Palasia arjestani
Palasia arjestani

Parisuhde, perhe ja treenaaminen.

Muutama lukija on kysellyt kuinka meillä on yhdistetty lapsen hoito sekä treenaaminen. Eräs ystäväni taas kysyi kuinka treenaaminen on vaikuttanut meidän parisuhteeseen. Nämä on varmasti asioita, joita jokainen perheellinen joutuu käymään läpi jossakin vaiheessa. Miten saada parisuhde toimimaan, viettää aikaa lapsen kanssa ja treenata siinä samalla säännöllisesti?

kuvia 314

Ennen lapsen syntymää treenattiin miehen kanssa aina yhdessä. Vain harvoin mentiin salille eri aikaan. Saatettiin toki tehdä ihan eri treenit, mut autettiin toisiamme jos toinen vain apua tarvitsi. Kaikki tämähän muuttui kun lapsi syntyi… Alkuun musta oli ihan kauheaa alkaa treenaamaan yksin. Olin ihan hukassa enkä saanut itsestäni oikein mitään irti. Pikku hiljaa totuin yksin jumppailuihin ja aloin jopa tykätäkin siitä 🙂

kuvia 066
Mökillä kävelyllä.

kuvia 058
Maailman hienoin perhepotretti 😀

 

Meillä on siitä hyvä tilanne, että molemmat treenaa niin kumpikin tietää että toinen tarvitsee sen oman hetkensä salilla ja hyvä niin. Luulen, että olisi aika paljon vaikeampaa ymmärtää puolison intohimoa treenaamista kohtaan jos itsellä ei olisi urheiluun minkäänlaista mielenkiintoa. Mä olen sitä mieltä että parisuhteessa kummallakin täytyy olla riittävästi omaa aikaa ja oikeus tehdä myös niitä itselleen tärkeitä asioita. Äityislomalla ollessani minä vietin päivät tytön kanssa kotona ja lähdin treenaamaan heti kun mies tuli kotiin. Vastaavasti kun minä tulin salilta kotiin niin mies lähti omiin treeneihinsä. Näin kumpikin sai treenata juuri sen verran kun tahtoi. Joskus viikonloppuisin anoppi katsoi tyttöä sen aikaa että käytiin miehen kanssa yhdessä treenaamassa. Se se vasta luksusta olikin! Oikeastaan sama ralli meillä jatkuu edelleenkin. Minä teen töissä vielä lyhennettyä päivää ja haen tytön aina päiväkodista. Treenit hoidetaan samalla kaavalla kuin ennenkin, pienenä poikkeuksena tietenkin se että minulla on laji vaihtunut ja treenaan eri paikassa kuin ennen 🙂 Sellaisina päivinä kun toisella on välipäivä omista treeneistään niin toinen voi jumpata pitkän kaavan mukaan eli kotiin ei ole kiirettä.

Kotona kokkaillaan yhdessä.
Kotona kokkaillaan yhdessä.

Meillä ei ole oikeastaan koskaan ollut riitää treenaamisesta tai toisen ajankäytöstä. Ollaan molemmat miehen kanssa melkoisia kotikissoja ja tykätään kokkailla ja puuhailla yhdessä tytön kanssa perheenä. Ainoa muutos mikä lapsen tulon myötä on tapahtunut on se että aikaa mihinkään muuhun ylimääräiseen ei jää. Arki pyörii tiiviisti töiden, treenaamisen ja tytön kanssa puuhastelun ympärillä. Tahdon viettää kaiken mahdollisen ajan tytön kanssa ja sen takia valitettavasti jätän usein kaikki viikonloppumenot väliin vaikka joskus olisikin kiva jossain käydä 🙂 Koen että tyttö on pieni vain vähän aikaa ja aika on kovin katoavaista!

