa olla jatkuvasti ostamassa. Osti miten ison lastin tahansa, kaikki on menneet muutamassa päivässä. Yksi turha meno ovat Nocco -juomat mutta tunnun olevan niihin ihan koukussa…Yksi odottelee juuri jääkaapissa. Se on aina mun palkintoni iltavuorossa, kun kaikki pakolliset hommat ja paperityöt on hoidettu 😉

Onko teillä säästökausi menossa vai elelettekö ihan normaalin malliin? Miltäs viikon 1 rahapäiväkirja näyttää?

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Edellinen postaus: Kuinka pitää koti siistinä – 6 vinkkiä!

Kommentit (29)

  1. henna

    oletko maistanut celsius juomia? minusta tuplasti parempia kuin nocco. mutta makuasioista ei voi kiistellä 😀

    • Jonna

      Oon muistaakseni joskus maistanut. Onko niissä kofeiinia?? Sehän se on se mun juttu kun en kahvia juo 😀

  2. ulla

    Mikä on Nocco juoma 😀 ?

    • Jonna

      Se on juoma, jossa on bcaa:ta ja kofeiini. Ei sokeria. Löytyy myös kofeiinittomana!

  3. Tuulia

    Musta on hienoa ja rehellistä avata kaikki – tietysti jos toinen hoitaa reilusti enemmän ruokaostoksia kuin toinen niin se hämärtää kuvaa, eli tavallaan ruoan osalta koko talouden budjetti on aina kuvaavampi. Paljonko teillä menee normaalisti kuukaudessa yhteensä rahaa ruokakauppaan (suunnilleen?)

    Yllätyin kuitenkin aika paljon ostoksista sen jälkeen, mitä otsikon perusteella odotin. Ei-välttämättömät kengät, päivittäiset limut, uusi lehti (vinkki: kirjastosta voi lainata ilmaiseksi käsityökirjoja ym.), valmismaustettu puuro, vanukasvälipalat ja nyhtökaura ei millään mahtuisi mun käsityksessä ajanjaksoon jota kuvataan termillä ”kitukuukausi”. 🙂

    Meillä on menossa tammikuussa vertailu tavanomaisiin ruokakuluihin ”kevyesti säästellen” eli:
    – en osta esimerkiksi kalliita proteiineja (kuten nyhtökauraa) kuin ehkä joksikin viikonloppuspessuksi pari kertaa; muuten protskunlähteinä on kuivasoijatuotteet, pavut, linssit ja itsetehty seitan ym. (2-3e/kg)
    – vihanneksissa ja hedelmissä on tullut ostettua lähinnä 1,5e/kg tai alle maksavia tuotteita
    – puuro tuunaillaan itse, pakastimessa on onneksi paljon itse poimittuja marjoja
    – limuja ei osteta; karkkina menee tummaa suklaata yksi pikkulevy viikossa kahteen pekkaan

    Mutta kaukana tämäkin on kituuttamisesta, sitä näkee perunaan ja itseleivottuun perusleipään ruokavalionsa perustavilla sukulaisilla ihan tarpeeksi 😉

    • jiip

      Minä yllätyin myös samoista asioista kuin Tuulia. Kyllä ois itsellä jäänyt ”kitukuukautena” ostamatta Noccot, vanukkaat, maustetut puurot ja lehti 🙂

    • Jonna

      Jep, niin olisi pitänyt jättää ostamatta ja tästä lähtien jääkin. Halusin kuitenkin olla rehellinen, että näin olen toiminut. Tiesin itsekin ettei rahaa ole mihinkään ylimääräiseen ja kun nyt mietin mitä kaikkea olisin voinut noiden turhien ostosten rahalla ostaa, niin ottaa päähän aika rankasti. Tyhmä mikä tyhmä 🙁

    • Jonna

      Meille menee about 700e/kk ruokaan. Välillä vähemmän ja välillä enemmän. Mies hoitaa meillä aina isommat ostokset perjantai-iltana ja minä laitan hänelle sitten vastaavasti rahaa tilille.

