Palasia arjestani
Palasia arjestani

Sushia ja sinilevää

Sushia

Huh hellettä, sanon minä! Ei saisi valittaa tätä lämpötilaa, mutta…Noh, sanotaanko näin etten pidä tällaisesta kuumuudesta yhtään. Lämpö menee kyllä reissussa, jos tulee ja vieressä on uima-allas tai muu märkä paikka, johon pulahtaa. Mutta tämä kuumuus asfaltin keskellä, ei kiitos! Mä en kuulu niihin ihmisiin, jotka nauttivat kuumuudesta ja oikein elävät sitä varten. +20 on mulle ihan maksimi. Valun hikeä päivät ja yöt ja olo on epämukavan nihkeä koko ajan.

Eilen päätettiin tehdä jotain erilaista. Kotona möllöttämisen sijaan otettiin auton nokka kohti Selloa, koska uusien bikinien hankinta oli hyvinkin ajankohtaista meikäläisen kohdalla. Vanhat ovat niin kuluneet, että hanurista kuultaa persvako läpi. Ei kovin mukavaa kanssaihmisiä ajatellen 😀 Reissukin on tulossa, joten päätin käväistä Stadiumissa katsomassa josko olisi hyviä tarjouksia uima-asuista ja olihan niistä. Tovin bikiniostastolla tuskailtuani päätin jo että vanhat rytkyt saavat kelvata silläkin uhalla, että pylly vilkkaa niistä. Tarkkasilmäinen tyttäreni kiikutti jostain minulle kokouikkarin nähtäväksi. En alkuun innostunut yhtään, mutta lupasin kuitenkin sovittaa uikkaria. Sehän olikin todella hyvä ja sporttisen näköinen! En ole varmasti 25 vuoteen kokouikkaria päälleni vetänyt, mutta nyt taisi mieli muuttua kertaheitolla. Sanottakoon, että huomasin tuon pääkallokuvion vasta kotona 😀

Sushia

Pyörittiin hetki kaupoissa ja mentiin sen jälkeen Fukuun sushille. Kyseisen paikan vuoksi mies ylipäänsä halusi Selloon. Fukussa on nimittäin varmasti koko Etelä-Suomen parhaat sushit! Itseäni vähän mietitytti, että onko sushit vegaanisia ja päätin kysyä asiasta. En mielelläni haluaisi kuuluttaa asiaa tai vaatia mitään erikoiskohtelua, mutta nyt oli ihan pakko kysyä. Tarjolla ei ollut yhtään vegaanista sushia, mutta mielettömän ihana tarjoilija pyysi odottamaan pienen hetken. Kohta hän kiikuttikin aivan valtavan lautasellisen vegaanisia susheja eteeni! Jestas miten hyvää palvelua! Sushit eivät tälläkään kertaa pettäneet ja lähdettiin vatsat pinkeinä kotia kohti. Tyttö ei tosin suostunut edes maistamaan sushia, mutta omapahan on tappionsa. Ei hänkään tyhjin vatsoin joutunut poistumaan Fukusta.

Tänään aamulla oli vieläkin kuumempi kuin eilen, joten päätettiin lähteä heti aamusta uimaan Kumpulan maauimalaan. Oltiin siellä jo hyvissä ajoin, mutta aika moni muukin oli ilmeisesti ajatellut samalla tavalla. Jokainen parkkipaikka kilometrin säteellä oli aivan täynnä! Käännettiin auton nokka kohti Tapaninvainiota ja mentiin sinne ah niin ihanan puhtaan Vantaanjoen rannalle uimaan ja köllöttelemään. Tyttö kaverinsa kanssa ehti jo tovin polskia vedessä, kun huomattiin, että vedessähän on sinilevää, ihan niin kuin kaikilla muillakin rannoilla. Vantaanjoen vesi on muutenkin todella likaista ja siihen sinilevä vielä päälle, niin jäi minulta uinnit välistä. Tytöt polskivat hetken ja kunnon suihkupuunauksen jälkeen lähdettiin kotiin.

Sushia

Maauimaloita saisi tälläkin suunnalla olla huomattavasti enemmän. Koko etelän kansa kun pakkautuu näille muutamille paikoilla helteillä, niin sielläpä ollaan kuin sillit suolassa. Ärsyttää ajaa pitkä matka vain todetakseen ettei päästä edes lähelle puhumattakaan siitä mahduttaisiinko uimaankaan. Ei auta kuin läträtä kotisuihkussa kolme kertaa päivässä. Kohta taitaakin olla sen aika. Alkaa nimittäin puskemaan taas soijaa siihen malliin, että koko selkä on ihan märkänä!

Tämmönen vanha kunnon kuulumispostaus tähän väliin! Miten ihmeessä te kestätte tätä kuumuutta?

Ps. Youtubessa on muuten uusi video, siinä kokkaillaan Oreo-jäätelöä, jonka reseptin olen julkaissut myös täällä blogissa! Tässäpä video teille katseltavaksi 🙂

Edellinen postaus: Viikon 27 ruokapäiväkirja – Vegaaniviikko!

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Kommentit (5)

  1. miranda

    Kumpulaan pääsee bussilla. Ihmettelin jo sun Instastorysta, että et kai oikeesti mee Vantaankosken uimaan. Ite asun Larussa niin tuuli avittaa vähän. Uida ei kyllä viitsi just tuon sinilevän takia.

    • Jonna

      Pääsis joo, mutta mies ei ole kauhean hanakka bussiin astumaan. Iso kokoinen mies ja vähän tilaa niin sitä narinaa ei jaksa kukaan kuunnella 😀

  2. miranda

    Vantaanjokeen, hemmetin autocorrect 😅

  3. Liisa

    Offtopic, mutta wow mikä hauis! 😀

    • Jonna

      Se on toi mun parempi puoli 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.