Kokkaaminen on yksi meidän perheen yhteisistä harrastuksista.
Viime viikonloppuna tehtiin yhdessä tomaatti-basilikapastaa.

kuvia 002

Itsekin kauhistelin raskaana ollessani että mitähän treenaamisestakin tulee, kun lapsi on syntynyt. Totta kai alussa kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä ja sitä eli jossain ihme horroksessa ettei treenaaminen edes ollut kovin tärkeää. Pääsin kuitenkin aika hyvin treeneihin kiinni varsin nopeasti ja jumppasin jonkun verran kotonakin. Äitiys on opettanut mulle huimasti kärsivällisyyttä ja nykyään otan asiat paljon rennommin kuin ennen. Ei se ole maailman loppu jos asiat ei suju niin kuin on suunnitellut (lapsiperheissä harvoin sujuu :D) tai jos joutuu jättämään jonkun treenin väliin. Ei se ole maailman loppu jos yön valvottuasi sairaan lapsen kanssa sorrut syömään jotain muuta kuin mitä olit suunnitellut. Ei elämä siihen lopu! Tärkeintä on elää sitä elämää tässä ja nyt sellaisten ihmisten kanssa, joita rakastat. Kaikki muu on toisarvoista.

kuvia 003
Kauhan varressa mies <3

Äitiys on kyllä tuonut mulle aika paljon rentoutta enkä ota asioita tosiaankaan liian vakavasti. Joskus jos erehdyn ottamaan niin mies kyllä palauttaa maan pinnalle 🙂 Vaikka meillä sujuu lapsiperhearki hyvin ja se vietetään tytön ehdoilla niin läsnä on aina kaksi ikävää tunnetilaa: menetyksen pelko sekä syyllisyys. Menetyksen pelko kasvaa mittaamattomiin lukemiin siinä vaiheessa kun lapsi syntyy. Mä olin öisin ihan neuroottinen ja heräsin varmaan kymmenen kertaa tarkistamaan hengittääkö tyttö varmasti. Nykyään en ihan yhtä kaheli ole, mutta aina vessaan noustessani käyn tarkistamassa on kaikki ok. Syyllisyys taas on varmasti jokaisen vanhemman tunnetila ainakin aika ajoin. Mä olen pikku hiljaa päässyt siitä eroon enkä pode enää niin paljon syyllisyyttä esim. mun treenihetkistä kuin ennen. Tiedän että tyttö on hyvässä huomassa isänsä kanssa ja viihtyy isin kanssa leikkien erinomaisesti. Melkoinen isin tyttö <3 Joskus se syyllisyys kuitenkin puskee niin pahasti esille syystä tai toisesta että jätän usein omat treenin väliin ja vietän senkin ajan tytön kanssa. Mahdanko olla yksin näiden ajatusteni kanssa?

kuvia 004

Äitinä mulle on todella tärkeää pitää huolta niin omasta kuin perheeni terveydestä liikkumalla riittävästi sekä syömällä terveellisesti. Kotona tehdään hyvää ja ravitsevaa kotiruokaa ja syödään paljon vihanneksia, hedelmiä sekä marjoja. Herkutellakin saa, mutta vain viikonloppuisin 🙂 Oman liikkumiseni ohella pidän huolen, että tyttökin liikkuu riittävästi ja yritämmekin vanhempana ohjata häntä urheilun pariin. Viime maanantaina käytiin taas pitkästä aikaa tytön kansa uimahallissa polskuttamassa ja yritän ottaa uimisen nyt useammin ohjelmaan, tyttö kun tuntuu siitä kovasti nauttivan! Uskokaa tai älkää, mutta minäkin oon huomannut että on olemasa muitakin urheilumuotoja kuin salitreeni ja crossfit 😀

Yksinkertaista ja herkullista :)
Yksinkertaista ja herkullista 🙂

Elämä on tällä suunnalla alkanut käydä sitä helpommaksi mitä isommaksi tyttö kasvaa. Nyt on saatu heittää jo kylppärin vaipanvaihtoalustakin menemään, koska tyttö tekee tarpeensa hienosti pottaan. Hän syö täysin itsenäisesti ja osaa kertoa jos jokin on hätänä tai jos hän haluaa jotakin. Tytön kanssa on nykyään myös hauskaa puuhastella, koska hänet pystyy ottamaan osalliseksi oikeastaan melkein mihin tahansa. Treeneihin en häntä kuitenkaan vieläkään mukaan ottaisi eikä pienen lapsen paikka missään treenisalilla olekaan. Tänään on muuten mun vuoro taas joustaa. Olen töissä vähän pidempään ja loppuillan vietän tytön kanssa kotona että mies saa käydä rauhassa salilla ja sen jälkeen tsiigailla jääkiekkoa töllöstä. Huomenna takaisin treenien pariin!

