Palasia arjestani
Palasia arjestani

Selätin yhden pahimmista peloistani

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Selätin yhden pahimmista peloistani

Kaikilla meillä on asioita joita pelkää. Toisilla pahoja ja toisilla vähän lievempiä, mutta jokaisella niitä on. Kohtaan pelokkaita ihmisiä päivittäin työssäni. Pelkoa on ääripäästä toiseen eli lievää hermostumista ja aivan hysteeristä pelkoa. Omassa ammatissani pelkopotilaiden kanssa täytyy osata työskennellä ja yritänkin omilla toimillani saada asiakkaalle hyvän kokemuksen aikaiseksi. Jos voin jollain tavalla lieventää asiakkaan pelkoa, teen sen. Mulla käy asiakkaana muutama pelkopotilas, jotka eivät suostu enää muille labranhoitajille menemään. Näiden asiakkaiden kanssa on pitkä historia ja luottamusta on kasvatettu kerta kerralta. On todella surullista, että joku toinen voi omilla tekemisillään murtaa luottamuksen minkä minä olen pelkopotilaan kanssa saavuttanut. Ei siihen tarvita kuin yksi epäonnistunut kerta ja pelko on taas päällä. Tämän todistin aivan hetki sitten.

Mulla on suhteellisen paha korkeanpaikan kammo ja riittää, kun nousen mökillä junasta ritiläportaita ylös niin alkaa pyörryttää ja maailma vilisemään silmissä. Yritän siitä huolimatta aina kävellä rappuset, jotta jonain päivänä pääsisin pelosta irti. Viime keväänä kävin työkavereiden kanssa kiipeilemässä Talmassa ja meinasin jänistää aika monella pisteellä, mutta niin vain sain itseäni niskasta kiinni ja sysättyä pelon syrjään. Pelon voittaminen on aika mahtava tunne eikä sitä voi ymmärtää kuin ihminen, joka on kokenut saman. Niin kuin ei itse pelkoakaan. Harva pystyy kuvittelemaan esim. miten neulakammoinen kokee verinäytteenoton ellei sitä näe vierestä. Ihminen voi olla aivan paniikissa, hysteerinen, hikinen ja lakananvalkoinen jo sisälle huoneeseen tullessaan. Ei siinä auta sanoa vain ”kyllä se siitä” tai ” ei aikuinen ihminen voi pelätä”. Näitäkin nimittäin olen kuullut sanottavan pelkopotilaille. Asia täytyy käydä rauhallisesti keskustellen ja hellästi tsempaten läpi. No, minulla on omat keinoni tähän, mutta ei siitä sen enempää 😉

Selätin yhden pahimmista peloistani

Tytön syntymän jälkeen minulla on ollut suunnaton pelko gynekologisiin tutkimuksiin. Jouduttiin käymään Kätilöopistolla viikkoa ennen tytön syntymää ja lääkärinä sattui olemaan ehkä maailman kovakouraisin ja -näppisin nainen. Meinasin pillahtaa itkuun, kun huomasin että samainen lääkäri oli vuorossa, kun synnytys alkoi. Ja taas hän rusikoi paikkani muussiksi. Ihan kuin ei olisi jo valmiiksi ollut tukalaa olla. En ymmärrä miten toinen nainen voi käsitellä naisia tuolla tavalla. Siitä naisesta oli empatia kaukana. Tämän ihmisen ansiosta mulle jäi järkyttävä pelko kaikkia alapäähän suuntautuvia toimenpiteitä kohtaan ja skippasin sen vuoksi mm. 30-vuotis papa-kokeen kokonaan. En vain pystynyt menemään. Typerää, tiedän, mutta en vai kyennyt.