      Ja oot ihan oikeassa. Viime viikolla käytin rahaa ihan niin kuin rahaa olisi ollut ”normaalisti”, vaikka tiesin tilanteen. Loppukuukausi meneekin sitten todella kituutellen 🙁 Jotenkin on aina vaikea ymmärtää ettei sitä rahaa ole, vaikka tietää tilanteen. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

      Mutta nyt loppuu ostelu. Ei voi kuluttaa niin kuin normaalisti ja ostaa kaupasta mitä haluaa. Meillä olisi perjantaina firman bileet, mutta taitaa jäädä välistä paristakin syystä. Yksi syy on tuo finanssipuoli…

  4. Nimetön

    Tsemppiä säästämiseen! Itsekin vähän ihmettelin tuota ostoslistaa, mutta se on tietty yksilöllistä mikä on kenellekin kituutustaso. Mutta yhden vinkin voin antaa, yritä noita välttää pikkukauppoja (Alepa ja etenkin K-kaupat), ovat hurjasti kalliimpia kuin suuremmat. Jos läheltä löytyy niin lidl on ehdottomasti paras peruskamoille ja erikoisempaan smarket/prisma.

    • Jonna

      Joo, ei toi mullekaan ole kituutusta. Taisi olla vain ”kevyt” herätys. Ihan hyvä että kirjasin ylös niin näin miten typerästi rahaa käytin. Mun on melkeinpä pakko käydä välillä noissa pikkukaupoissa, kun ei ole ihan tässä hoodeilla tai matkan varrella Lidliä tai Prismaa. Täytyy vaan enemmän yrittää ostaa viikonloppuna isoista kaupoista ettei tarttis pikkukaupoissa käydä.

  5. T

    Minullakin on pihistelykuukausi meneillään. Ei periaatteessa olisi pakko, mutta se, että välttää ostamasta kaikkea turhaa yhtenä kuukautena, vähentää itselläni sitä seuraavienkin kuukausien shoppailua.
    Vähän kuin karkkilakko, mutta kun karkkia taas syö vähänkin enemmän, niin homma riistäytyy käsistä 🙂

    Olen siis päättänyt olla astumatta yhteenkään vaatekauppaan, koska en tarvitse mitään edes alennuksesta.

    Olisi paljon kivempi aloittaa vuosi sillä, että saa säästöjä kerrytettyä ja vähennettyä asuntoon tulevaa tavaraa edes muutamalla.

    • Jonna

      Sama tavoite täälläkin. Kaikkeen pieneen ja turhanpäiväiseen menee ihan liikaa rahaa ja pienistä puroista kasvaa iso järvi…Mulla on vielä joululahjaksi saatu Jumbon lahjakortti käyttämättä eli jos oikein kova shoppailuhimo iskee niin voin sillä ostella 😀 Toisaalta, haluan säästää sen johonkin järkevään.

  6. Sari

    Ootko varmistanut ettei tammikuunkin palkasta mene 40% veroa? Yleensä tammikuun palkasta menee sama veroprosentti kuin joulukuunkin. Uusi verokortti kun on voimassa yleensä vasta helmikuun alusta, ellei itse tilaa uutta.

    • Sanna

      Vaikka tammikuussa käytetään edellisen vuoden veroprosenttiä, niin tulolaskenta alkaa nollasta. Viime vuoden tulot ei vaikuta tammikuun prosenttiin.

    • Jonna

      Onneksi 😀 Otin tämän itsekin ihan erikseen selville. Huh, ei tarvitse huolehtia hetkeen. Paitsi että uusi verokortti on joka tapauksessa tilattava…

    • Jonna

      Joo, oon. Ei mene, koska ollaan ihan eri vuodessa ja summa on nollautunut!

  7. Sra

    Me ollaan oltu ”kitukuukaudella” jo loppukesästä asti 😛 jouluna vähän höllättiin, mutta muuten ollaan pysytty hyvin ruodussa. Mulla on puhelimessa applikaatio, johon kirjaan oman käyttötilin ja yhteisen ”ruokatilin” tulot ja menot. Tosi kätevä systeemi ja näkee helposti, mitkä ostokset on turhia. Parhaimmillaan saatiin ruokakuluja puristettua 500 eurosta/kk -> 370 e/kk. Meillä siis kahden hengen talous.

    Ostin eilen itselleni proteiinipuddingin ja avokadopussin pitkästä aikaa ja tuli hieman huono omatunto, koska nuo ovat periaatteessa ”luksusta” . Tosin avokadot ovat nyt hieman halvempia, joten ehkä se ei ollut niin paha.

