Palasia arjestani
Palasia arjestani

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Hola! Kuis teillä on vuosi vaihtunut? Täällä ihan mukavissa merkeissä, kun pääsin salillekin pitkästä aikaa. Pienen pientä pumppailutreeniä teen nyt niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Selkä kenkkuilee vieläkin entiseen malliin, mutta supistuksia tulee oikeastaan vain tietyissä tilanteissa ja ne pystyn nykyään ennakoimaan erittäin hyvin. Niin sitä vaan oppii 🙂

Uuden vuoden vaihtuminen meillä meni varsin rauhallisissa merkeissä. Eilen käytiin heti aamusta heittämässä Hämeenlinnan reissu isännän ukin ja mummon haudalle ja samalla katsastettiin anopin kanssa vähän alennusmyynti tarjontaa 😀 Kyllähän sieltä taas jotain pientä lähti mukaan: Anttilasta uudet pussilakanat ja kuminauhalakana sänkyyn sekä minikasvihuone, jota oon jo kauan himoinnut. Lidlistä ostin silikonisen leivonta-alustan ja Timanttisilta kaulakorun. Nyt voiskin yrittää olla tuhlailematta. Kirpparilla saan käydä, mut mitään uutta ei saa nyt ostaa vähään aikaan ja tämä on lupaus! Hämeenlinnan reissun jälkeen vähän evästä napaan, pienet unet ja salille, josta myöhemmin lisää. Salin jälkeen haettiin makuunista namia ja leffa, tällä kertaa Bad Teacher. Ihan mukiin menevä leffa. Sai nauraa pitkästä aikaa oikein kunnolla. Miikalle kiitos juonipaljastuksesta 😀 Yritys hyvä… Leffan seuraks tehtiin itse hodareita, vedettiin vähän jädeä ja namuja nassuun ja sit olikin hyvä käydä unille rakettien paukkeessa. En ole pitkään aikaan nukkunut niin hyvin kuin viime yönä, kiitos treenien!

Sitten niitä jumppia. Nyt tosiaan treenataan vain ja ainoastaan kunnossa pysymisen vuoksi enkä tosiaan tarkoita mitään kisakunnon hakemista 😀 Yritän saada mahdollisimman paljon liikettä tonne yläselän ja rintarangan puolelle ettei jumit pääsis yllättämäänn ja siihen venyttelyynkin vois alkaa taas panostaa… En enää nostele painoja mitenkään tavoitteellisesti, vaan pidän sarjat aika pitkinä, pääasiassa yli 12 toistoa, ja haen vaan hyvää tuntumaa. En päätä mitään liikkeitä tai treeniohjelmaa etukäteen vaan menen täysin oman jaksamisen ja fiiliksen pohjalta. Nyt haetaan vaan hyvää oloa ja fiilistä ja samalla voin panostaa kohtuullisen kuolleeseen sosiaalisen elämäänikin. Neljän seinän sisällä ei ole paljon ihmisiä näkynyt. Eilen olikin tosi mukava jutella erään samalla salilla treenaavan tyttösen kanssa 🙂 Kummasti sitä jutun juurta aina löytyy tuolla salimaailmassa 😀

Seuraavanlaisia jumppia olen näpertänyt.

30.12 rinta&hauis

– Vinopena smith 4*12-18*30kg
– Vipunostot kp tasapenalla 3*15*7kg
– Hk kp vinopenalla 3*12-15*6-8kg vikassa sarjassa 1 pudotus
– Hk scottkone 3*12-16*10-20kg
– Hammer kp 1*7kg –>5kg –> 4kg

Muutamista hassuista sarjoista sain lihat järkyttävän kipeiks! Ei ihme kuukauden tauon jälkeen…

31.12 selkä&takaolat

– Ylätalja leveällä 4*13-18*35kg
– Hammersoutu 3*13-18*40kg
– Vipuvarsiveto 2*12-15*20-30kg
– Soutukone 3*12-18*15-20kg
– Kapea veto ristitaljassa 2*15-25*55-60kg
– Facepull seisten 3x
– Takaolat taljassa yhdellä kädellä 1*10kg –> 5kg

Heti kun sain selkään vähän likettä niin sain pukuhuoneessa naksutella parit lukot selästä auki. Helpotti taas huomattavasti! Ei ole hyväksi mun kropalle täysi tekemättömyys.