Täytyin tämän kuun alussa 35-vuotta ja sain jälleen kutsun papa-kokeeseen. Mielessä kävi saman tien, että en todellakaan mene, mutta tiedän myös kuinka paljon nykyään on mm. kohdunkaulansyöpää, joten päätin rohkaistua. Päivä läheni ja jännitys kasvoi. Mulle sattui vielä vapaapäivä kyseiselle ajankohdalle, joten sain mennä paikan päälle ihan rauhassa. Jännitin omaa vuoroani ihan älyttömästi ja kun mun vuoroni tuli, kävelin tärisevin askelin huoneeseen sisään. Jos jotain olen tässä vuosien varrella oppinut niin sen, että aina pitää kertoa jos pelkää. Niinpä vuodatin koko tarinani sairaanhoitajalle, joka hoiti tilanteen todella hienosti. En huomannut koko toimenpidettä, koska hän jutteli koko ajan rauhallisella äänellä ja kysyi moneen kertaan olenko kunnossa. Minä alan nimittäin selittämään ihan ihme juttuja aina kun pelkään tai olen todella hermostunut. Niin kävi tälläkin kerralla. Koko homma meni niin hienosti kokonaisuudessaan, että seuraavan kerran jännitän ehkä vähän, mutta en pelkää. Huh, mikä helpotus!

Selätin yhden pahimmista peloistani
Kukka-bomber täältä // farkut täältä // kengät ostettu duunikaverilta.

Onko sulla  ollut joku pelko, josta olet päässyt yli? Tai onko sinulla jokin asia, jota pelkäät suunnattomasti?

Asiaan liittyen, käypäs tsekkaamassa mun uusin video, jossa puhun postauksessakin käydyistä asioista! Mun muita videoita pääset katsomaan tästä. Muista tilata myös kanava, se ei maksa mitään 😉

Edellinen postaus: Viikon 6 ruokapäiväkirja – En voi jatkaa enää näin

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Kommentit (18)

  1. miranda

    Itse pelkäsin rokotuksia vielä ala-asteella, mutta pelko lähti, kun huomasin, ettei se satu. Nykyään ei pelota 😄. Kauheeta toi lääkäri

    • Jonna

      No älä! Ei kauhean mukava tyyppi…

  2. ninna

    Hyi papakoe! Jäänyt kauhea kammo kun kävin pari vuotta sitten. Enkä mene kun seuraava kutsu tulee 3v päästä vaikka ehkä olisi hyvä. On tullut seläteltyä monta kammoa ja aina hyvä fiilis onnistuminen sen jälkeen. Monelle ne vaan tuntuvat vähäpätöisiltä(siksi en viitsi kertoa)ja monilta tullut kommentti eihän tuo mitään. lannistavaa…

    • Jonna

      Mikään pelko ei ole vähäpätöistä. Mistäpä sitä muut voivat tietää mitä sinä tunnet? Jokainen pelkää jotakin, ihan pieniäkin juttuja, eikä se ole millään tavalla väärin. Kannustan sua kyllä kovasti menemään papa-kokeeseen! Se ei onneksi kestä kuin hetken ja voin suositella Oulunkylän Huslabia lämpimästi 🙂

  3. Jepa

    Synnärin lääkärit yrittää sillä kovakouraisella tutkimisella vauhdittaa synnytyksen käynnistymistä. Itsekin joutunut rusikoimista kokemaan kyyneleet silmissä kun esikoisen synnytys jouduttiin käynnistämään.

    • Jonna

      Mulla oli neljä eri synnytyslääkäriä koko ruljanssin aikana, kolme helläkätistä miestä ja sitten tämä yksi rusikoiva nainen!

  4. Minna

    Mulla on just nää kaikki piikit sisältävät eli rokotukset, verikokeet ja tipat. Rokotuksia kohtaan pelko onneksi hälveni jo teini-ikäisenä kun tuli tarpeeksi monta hyvää kokemusta huonojen päälle ja tippaakaan opin sietämään kun sellainen käteen lyötiin vuosi sitten leikkauksessa(hyvät kipulääkkeet auttoi kummasti :D), mutta en voi kuin kiittää ihanaa hlökuntaa siellä jolle kerroin pelostani ja jotka ottivat sen ihanasti huomioon tippaa laittaessa! Verikokeetkin on alkaneet pikkuhiljaa muuttua hieman miellyttävämmiksi, mutta vaikka nyt tiedän järjellä etteivät ne satu tms. niin silti alkaa heikottaa ja kun astuu tutkimushuoneeseen niin tuntuu kuin pyörtyisi. Ja viimeksi kokeen ottaja ei suhtautunut kovin empaattisesti kun kerroin pelostani. Joten oikeasti ihana kun on sinunlaisia työntekijöitä jotka ottavat pelkopotilaat huomioon!

