Palasia arjestani
Palasia arjestani

Rocky Road piparit

Processed with VSCO with a6 presetKaupallinen yhteistyö: A-lehdet.

Täällä ollaan edelleen semiflunssassa, erittäin ärsyttävässä sellaisessa. Riittävän terve töihin, mutta liian sairas treenaamaan. On tämäkin.. Noh, olen käyttänyt tämänkin ajan hyödyksi ja laittanut vähän joulua kotiin ja hoidellut rästihommia. Eilen päätettiin tytön kanssa tehdä ensimmäinen erä pipareita eikä mitä tahansa pipareita! Bongasin Kotivinkistä (23/2015) läjäpäin houkuttelvia pipariohjeita, mutta yksi tuntui olevan yli muiden – Rocky road piparit! Ei voi olla pahoja vai mitä luulette!? Pipari – hyvää. vaahtokarkit – hyvää. Saksanpähkinät – hyvää. Suklaa – todella hyvää! Resepti on todella helppo ja yksinkertainen (varsinkin jos käyttää valmistaikinaa) eikä näiden tekemiseen juuri aikaa ja vaivaa kulunut. Paistaminen tapahtui kätevästi heti iltaruaan perään, sen kun vaan muisti vahtia pipareita etteivät ne pala. Ja kyllähän niistä perinteisesti se viimeinen pellillinen vähän kärähti 😀

Mä olen sen verran perinteinen ihminen edelleen mitä tulee leivontaresepteihin, että tykkään bongailla niitä eniten lehdistä. Mulla on kotona kauhea laatikollinen lehdistä leikattuja reseptejä ja inspiraatiopulan iskiessä kaadan koko kasan lattialle ja alan selailemaan. Yleensä ei mene kovin kauan, kun löydän sen hetkiseen mielialaan sopivan reseptin. Kotivinkki on yksi mun suosikkilehti, josta olen löytänyt sisustusvinkkien lisäksi paljon hyviä reseptejä. En varmasti valehtele yhtään, jos sanon että jokaisesta lehdestä olen testannut useamman reseptin – joskus arkiruokaa ja joskus leivonnaisia eikä ole tarvinnut vielä koskaan pettyä!

Processed with VSCO with a6 preset

Rocky Road piparit

  • 400g valmista piparitaikinaa
  • 200g tummaa suklaata
  • 2 dl minivaahtokarkkeja (tai isompia pilkottuna)
  • 1 dl saksanpähkinöitä

Sulata piparitaikina ohjeen mukaan. Kaulitse taikina noin 4-5 mm ohuiseksi levyksi jauhotetulla pöydällä. Ota taikinasta muotilla haluamasi näköisiä pipareita (alkuperäisessä ohjeessa pyöreitä). Nosta ne leivinpaperin päälle pellille.

Paista pipareita 200-asteisen uunin keskitasolla 5-8 minuuttia piparien paksuudesta ja koosta riippuen. Anna jäähtyä kunnolla.

Sulata suklaa. Anna sen jäähtyä noin 10 minuuttia huoneenlämmössä. Sekoita joukkoon melkein kaikki vaahtokarkit ja pähkinät. Lusikoi seosta jäähtyneille pipareille. Koristele lopuilla vaahtokarkeilla ja pähkinäpaloilla. Valuta lopuksi vielä hieman suklaata keksien päälle. Anna jähmettyä hetki ja herkuttele!

Minkäslaisia pipareita teillä on leivottu? Vai leivotaanko ollenkaan?

Ps. Blogin lukijat saavat nyt koodilla jonna1983 6 numeroa Kotivinkkiä kotiin kannettuna hintaan 19,90e (norm. 36,90e). Tilaajalahjaksi kaupan päälle vielä Ivana Helsignin lankasydän-kosmetiikkalaukku 🙂 Kiva lahja vaikka pukin konttiin! Tilaamaan pääset tästä.

Processed with VSCO with a6 preset

Kommentit (2)

  1. Kaisa

    Papari laittoi hymyilyttämään 🙂 Ja ohjekin menee kokeiluun!

    • Jonna

      Haha, pikku painovirhe paholainen iskenyt taas 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.