Tänään sit aamupalan jälkeen taas saliloimaan, vuorossa olkapäät&ojentajat

– Sivuviparit kp istuen 6*13-20*2-5kg
– Pystysoutu taljassa 3*12-16*25-30kg
– Pystypunnerrus kp ilman selkänojaa 3*13-15*8-10kg
– Pushdown köydellä 3*15*20kg
– Ranskis kahdella käsipainolla 3*13-16*5-6kg
– Superina 2 sarjaa pushdownia vastaotteella ja myötäotteella

Huomenna pidetäänkin sit lepiä. Taidan pyörähtää huomenna jollakin kirppiksellä samalla kun käyn duunipaikalla visiitillä. Siinä vieressä on pari kirppistä, joissa en ole vielä ollenkaan käynyt. Katellaan jos löytyis jotain kivaa!

 Oon lisäillyt taas jokusen sisustusblogin tonne oikeanpuoleisen palkin blogilistaan. Hyviä blogeja tuntuu löytyvän melkein päivittäin ja seuraamisen arvoinen on esim. My 2nd hand life-blogi. Mä tykkään tuon kaltaisista blogeista ja sisustajista paljon, jotka tekee paljon itse eikä osta kaikkea uutena. Toki on kiva katsella ihan uusillakin kalusteilla ja esineillä duunattuja koteja, mut kyllä oma tuunaama ja jostain kirpparilta löydetty kuitenkin aina uuden hakkaa 100-0 🙂

Uusia Treeniblogeja ei oo löytynyt niinkään paljon, mut yhden hyvän bongasin silläkin puolella. Lisäsinkin jo tuohon vasemmalle puolelle treeniblogien listaa Savolaisen Hannan blogin. Käykääs katsastamassa (listan linkki vie Mannisen blogimaailmaan), on tyttö kovassa kuosissa ja lihoissa. Toivottavasti tyttö nähdään ensi vuonna cbb:n puolella eikä bf:ssä 😉 Hannassa olis kaikki ainekset klassikin puolelle!

Elämän pieniä iloja: kunnon iltapala + loistava kirja (Mary Higgins Clarkin Perinnön varjossa)
Kissaläjä 😀
Pukki oli kuullut toiveeni…
..ja toi mulle Snö of Swedenin kaulakorun ja rannekorun!
Guessin kaulakoru alennusmyynneistä.
Isännän ja mun nimikirjaimet Stockan alesta. Näillekin on jo oma paikkansa mietitty. Vaatii vaan vähän pohjatyötä ensin 🙂
Käsin tehty lasimaljakko kirppikseltä. Odottaa loppusijoituskohdettaan.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin….. SHIIIIIIIIIIIIIIIT!!!! Pyykit on vielä laittamatta, viddu…….

Kommentit (4)

  1. Elina

    Sun blogi on aina yhtä mukavaa luettavaa! Kiva, että pääsit taas salille treenailemaan niin ei tarvitse neljän seinän sisällä kökkiä. :-)Hyviä vointeja ja treenejä! 🙂

  2. Jonna1983

    Heh, yhtä sekasortoa tää välillä on mut kiva jos tykkäät. Musta on kiva kirjotella vähän kaikesta eikä keskittyä vain yhteen osa-alueeseen. Isännälläkin alkaa huomenna duunit niin ihan mukava kun on ees se salikäynti mitä odottaa koko päivän 🙂 Alkupäivän voikin sit vaik siivoilla ja unelmoida!Kovia treenejä sullekin!

  3. Tiina

    Ihana kissaläjä!:) Mun yhteen sijoituskotiin olivat ottaneet bengalien kaveriksi itispojan, niin oon alkanut lämmetä näille neloskategorian otuksillekin. <3

  4. Miia

    Kiva että täällä on kaikkea sekalaista. Tuo sisistutblogi oli hyvä!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.