Miten teillä arki, perhe ja treenaaminen sovitetaan yhteen? Onko lapsen syntymä muuttanut jotain ja jos on niin mitä?

Oikein ihanaa Ystävänpäivää teille kaikille murulaisille <3

Ps. Pastakastikkeeseen tuli vain tomaattimurska, paseerattua tomaattia, mausteita, sipulia & valkosipulia sekä tuoretta basilikaa. Pastan päälle reilusti parmesaanijuustoa. Oih!

Kommentit (12)

  1. Sanna

    Hyvää Ystävänpäivää! 🙂

    Oon jo pitkään seurannut blogiasi, mutta harvemmin tulee kommentoitua ja tykkään kovasti blogistasi. Syy on yksinkertaisesti se, että täällä ei ole mitään fitnesshömppää, vaan juuri sitä arkea. 🙂

    • Jonna

      Hyvää Ystävänpäivää sinullekin näin jälkikäteen!

      Hehe, taitaa olla ne fitnesshömppä ajat jo takana päin 😀 Tosi kiva kun kommentoit!

  2. Hanne-B

    Olipa ihana kirjoitus ❤️ näin se menee !

    • Jonna

      <3

  3. Outi

    Todella pitkästä aikaa kommentoin. Meillä tilanne se, että esikoinen on sun tytön ikäinen ja sitten kotoa löytyy vielä vauva 5 kk. Eli todellakin on tuttuja tunteita!! Mä olen sun laillasi vastikään hurahtanut crossfitiin vuosien saleilun jälkeen ja voit varmaan kuvitella miten rankkaa on ollu alottaa kun on kaksi raskautta ja kaksi sektiota takana reilun kahden vuoden sisään 🙂 Tykkään sun blogista myöskin juurikin sen takia että on sekä lapsiperhearkea, että treeniasiaa!! Ja mitä tohon syyllisyyteen tulee, niin olen nyt tajunnut että omasta tilanteestani johtuen on oikeastaan pakkokin nyt vaan ottaa sitä aikaa itselle ihan senkin takia että oma kunto ei vaan kestä enää edes näitä normijuttuja jos jotain ryhtiliikettä ei tapahdu. Eli liikun nykyään myös jaksaakseni lasten kanssa.. Kivaa viikonloppua teille 🙂

    • Jonna

      Voin vaan kuvitella sun tilanteen! Jo yhden sektion jälkeen treenien aloittaminen oli tosi vaikeeta ja turhauttavaa kun keskivartalo oli kuin mikäkin letku.. onneks lihakset vahvistuu tosi nopeesti 🙂

      Tosi hieno homma että olet palannut takaisin treeneihin. Niin kuin sanoit niin ei sitä arjen pyörittämistä ilman liikuntaa jaksaisi. Ei henkisesti eikä fyysisesti!

  4. Elina

    Olen 3 lapsen äiti ja en mitenkään selviäisi arjesta ilman liikuntaa,se auttaa jaksamaan ja pitää ajatukset koossa 🙂 Crossfitissä käyn aina kun mies pääsee töistä (olen äitiyslomalla tällä hetkellä) ja juoksemassa sitten vaunujen ja koiran kera, vanhemmat lapset tulevat välillä pyöräilemään mukaan. Arkeen ei sitten muuta mahdukkaan kuin perhe ja liikunta. Vähän jo mietityttää kun palaan työelämään että miten treenikuviot muuttuu, mutta kyllähän ne sitten johonkin väliin sovitetaan 🙂 toki nyt nuorimmaisen syntymän jälkeen ei enää extempore pääse treenaamaan vaan pitää suunnitella etukäteen. Vanhemmat sisarukset kun pärjäsivät jo kotona kahdestaan sen treeniajan. Ja vanhempien lasten harrastukset toki veroittavat myös paljon aikaa.
    Mutta tähän asti kenenkään perheenjäsenen ei ole tarvinnut karsia omista treenaamisistaan. 🙂

    • Jonna

      Liikunta on kyllä hyvä tapa tuulettaa nuppia ja purkaa omia ajatuksiaan. Mulla lenkkeily on jäänyt vähän vähemmälle mutta se on kyllä yksi parhaista keinoista selvittää ajatuksiaan 🙂

      Kyllä varmasti asiat lutviutuu teilläkin kun vaan suunnittelee! Itsestäänhän se vaan on kiinni 🙂 TOiset jää sohvalle makaamaan kun ei muka ole aikaa ja ne jotka oikeasti haluavat panostaa omaan hyvinvointiin, järjestävät sitä aikaa!

