Palasia arjestani
Palasia arjestani

Vai en muka osaa, hah!

Vai en muka osaa

Tuli taas todistettua itselleen, että pystyn mihin vaan kun oikeasti vain haluan. Ihmismieli on kumma ja se osaa uskotella ettei ihminen ole kykenevä johonkin. Niinhän sitä sanotaan, että ihminen on monesti oman itsensä pahin vihollinen, mutta kun osaa kääntää ajatukset päinvastaiseksi, voi tapahtua mitä vain. Sain eilen päätökseen projektin,  jota olin niin kovasti jännittänyt ja hermoillut. Olin varma, että epäonnistun. Että en osaa ja kaikki nauraa. Eräänä päivänä vain päätin, että mitä väliä vaikka epäonnistuisinkin? Elämä on opettelua ja epäonnistumista varten. Ja eikös opettelu tee mestariksi?

Kerroinkin teille jo aiemmin, että olen unelmoinut jo kauan erilaisista kodin remontointiin liittyvistä asioista. Isä oli taitava remontoija ja talojen rakentaja. Sieltä se omakin into joskus lähti. En vai tiennyt mistä aloittaa. Nyt ensimmäinen askel on otettu ja tytön huoneen seinä saatu valmiiksi. Monelle tapetointi voi olla pala kakkua, mutta mulle se oli jostain syystä kauhea mörkö. Olin satavarma, että jälki on susirumaa ja saan tehdä homman ainakin kolmeen kertaan ennen kuin jälki on edes kelvollista. Hah! Priima tuppas tulemaan kerralla! On aika hyvä fiilis huomata osaavansa jotain mitä ei todellakaan tiennyt osaavansa. Nyt uskallan alkaa suunnittelemaan itse rakennettua kaappia eteiseen sillä mulla on malli jo päässä valmiina. Täytyy vain alkaa mittailemaan ja hankkia raaka-aineet. Siitä tulee varmasti hyvä ja juuri meille sopiva.

Sanoinko jo, että hoidin koko remppahomman tytön huoneessa ihan yksin!? Siis minä! Ihminen, joka ei ole koskaan mitään tuollaista tehnyt. Ai että. Kyllä passaa olla nyt ylpeä!

Rohkeaa keskiviikkoa! Sinä pystyt mihin vain <3

Vai en muka osaa
Tapetti täältä tarjouksessa nyt!! // tähtiarkku Outlet Tukku // lamppu täältä // Yöpöytä Ikea // Sänky saatu serkulta // pinkki peitto h&m // matto Asko // pimennysverhot täältä // mun harmaa mekko täältä.
Jos kiinnostaa Elloksen -30% alekoodi niin tsekkaapa täältä!

Kommentit (8)

  1. Annie

    Jee! Näyttää tosi hyvältä! Hyvä sinä!!!

    • Jonna

      Eikö vain!? Ja ihan itse osasin 🙂

  2. Tuuli

    Mahtavaa! Ja hieno on lopputulos :).

    Ehkä minäkin vihdoin uskaltaudun kokeilemaan tapetointitaitojani. Melkein mitä tahansa muuta kodin remppaa tiedän osaavani, mutta jotenkin tuo tapetointi on ollut minullekin sellainen peikko, että olen ihan varma, etten kuitenkaan osaa. Mutta eipä sitä tiedä enenn kuin on kokeillu :D.

    • Jonna

      En tiedä miksi tapetointi on mullekin ollut niin iso peikko. Ehkä muistan vain ne kaikkien kiroilut kun pitää laittaa tapetit vettymään ensin ja sitten sitä liisteriä on joka paikassa. Ainakin nämä tapetit oli todella helpota laittaa, kun pysyi leikkaamaan suoraan seinällä ja liimakin laitettiin suoraan seinään. Nyt täytyy alkaa miettimään olohuoneen projektia 😉

  3. Minnea

    Kaunis tapetti ja hieno lopputulos 🙂

    http://www.lily.fi/blogit/minnean-muruja

    • Jonna

      Kyllä! Olen samaa mieltä 🙂

  4. Laura K.

    Hyvä sinä! Sullahan on toi homma verissä, kyllä se siitä luonnistuu kun antaa sen taidon tulla pintaan :). Tapetti on hieno ja tyttökin varmasti tykkää.

    • Jonna

      Tosiaan, verissä on kaikenlainen nikkarointi! Täytyy vaan kaivella niitä taitoja jostain tuolta kaukaa 🙂 Nyt ainakin uskaltaa käydä haasteiden kimppuun!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.