    • Jonna

      Täytyy munkin ottaa taas spending tracker käyttöön. Se on kyllä kätevä systeemi! Näkee tosi selvästi mihin turhuuksiin rahaa menee. Mä jätin tänään puddingit kauppaan, vaikka houkuttelivat kovasti 😀 Kävin vain pottuja ja halvempia vihanneksia ostamassa ja kipitin nopeasti kassalle. Selvisin!

  8. Puudeli

    Hei,
    Mulla on menossa kituvuosi 😎😎😎😎 tykkään sun blogista kun monet aihealueet koskettaa itseäni. Rahasta avoimesti puhuminen on tärkeää ja tiedän sen tunteen kun on 50 e tilillä ja mietit että pirkule käyn viimeisillä roposilla sushibuffetissa 😂😂😂

    Mun kituutuksesta voi lukea puudelinberberi.blogspot.com

    • Jonna

      Eikö olekin jännä juttu! Sitä tasan tietää ettei pitäisi, mutta menee kuitenkin 😀

    • Jonna

      Ja hyvä blogi muuten!!!

  9. NPJ

    Mielenkiintoista! Olen 27v nainen ja säästänyt jo hurjan summan rahaa elämässäni tilille, pelkän viimeisen 3.5v työskentelyn aikana taisin kerryttää 15 000e. Nyt opiskelijaksi palaamisen jälkeen mun ei tarvii kamalasti miettiä mitä ostan, minne matkustan, jne. Siltikin säästäjäluonteeltani mietin aina! Tarkoitukseni ei ole kehuskella, mutta kertoa kuinka vaikea on hahmottaa muiden rahamenoja. Avopuolisoni elää vahvasti kädestä suuhun (suuria menoja on esim. harrastukset kuten moottoripyörä, autot yms) ja minua turhauttaa kun hänen tilillään ei ole lainkaan säästössä mitään! Vasta hänen myötä olen tajunnut että ei tosiaan kaikilla ole edes jonkunlaista säästötiliä, jossa on muutamia tonneja säästössä ja jonne menee joka kk joitain satasia. En puhu kavereideni kanssa koskaan tilitilanteista, niin on mielenkiintoista kuulla miten muut elävät!

    • Jonna / Palasia arjestani

      Mietin juuri eilen, että 500e/kk olisi mahdollista säästää, jos karsisi oikeasti kulut minimiin eikä ostelisi mitään turhanpäiväistä. Tällä hetkellä mulla menee 250e/kk eri rahastoihin ja lisäksi siirrän aina rahaa myös puskurirahastoon, joka on tarkoitettu juuri tällaisia tilanteita varten kuin nyt. Mun mielestä on oikeastaan hyvä, että välillä joutuu miettimään kulutustaan ja kitukuukausia tulee. Tällaisina kuukausina saan herätyksen omaan kulutukseeni ja alan taas tyhjentelemään kaappeja ja myymään turhanpäiväistä kamaa pois 😀

  10. S

    Oon monesti miettinyt, että miten pienellä onkaan pärjännyt opiskeluaikoina. Nyt, kun tulot ovat paljon suuremmat, niin on kyllä kulujakin enemmän. Tai no, ehkä rahaa vaan käyttää enemmän kun sitä on enemmän. Ja onhan toki omistusasunto nyt sinänsä sijoitus. Ymmärrän täysin, että on vaikeaa muuttaa kulutuskäytöstään radikaalisti edes hetkeksi. Mun mielestä on todella tärkeää olla rehellinen itselleen, niinkuin sinä tässä rahapäiväkirjassa olit, koska silloinhan sen näkee missä voi parantaa! Oon itsekin taipuvainen noihin lehti- ja juomaostoksiin, koska ne ovat mulle sitä arjen luksusta. Nyt, kun tiedossa on yllättävä melko suuri kuluerä ja vaikka mullakin on puskurirahasto, niin pyrin säästämään mahdollisimman paljon jotta pääsisin nopsaan +-0-tilanteeseen.

    Jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten sun rahapäiväkirja jatkuu!