    • Jonna

      Minusta on ihan järkyttävää miten kylmästi jotkut suhtautuvat neulakammoiseen ihmiseen. Mitä se on heiltä pois, että rauhoittaa tilanteen ja yrittää saada toisen tuntemaan olonsa turvalliseksi? Muista pyytää aina, että kokeet otetaan pitkällään! Se helpottaa kummasti 🙂

  5. TP

    Rokotuksia en pelkää, mutta verinäytteitä inhoan. Olen useamman kerran pyörtynyt ja nykyään melkein, jos pitää ottaa verta. Sanonkin aina ensin hoitajalle, että minä sitten pyörryn helposti ja olen aina saanut hyvää palvelua. Niin hyvää, että luulen,että inhoni veri näytteitä kohtaan on lieventynyt 🙂

    • Jonna

      Hyvä, että olet kertonut asiasta. Näytteenottajan on aina hyvä tietää pelosta ihan senkin vuoksi, että voimme tarkkailla sun vointia koko toimenpiteen ajan. Muista pyytää aina päästä pitkälleen. Se helpottaa olo yleensä eikä huonoa olo tai pyörtymistä tapahdu ollenkaan 🙂

  6. Ninni

    Lumbaalipunktio! Ei enää ikinä!

    • Jonna

      Yksi sana: HYI. Ei kuulosta kauhean kivalta…

  7. Tuuli

    Minullakin oli pitkään jonkin asteinen gynekammo. Tai ei ehkä suorastaan kammo, mutta välttelin viimeiseen asti, koska kokemukset olivat olleet epämiellyttäviä. Muiden mielipiteiden ja kokemusten mukaan oli jotenkin aina myös ajatellut, että kyllä naisgyne osaa ottaa paremmin tilanteen huomioon ja olla varovainen jne. Miehiä välttelin loppuun asti, koska ”kaikki muut(kin)” olivat sitä mieltä, että miesgyne ei voi ymmärtää/osata/tietää/on muuten vain jotenkin epäilyttävä. Mutta jostain syystä riippumatta siitä, olinko käynyt YTHS:n naisgynellä, terveyskeskuksessa, ykistyisellä tai missä, kokemukset olivat epämukavia – joko gyne oli tosi jäykkä ja kylmä tai tyly tai todella kovakourainen tai muuten teki tilanteen mahdollisimman epämukavaksi. Lopulta vuosia sitten akuutissa tilanteessa varailin itselleni gyneaikaa yksityiseltä, ja koska halusin vain nopeasti ajan läheltä, päätin että ensimmäisenä vapaana ollut miesgyne saa nyt tässä tapauksessa luvan kelvata. Sen jälkeen olen ollut kyseisen keski-ikäisen herran vakioasiakas. Alusta asti käynti oli mukava – asiallinen, mutta lämmin. Mikään ei sattunut, gyne selitti koko ajan, mitä teki ja miksi ja varoitteli, jos joku asia voisi sattua (no ei sattunut edes, kun osasi hommansa) jne. Sille tutkimuspöydälle katosi minun gynekammoni. Eli kyllä todella paljon on vaikutusta sillä ihmisellä/ammattilaisella, jonka tuollaisessa pelkotilanteessa (tai jos ei ihan pelko, niin epämukavuus) kohtaat. Hienoa, että näet vaivaa sen eteen, että tilanne olisi pelkopotilaalle mahdollisimman miellyttävä – todella tärkeää työtä!

    • Jonna

      Minä olen kuullut miesgyneistä pelkkää hyvää! Ehkä monet häpeilevät tai eivät muuten uskalla miehelle asiakkaaksi, mutta omat kokemukset miespuolisista synnytyslääkäristä oli pelkästään hyviä 🙂

  8. Annika

    Mun synnytys vajaa 8v sitten oli helppo, raskausaika oli helppo. Ei jäänyt traumoja synnytyksestä mitenkään päin.
    Mutta silti, mä pelkään synnytyksen jälkeen kaikkia gynekologisia tutkimuksia!! En tajua miksi. Luulisi, että ne gynekologiset tutkimukset ei paljon synnytyksen jälkeen painaisi, varsinkin kun kammoja ei jäänyt.
    Todella inhottavaa!

