Palasia arjestani
Palasia arjestani

Lime pie.

Olen joskus juhliin tehnyt perinteistä key lime pietä,  mutta tämä Valion sivuilta löytynyt Lime pie oli ihan uusi ja jännittävä tuttavuus. Mielestäni tämä on enemminkin kakku kuin piirakka, ihan kuin juustokakku, mutta tehty rahkasta! Helppo ja suht nopea tehdä eikä vaadi mitään ihmeellisiä raaka-aineita tai valmistusmenetelmiä.

Tein lime pien viime perjantaiksi duunin kevätjuhliin ja kakun hyvästä mausta kertonee paljonkin se ettei sitä jäänyt kuin pienen pieni pala jäljelle 🙂

20140509_173202

Lime pie

Pohja

  • 175g kaurakeksejä
  • 75g voita

Täyte

  • 2 dl kuohukermaa
  • 2 prk Valion lime-valkosuklaa rahkaa
  • 1/ 2 dl sokeria
  • 2 kananmunan keltuaista
  • 1 tl limetin kuorta
  • 1/ 2 rkl limetin mehua

Koristeeksi esim. kermavaahtoa,  limetin siivuja sekä kuorta.

Murskaa keksit monitoimikoneessa.  Lisää sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohja leivinpaperilla. Taputtele keksimuruseos vuoan pohjalle ja reunoille tiiviisti n. 4 cm:n korkeuteen. Esipaista pohjaa uunin alaosassa 175 asteessa 7 minuuttia.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä toisessa kulhossa rahka, sokeri ja keltuaiset. Pese 1 – 2 limettiä kuumalla vedellä (limettien määrä riippuu niiden koosta). Kuivaa. Raasta ohut pintakuori. Lisää 1 tl kuorta täytteeseen. Säästä loppu kuoriraaste koristeeksi. Purista limeteistä mehu. Lisää sitä 1/2 rkl täytteeseen.

Lisää täytteeseen vaahdotettu kerma. Kaada seos esipaistetun pohjan päälle. Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 23 min tai kunnes kypsä. Vinkki: laita vuoka pellille tai suuremman vuoan sisään ettei pohjan rasva valu uuniin.

Jäähdytä täysin kylmäksi. Irrota kakku varovasti veitsellä vuoan reunoista. Siirrä vadille. Koristele ennen tarjoilua haluamallasi tavalla.

20140509_173218

Kommentit (6)

  1. Sande

    Olen useampia sun blogin reseptejä testannu ja on kyllä ollut hyviä! Nyt haluaisin ehdottaa sulle seuraavaa mitä testaat. Itse tein juuri äitienpäiväksi tämän ja hyvää oli! 🙂 http://www.valio.fi/reseptit/banoffee-pie-1/

  2. Kati

    Minä olen Key Westin reissun jälkeen tehnyt monta key lime piirakkaa, johon tulee marenki päälle. Ihanan raikasta ja niiiin hyvää!

    • Jonna

      Ooh, marengin kanssa en ole sitä tehnytkään! Key lime piirakka on todella hyvää, voisin sitä vaikka mökillä tehdä joku kerta 🙂

  3. t2

    syötkö joka päivä kakkua/piirakkaa? 8)

    • Jonna

      Viikonloppuna ainoastaan ja sillonkin yleensä vain lauantaina 🙂 aika harvoin viikolla syön mitään makeaa ellei ole jokin erikoistilaisuus.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.