Palasia arjestani
Palasia arjestani

Miksi peilistä näkyy vain epäkohdat?

miksi peilistä näkyy vain epäkohdat?

Paljon puhutaan nyt kehopositiivisuudesta, itsetunnosta ja itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on. Mielestäni nämä ovat erittäin tärkeitä keskustelun aiheita ja lueskelen itsekin näistä aiheista mielelläni. Nuorempana en juuri kestänyt katsoa itseäni peilistä sain jatkuvasti kuulla miten en ollut sopiva ollenkaan. Olin lukioikäisenä pyöreä ja sain kyllä tuntea sen myös nahkoissani. En kirjaimellisesti, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan. Sanat läski, pullero, idiootti ja ruma syöpyivät mieleen ikuisesti. Niiltä sanoilta en nimittäin säästynyt. Ikävintä oli, että kuulin ne ihmisten suusta, jotka olivat olevinaan kavereitani. Näin jälkeenpäin ajateltuna he olivat kaikkea muuta, mutta pienellä paikkakunnalla ei ihmisiä päässyt karkuun.

Ei siis ihmekään, että minunkin itsetuntoni on on ryöminyt joskus pohjamudissa. Itsetunto alkoi nousta vähitellen vasta kun muutin suuremmalle paikkakunnalle ja sain elämääni uusia ihmisiä. Aloin treenaamaan ja kroppa muotoutumaan uudenlaiseksi. Jälkeenpäin olen haukkujilta kuullut ihmettelyä miten olenkaan muuttunut sekä ulkoisesti että ihmisenä, mutta heitä en ole enää elämääni huolinut. Enkä ole elämääni senkään jälkeen ottanut ihmisiä, joista olen aistinut epäluotettavuuden. Parempi pitää sellaiset ihmiset etäällä, koska heistä ei ole kuin harmia.

Miksi peilistä näkyy vain epäkohdat?

Olen täysin sitä mieltä, että jokaisen tulee saada olla sellainen kuin on. Siihen ei kenelläkään ole mitään sanottavaa. Myös itseään pitäisi oppia rakastamaan – ja saada rakastaa – sellaisena kuin on. Vaikka minullakin on tässä iässä jo kohtuullisen hyvä itsetunto, huomaan välillä näkeväni peilistä vain kaikki epäkohdat. Kun otin nämä postauksen kuvat pari päivää sitten salilla, näin peilistä vain liian pienet olkapäät, jenkkakahvat, liian pienen pyllyn, liikaa rasvaa ja liian pienet takareidet. En osannut iloita asioita, joita minulla jo on. Vahva ja terve kroppa, jämäkät reidet, vahva selkä, hyvät hauikset jne. Kaikki nämä jäivät negatiivisten ajatusten varjoon. Miten jälkeenpäin että miksi näin on?

Tiedän etten ole tyytymätön itseeni. Tiedän rakastavani omaa kehoani ja tiedän minkälainen ihminen olen. En tavoittele lihaksikasta kroppaa, bikinpyllyä tai x-mallista fysiikkaa. Rakastan treenata voimaa ja liikkuvuutta. Tiedä omat vahvuuteni ja heikkouteni. Haluan treenata mahdollisimman monipuolisesti ja ottaa selvää mihin tämä kroppa pystyy. Haluan olla joka vuosi paremmassa kunnossa kuin edellisenä vuonna. Kokeilla eri lajeja ja nauttia urheilusta. Ulkonäöllä, lihasmassalla tai kropan muodolla ei ole mitään tekemistä näiden tavoitteiden kanssa. Missä siis vika? Uskon, että vika on kuvissa ja kuvitelmissa, joita some syöttää meille koko ajan. Pitäisi olla tietyn kokoinen ja tietyn näköinen. Somessa näkyy vain täydellisiä ihmisiä täydellisine kroppineen. Ulkonäkö on viimeisen päälle huoliteltu, vaatteet viimeisintä huutoa ja kyllä, heiltä löytyy myös täydellinen bikinpylly ja tiimalasikroppa. Ei ihme, jos me tavalliset naiset tunnemme itsemme joskus vääränlaisiksi ja väärän kokoisiksi. Pitäisi aina muistaa ne omat tavoittteet sekä se ettei kaikki somessa tapahtunut ja kuvattu ole oikeaa elämää, vaan lavastettua ja photoshopattua.

Valehteleeko teidänkin peili joskus?

Lue myös Monnan Onko normaalivartalo nykyään jo ”se isompikokoinen”? sekä Jutan Oman kehon kritisoinnista. Molemmat todella hyviä tekstejä, suosittelen! Hyvä, että näistä asioista puhutaan.

Edellinen postaus: Viikon 7 ruokapäiväkirja – Ei treeniä, vain syömistä

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.