Palasia arjestani
Palasia arjestani

En taida olla yhtä terhakka kuin ennen

Processed with VSCO with c1 preset

*Sis. Mainoslinkin.

Aivan mahtavaa, on taas perjantai ja mulla alkaa loma! En olisi vielä yhtään loman tarpeessa, mutta en kyllä vastaankaan laita 😀 Ihan ensimmäisenä haluan kertoa teille, että blogin nimi vaihtuu ensi viikon maanantaina! Olen jo pitkään miettinyt nimen vaihtoa, mutta sopivaa ei ole tullut mieleen. Tuo Katrin ottama bannerikuva sai kuitenkin idean päähäni ja siinähän se tuleva nimi oikeastaan jo lukee: Palasia arjestani. Eli ensi viikosta lähtien Jonna1983 on historiaa ja tilalla on osuvampi ja minua kuvaavampi nimi Palasia arjestani. Mä olen niin innoissani!

Eilen oli taas melkoinen päivä. Sattui ja tapahtui kaikenlaisia ja koin olotiloja, joita en ole kokenut vähään aikaan. Minusta tuntuu, että olen jollain tasolla muuttunut vähän ajan sisällä. Enkä ehkä parempaan suuntaan. Tai no miten sen nyt ottaa. En ainakaan sellaiseksi joka haluaisin olla. Mä olen aina ollut urheilullinen ja rakastan treenaamista. Se tuskin on jäänyt teiltäkään huomaamatta. Ennen lasta treenasin todella ahkerasti 5-6 kertaa viikossa salilla ja siihen lenkkiä päälle. Raskauskilot pudotin tuplana ja jatkoin treenaamista entiseen tahtiin. Sitten tuli kyllästyminen salilla puurtamiseen ja vaihdoin crossfitiin. Siellä jatkui sama tahti melkein kolme vuotta, kunnes oli pakko pysähtyä loukkaantumisen vuoksi. Siitäpä se alamäki oikeastaan alkoi.

Processed with VSCO with c1 preset

Mun on nykyään todella vaikeaa motivoitua treenaamaan. Teen suunnitelmia, mutta en saa pidettyä niistä kiinni. Innostun valtavasti, mutta kyllästyn yhtä nopeasti. Olkapääleikkauksen jälkeen aloitin kuntosalitreenin suurella motivaatiolla, mutta pala palalta motivaatio on laskenut. Yhdellä viikolla treenaan ihan innoissani ja seuraavalla ei voisi vähempää kiinnostaa. Viime viikolla olin taas energiaa ja innostusta täynnä, koska päätin palata crossfitin pariin ja sen teinkin. Olin koko alkuviikon riemuissani ja tein selkeät suunnitelmat itselleni. Päätin käydä salilla 2 x viikossa ja crossfitissä 2 x viikossa. Lisäksi joogaa ja lenkkeilyä sen verran kuin ehtii ja jaksaa.

Eilen mulla meni töissä pidempään ja jouduin perumaan cf-treenit. Päätin lähteä salille. Menin kotiin, pakkasin salikamat ja olin jo vetämässä kenkiä jalkaan, kun kyllästys iski taas. En halunnut lähteä ja salikortin umpeutumisen varjolla jäin kotiin. Ajattelin etten halua ostaa uutta korttia, koska edessä on 1,5 viikon reissu mökille. Niin jäi taas treenit tekemättä. Mietin kotona asiaa ja yritin patistaa itseäni liikkeelle. Tiesin, että treenaamisesta tulee hyvä fiilis, mutta ei. Keskustelu itseni kanssa ei johtanut mihinkään. En ymmärrä mikä mua vaivaa, kun ei kiinnosta. Ennen sitä oli niin terhakkana treenaamassa, mutta nykyään kaikki muu menee edelle. Sain mä itseni sentään joogaamaan illalla eli ihan turhan panttina en ollut. Ihmetyttää vaan, että mistä nyt tuulee ja mikä minua vaivaa? Mukavuudenhaluko? Miehelle asiasta avauduin ja hän kehotti tekemään juuri sitä mikä kiinnostaa. Mitä sitä itseään pakottamaan asioihin, joita ei halua tehdä?

Niinpä, mutta kun mä haluaisin haluta! Treeni-into, missä olet!?

Ps. Sportamorella on alet käynnissä! Ihania treenivaatteita edullisesti vaikka millä mitalla. Jos on tarvetta uusille treenikamoille niin aleen pääset tästä*.

Kommentit (8)

  1. Kiia

    I feel you! Tiedän niin mitä käyt tällä hetkellä läpi, oon aina kuvitellu et oon vatuloinnin maailmanmestari ja kavereita ei enää hetkauta mitkään mun suuret harrastus aloitukset! Ja aina satakymppi pohjassa seinää päin. Innostus kestää ihan yhtä kauan kun ehti kasvaakin, eli ei viikkoa kauempaa. Sama pätee ruokailussa, sitä kokeilee ja päättää mutta löytää itsensä Ben and Jerrys kourassa miettimästä mikä meni vikaan. Sitten sitä syyllistää itseään kun ei missään onnistu ja on tuomittu olemaan huonompi versio aikaisemmasta itsestään. Muistaisipa vaan oliko sitä niin hemmetin tyytyväinen elämäänsä silloin kun treenasi 6-7 kertaa viikossa ja söi paperilapun mukaan… tsemppiä syksyyn, ja olen ehdottomasti samaa mieltä kuin miehesikin. Teet sitä mikä huvituttaa 🙂

    • Jonna

      No just näin. Mä kyllä tiedän mitä haluan ja mitä lajeja rakastan, mutta rytmin pitäminen on vaikeaa. Tätä tää on ollut leikkauksen jälkeen. Täytyy vaan yrittää löytää motivaatio jostain…ehkä jonain päivänä!