  5. iive

    Todella hyvä kirjoitus!
    Mä olen lukenut sun blogia melkein alusta asti (eli siitä asti kun itse tajusin rueta itselleni jotain tekemään ennen kuin olisin toivoton tapaus 😉 ) ja mielestäni olet älyttömän hyvä esimerkki niille vanhemmille jotka vain voivottelevat, että kun ei ole aikaa, eikä jaksa tehdä terveydelleen mitään (ei ainakaan mitään kehittävää) eikä ole rahaa syödä terveellisesti ja voi kun on rankkaa jne. Ja raskaana ollessahan pitää lihoa ainakin se kakskyt kiloa ja silleen…

    Vanhempana treenaaminen on toki haastavampaa, mutta kyllä se tarve keinot keksii. Meillä kesällä mies golfaa noin 5-6h joka toinen päivä ja itsellä omat treenit, työt päälle ja nii se lapsikin on. Kyllä sitä silti vaan kaikille aikaa on ja on aikaa olla yhdessäkin.

    iive
    http://voimaahoitsulle.blogspot.fi/

    • Jonna

      Näin on, kaikki on vaan itsestä kiinni! Mun mielestä se ” ei oo aikaa” ei ole kovin hyvä selitys. Treenata voi vaikka kotonakin jos salille ei pääse 🙂 Kaikki onnistuu kun on tarpeeksi vahva tahtotila 🙂

    • Nimetön

      Pakko kertoa oma mielipide tähän väliin, se että ”kaikki on vaan itsestä kiinni” pitää kyllä periaatteessa paikkansa,mutta käytännössä se ei aina ole todellakaan näin yksinkertaista. Olen itsekin vajaa 2 vuotiaan vanhempi,koko ikäni aktiivisesti urheilleena ihmisenä kuitenkin olin noin vuoden ajan lapsen syntymän jälkeen siinä tilanteessa,että olin niin väsynyt,etten voinut kuvitellakaan lähteväni urheilemaan. Lapsen koliikki ja oma unettomuus verottivat niin paljon.elämässä on paljon muuttujia. Myös se että treenaa kotona.. Kuinka se teillä käytännössä on onnistunut?lapsen ollessa hereillä vai päiväunilla?lapsen ollessa päiväunilla oli pakko itse levähtää tai yrittää nukkua,lapsen ollessa hereillä se ei olisi ollut mahdollista vaikka jos olisi jaksanutkin. no,onneksi asiat ovat tätä nykyä eri tavalla, aika urheiluun järjestyy aina jossain välissä,mutta aiempaan elämään verrattuna heikkoa on, sekä lapsiperheen muuttujat sekoittavat pakkaa siinä määrin,sairastumiset yms,että suunnitelmallisuus ei juurikaan toteudu.

    • Jonna

      Kaikki on tosiaan itsestä kiinni SILLOIN kun ei ole mitään varsinaisia haittatekijöitä/syitä olla treenaamatta. Sun tilannehan on aivan toinen! Jokainen pienen lapsen vanhempi tietää minkälaista on valvoa yöt läpeensä… siihen vielä jos lisätään koliikki ja unettomuus niin asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen eikä treenaaminen todellakaan ole siellä kärkipäässä!

      Mä treenasin kotona tytön ollessa päiväunilla. Usein miten sain treenata ihan rauhassa, joskus tyttö heräsi kesken kaiken. Toisinaan taas mies katsoi tyttöä sen aikaa että minä sain tehdä jumppani rauhassa 🙂

      JOkaisen on urheiltava juuri sen verran kuin se omaan elämäntilanteeseen sopii. Toisinaan vähemmän ja toisinaan enemmän. Tälläkin suunnalla on viime aikoina treenattu lähinnä vähemmän, mut toivon sen olevan ohi menevä vaihe elämässä 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.