    • Jonna

      Niinpä! Ja opiskeluaikana jäi silti aina rahaa yli ja tuli käytyä vaikka missä juhlissa ja bileissä. Nykyään ajattelen kauhulla sitä rahan määrää mikä menisi, jos kävisi baarissa joka viikonloppu. Tai vaikka kerran kuussa. Tänään teki taas ihan hirveästi mieli käydä ostamassa Noccoa ärrältä, mutta en taivu nyt houkutuksiin 😀 Lauantaina mennään tytön kanssa valokuvauksen jälkeen Jumboon syömään johonkin, mutta ajattelin kustantaa sen reissun lounareilla, jotka täytyy käyttää pois 🙂

  11. Tiina

    MInä oon mielenkiinnolla seurannut tätä ajatusta, että kaivelet kaapeista vähän väliä myyntiin tavaraa. Mistä sinne kertyy aina jotain ylimääräistä? Meillä on pari kouluikäistä lasta ja ei meillä oikeastaan tule ylimääräistä myyntiin kuin kauden vaihtuessa. Siis tyyliin pieneksi jääneet luistimet, nippu käyttövaatteita.
    Kun lapset olivat taaperoita olin lastevaatefriikki. Niitä nuttuja oli isot pinot. Kuinkahan moni jäi käyttämättä… Tällä hetkellä lapsilla on vaan järkimäärä vaatteita. Erikseen kouluvaatteet ja sitten kotivaatteet. Kaapit ovat siistit, kun vaatteita on vain vähän. Kouluvaatteet, esim. hupparit ja farkut/verkkarit menevät useampana päivänä.

    • Jonna

      No sanoppa se! Ei vaan, suurin osa mitä olen itse myynyt pois, on jostain meille kantautunutta (lähinnä miehen vaarilta ja vanhemmilta) tavaraa ja joskus meille hankittua. Ei siis ole kyse mistään uudesta ja vastahankitusta tavarasta. Yksi pussillinen olisi tytölle juuri pieneksi jääneitä vaatteita, muita ns. ylimääräisiä lapsen vaatteita meiltä ei enää löydykään. Omasta kaapista löytyy muutama treenivaate, jotka myyn eteenpäin, koska en ole niitä käyttänyt hetkeen. Niin ja onhan meillä se varasto, jossa on edelleen vaikka ja mitä. Sieltäkin olen jo puolet laittanut eteenpäin!

      Mun tavoitteena on päästä KAIKESTA ylimääräisestä kamasta eroon. Teen tyhjennystä kausittain ja siksi varmasti puhun siitä niin usein. Saattaa mennä aina välissä viikko pari, ehkä kuukausikin, etten jaksa mitään kaivella ja myydä, mutta nyt voisi taas olla sen aika 🙂

  12. Mimmi

    Nämä rahapostaukset kiinnostaa koska itsekin säästän ja pyrin minimoimaan kulut. Kulutan aika vähän ja ostan harkiten. Suurta säästöä olen saanut ruokakuluissa. Kauppaan mennään vasta kun on ihan pakko. Tällä hetkellä suunnitelmallisella ruokalistalla ja kauppalistalla olen saanut ruokakuluja pienemmäksi ja kaupassa käynti väli on noin 5-6 päivää. Huomioin listassa aina myös herkkupäivät yms. eli kauppaan ei lähdetä hakemaan ”jotain”.
    Tällä hetkellä ruokaan menee noin 650e /kk. Meitä on kaksi aikuista, 2 lasta. Kaikki ateriat syödään pääosin kotona. Mies käy ruokkiksella myös kotona syömässä. Isompi lapsi syö arkipäivinä lounaan koulussa. Ruokaan menevä raha sisältää myös kaikki kodin välttämättömät tuotteet kuten wc-paperit, puhdistusaineet ym.

  13. Riikka

    Mielenkiintoinen teksti, lisää näitä 🙂 Itse heräsin pari vuotta sitten liian täyteen vaatekaappiin ja nyt oon niin sisäistänyt sen ajatuksen, että mitään ylimääräistä en halua kotiini. Vaateostokset on ihan miniimissä ja silloin kun jotain oon oikeesti tarvinnut niin oon panostanut laatuun! Ja kun on oikeasti sitten vara ostaakin parempaa / laadukkaampaa / kestävämpää kun ei oo ostanut ylimääräistä. Samoten kaikki muukin sälä kaapeissa on koko ajan menossa ulospäin. Käsityömatskua mulla on tosi paljon (lankoja!) ja niitä en myöskään hanki ennen kuin entiset on neulottu pois! 😉
    Mukavaa viikonloppua!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.