  2. Sanna

    Miksi olet tähän asti käynyt salilla ja muuten treenannut? Koetko jotenkin huonoa omatuntoa jos olet vaan joogannut tms tai tehnyt jotain muuta mikä tuntuu mielekkäämmältä kuin sali? Mietin vaan et miksi murehdit tuollaista, ei kaikkea samaa ole pakko tehdä koko elämän minkä varmaan tiedät. Itse katoin juuri että olisko tälle illalle vielä jotain jumppaa, no ei ollu… joten ehkä luen kirjaa ja katselen telkkaria sitten ja huomen aamu kympiltä spinniin vaikka olen jo kerran tällä viikolla jo käynyt… Jotenkin sitä jumiutuu noihin tiettyihin juttuihin, että periaatteessa olis huomenna salin vuoro mut se ei nyt niin nappaa vaan spinning kutsuu kun siitä saa paremmat kiksit! Ja nyt vasta ostin alkusyksystä spinningkengät vaikka vuosia epäsäännöllisesti käynyt, niin ai että kelpaa polkee. Joten vinkkinä vaan että älä tunne omantunnon tuskia jos jotain jää tekemättä ja analysoi liikaa. Kivaa syksyä 🙂

    • Jonna

      Aikaisemmin treenasin punttia pitkälti ulkonäkösyistä, mutta ajatukset muuttuivat kun aloitin crossfitin. Tärkeintä oli kropan toiminta, ei ulkonäkö. Tiedän että kuntosali ja crossfit on mun lajeja, joogasta tykkään myös. Mutta en tiedä mikä välillä oikein vaivaa. Haluaisin mennä, mutta en kuitenkaan mene treeneihin ja sit vatvon sitä koko illan. Etsin ilmeisesti itseäni nyt ihan huolella leikkauksen jäljiltä. Meni pitkään etten pystynyt tekemään juuri mitään. Nyt kun pystyisin niin en halua. Outoa. Mutta kyllä tämä tästä! Teen niitä asioita, jotka kulloinkin huvittaa. Pääasia etten jää vain öllöttämään. Vaikka sekin on välillä vaan hyväksi 😉

  3. Sussu

    Entä jos sinun omat arvot ovat vain muuttuneet tässä välillä?:) Itselleni kävi juuri niin. En tosiaan väitä, että sinulle on näin käynyt mutta itse treenasin alussa vain ulkonäön vuoksi. Kävin salilla sen 5 kertaa viikossa ja siihen lenkit päälle. Olin aktiivinen ja tuloksia tuli. Aina kuitenkin lysti loppui kuin seinään ja muutaman kerran aloitin alusta mutta joka kerta se tuntui vaikeammalta.

    Jossain vaiheessa aloin tutkimaan itseäni. Jouduin kokemaan kriisin, joka oikeastaan pakotti miettimään elämää uudestaan. Ulkonäkö ei ollut tärkein vaan terveys ja ennenkaikkea läheiset. Nyt liikun terveyden edistämisen kannalta eli lenkkeilen, joogaan ja välillä kun energiaa on käyn spinningissä, salilla tai teen intensiivisen kotitreenin. Mutta kuitenkaan en enään viikottain. Liikun fiiliksen mukaan ja sen mukaan miltä kroppa kuulostaa.

    Älä ole niin ankara itsellesi 🙂 mielestäni sinä olet oikein solakka ja terveen naisen esikuva 🙂 hyvää syksyä sinulle!

    • Jonna

      Se voi hyvin olla! Olen paininut ulkonäkökeskeisen treenaamisen ja toiminnallisen treenaamisen välissä. Mä tiedän, että crossfit on mun laji, mutta pelottaa että rikon taas itseni. Täytyy nyt vaan antaa aikaa itselleni ja ajatuksille. Kyllä kaikki vielä selviää! Rakastan kuitenkin treenaamista ja se on ehdottomasti mun juttu. Tavalla tai toisella!

  4. Ina

    Mulla ainakin on ollut just tommosia kausia kun tuntuu ettei kiinnosta mikään, vaikka hirveesti haluis että kiinnostais. Oon silloin käynyt treenaamassa jonkin verran mutta ei oo ollut pää mukana siinä… Sit se on kuitenkin mennyt ohi ja into palannu entistä kovempana! Ehkä toi loma auttaa irtautumaan kaikista treenikuvioista ja sen jälkeen tuntuu taas kivalta mennä? 🙂 mun into palas muistaakseni salamana takas kun katoin keväällä Regionalseja hahah, suosittelen! Toivottavasti törmätään boxilla 🙂

    • Jonna

      Mä luulen, että mä oon edelleen vähän sekaisin ton leikkauksen jäljiltä. Haluaisin treenata täysipainoisesti croasfittiä, mutta en vielä uskalla enkä tiedä uskallanko koskaan. Pelottaa, että rikon taas itseni. Täytyy nyt vaan malttamaa ja antaa olkapään kuntoutua rauhassa. Punttisalille on vaan niin aneemista mennä sen jälkeen kun on taas käynyt Sähkötiellä. Siellä mun sydän on <3 kyllä se motivaatio vielä löytyy jostain!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.