Palasia arjestani
Palasia arjestani

Likainen ja mähmäinen muija

Likainen ja mähmäinen muija

Vihaan eniten sairaana olemisessa sitä, että olo on likainen ja nuutunut. Monesti sitä on niin heikossa hapessa ettei jaksa edes päivittäin raahautua suihkuun saati saunaan. Hyvä jos joka toinen päivä edes saa itsensä pesulle. Mun tukka on todella helposti rasvoittuvaa sorttia ja joudun pesemään sen joka toinen päivä. Käytän toki välillä kuivashampoota, joka pidentää pesuväliä. Asiakaspalvelutyössä ei kauheasti viitsi esiintyä likaisella tukalla ja treenaaminenkin saa hiuspohjan hikoamaan ja hiukset rasvoittumaan entisestään. Voinette siis arvata minkälainen rasvapesä mulla oli päässä, kun pesuväliä oli kipeänä ollessa kolmekin päivää….Hyi!

En kauheasti puhu täällä blogissa kosmetiikasta tai kauneudesta, koska ne eivät ole mun ominta alaa. Käytän kyllä kosmetiikkaa, mutta työn vuoksi en esimerkiksi juurikaan meikkaa. Enkä kyllä aamulla viitsisi herätä yhtään aikaisemmin sen vuoksi, että alkaisin meikkaamaan töihin. Mun ammatissa kovasti meikattua nassua ei hygieniasyistä katsota hyvällä. Myöskään koruja ei saa olla käsissä eikä suuria korviksia korvissa. Niinpä mulle ei jää kovin montaa päivää viikossa milloin voin laittaa itseäni ja niinäkään päivinä en usein jaksa. Mun meikkaaminen arkena käsittää lähinnä ripsivärin, kulmakynän sekä huulikiillon. Niillä olen pärjännyt vallan mainiosti.

Likainen ja mähmäinen muija

Likainen ja mähmäinen muija

Likainen ja mähmäinen muija

Likainen ja mähmäinen muija

Likainen ja mähmäinen muija

Eilen olin onnesta soikeana, kun pääsin saunareissulla puunaamaan itseni päästä varpaisiin. Saunassa mulla on tapaa tehdä kaikki mahdolliset kuorinnat, sheivaukset ja kosteutukset. Ostan aika vähän kosmetiikkaa ja nämäkin postauksessa esiintyvät purnukat ovat jo vanhoja kuin mitkäkin ja ostettu lähinnä erilaisten kauneusboksien mukana. Nivean tuotteet olen saanut blogin kautta. Laitoin eilen hiuksille ennen shampoopesua hoidon, joka lisää elastisuutta hiuksiin. Sen jälkeen shampoo ja kasvoille Nivean kuorinta. Näiden jälkeen laitoin hiuksiin naamion (musta-pinkkipurkki) ja kosteuttavan naamion ja annoin niiden vaikuttaa noin 15 minuuttia. Pitäisi hankkia vielä kuorintahanska ja kunnon kosteuttavat naamio koko vartalolle. Täytyy sanoa, että jo näiden systeemien jälkeen olo oli kuin uudistunut ja fiilis freesi kuin mikä!

Kosmetiikka on todella mielenkiintoista ja rakastan kyllä kosmetiikkaa. Yritän tässäkin asiassa pitää järjen päässä enkä hanki enää miljoonaa erilaista purkkia kaappiin vain sen takia, että se on kivaa ja purkit ovat kauniita. Pakko myöntää, että mun tämän hetkinen päivävoide on se Nivean perusvoide peltipurkissa 😀 Edellinen loppui enkä ole jaksanut/muistanut hankkia uutta. Ei ole huonoa muuten tuokaan! En halua tuhlata rahaa tässäkään asiassa, joten mun kosmetiikka-arsenaali koostuu varsin edullisista tuotteista. Ei ole esimerkiksi Essencen muutaman euron ripsaria voittanutta! Teen aika usein niin, että kun tarpeelliset purnukat alkavat olla lopussa, tilaan 1-2 Betteboxia ja taas porskutellaan pitkän aikaa eteenpäin. Kohta voisi olla taas aika tilata boksi tai kaksi! Viimeksi boksia tilatessani sain aivan ihanan vuihenmaitorasvan, joka loppui juuri vähän aikaa sitten. Melkein tekisi mieli lähteä metsästämään kyseistä rasvaa jostain, koska se tuntui sopivan mun iholle todella hyvin 🙂 Olen muuten tienannut osan boksirahoista aina takaisin myymällä minulle epäsopivat tuotteet eteenpäin. Näin ei ole jäänyt kaappiin pyörimään turhia tuotteita!

Ostatteko te kallista kosmetiikkaa vai kelpaako halvempikin? Jakakaa ihmeessä edulliset suosikkinne!

Edellinen postaus: Lauantain ajatuksia x 38

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Kommentit (2)

  1. Laura K.

    Mulla on toi sama, että kosmetiikka ja laittautuminen ei ole työn puolesta mahdollista. Viime aikoina on kuitenkin enemmän ruvennut kiinnostamaan kaunistautuminen ja siksi olen vähän päivitellyt meikkipussia :). Joskus miettinyt sitä, että olisi hauskaakin olla joskus sellaisessa työssä että ”saisi” vaikka joka päivä laittaa meikkiä ja olla nättinä. Toisaalta helpottavaa ettei tarvitsekaan, voi olla ryönäisenä töissä eikä kukaan välitä :D. Ristiriitaista.

    • Jonna

      Mä olen miettinyt kans monta kertaa miten olisi hauskaa kokeilla ammattia, jossa saa laittautua joka päivä. Kyllästyisiköhän siihen?

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.