    Mulle laitettiin kierukka vajaa 5v sitten ja jouduin pyytää sitä varten rauhoittavia. Vuosi sitten se poistettiin ja en saanut tai edes pyytänyt rauhoittavia, mutta tärisin ja panikoin ihan kunnolla. Ja hoitaja kysyi vähän ihmeissään: ”siis sattuuko tää?” Totesin, että ei satu ei, mutta mä pelkään. Ja hoitaja kyllä hoiti sen homman sitten ihan ok ja varovasti, mutta mulla jäi päällimmäisenä silti sellainen häpeäfiilis. Että kun tässä mä nyt tärisen ja melkein itken, vaikka ei edes satu.

    • Jonna

      Uuh, juurikin samaisesta syystä en ole koskaan edes harkinnut kierukkaa. Tai no olen, mutta en pystyisi sitä itselleni laitattamaan koskaan. Kauhistuttaa koko ajatus! Moni ei pelkoa voi ymmärtää, joka ei sitä ole itse kokenut. Itkua tai pelkoa ei koskaan tarvitse pyytää anteeksi!

  9. Susana

    Minulla on ollut kauhea neulapelko. Alle kouluikäisenä jouduin verikokeeseen ja muistan kun huusin, mutta muita muistikuvia tilanteesta ei ole. Seuraavan kerran jouduin verikokeeseen yhdeksäntoista vuotiaana, tämä pistäjä ei todellakaan helpottanut pelkoani. Olin hermostunut ja hän sanoi minulle, että: ”Sinun pitäisi alkaa meditoimaan tai jotain kun olet tämmöisessä tilanteessa näin hermostunut ja paniikissa” Raskaana olin pari vuotta myöhemmin ja raskauden aikana kerran verikokeessa. Synnytys jouduttiin käynnistämään, päädyttiin kiireelliseen sektioon ja sen jälkeen jouduin olemaan viikon antibioottitiputuksessa. Missään vaiheessa kanyylin laitto ei onnistunut ensimmäisellä kerralla (yliopistosairaalassa) ja aina jossain välissä kanyyli meni tukkoon tai muuta, jolloin se jouduttiin vaihtamaan. Vähän ajan päästä jo jotkut hoitajat sanoivat etteivät halua edes yrittää kun kanyylin laitto on ollut minulle niin vaikeaa. Yhtenä päivänä sitä yritettiin laittaa kuusi kertaa, ja antibioottitiputuksen takia otettiin verikokeita joka aamu. Näin neulakammoiselle oikea kauhukokemus koko viikko. Vasta viime vuonna yhdeksän vuotta tuosta kokemuksesta jouduin käymään verikokeilla usein ja pelko verikokeiden ottoon hälveni. Uskalsin jopa käydä hakemassa jäykkäkouristusrokotuksen.

    Viime syksynä jouduin sappirakon poistoleikkaukseen, ja kanyylin laitto pelotti niin että aika usein tuli itku jo viikkoja ennen leikkausta. Loppujen lopuksi kaikki meni tosi hyvin, sain rauhoittavan ja puudutelaastarin eikä kanyylin laitto tuntunut sen ansiosta verikokeen ottoa pahemmalta, ja mikä hienointa kanyyli saatiin laitettua ekalla kerralla. Tämä leikkauskokemus oli kyllä pelon kannalta hyvä kokemus, henkilökunta oli ihanaa ja pelko otettiin tosissaan. Nämä pelkopotilaiden käsittelyssä hyvät laboratorionhoitajat, jotka ottavat pelon tosissaan ovat kyllä kullan arvoisia ja oikeassa ammatissa.

    • Jonna

      Tärkeintä on pelkopotilaiden kanssa nimenomaan ottaa heidät ja pelko huomioon. Ihanaa, että tuo jälkimmäinen kokemus oli sulle niin hyvä! Kanyylin laittaminen ei ole mikään maailman helpoin homma. En itse ole niitä koskaan laittanut, mutta kun tiedän miten vaikeaa on saada otettua verikokeetkin välillä kämmenselästä, niin vielä kanyyli siihen…Ei mikään pala kakkua!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.