Palasia arjestani
Palasia arjestani

Lauantai-illan dinneri

Me vietettiin eilen kiva lauantai-ilta kotona ihan vaan oman pikku perheemme kesken. Minä tein jo päivällä raakakakun valmiiksi iltaa varten, illalla saunottiin ja saunan jälkeen alkoi ruuanlaitto.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mies oli ostanut meille karitsan ulkofilettä ja paistoi siitä mehukkaat pihvit. Kypsyys sattui kohdilleen just eikä melkein, mediumia sen olla pitää! Karitsan kaveriksi minä askartelin mausteiset lohkoperunat uunissa ja yksinkertaisen salaatin kurkusta,  paprikasta ja tomaatista. Mies kastikemestarina teki vielä mausteisen kastikkeen karitsan paistinliemestä, nam! Me kun ei olla yhtään viini-ihmisiä niin ruokajuomaksi katettiin pöytään maitoa, vettä ja dr. pepperiä,  jokaiselle jotakin 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jälkiruokana herkuteltiin minttu-brownieraakakakulla. Olin vähän skeptinen kakun mausta, koska täyte ei kakkua tehdessä maistunut kovin kummoiselta. Toi mieleen lähinnä elähtäneen tiskirätin… Kylmä oli tehnyt kakulle tehtävänsä ja siitä tulikin todella hyvää! Ensimmäinen kerta, kun käytin tuoretta minttua kakun täytteessä 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä menee arkena ruokailuajat aina niin pahasti ristiin miehen kanssa, että tällaiset yhteiset ateriat on suorastaan luksusta! Sitähän se taitaa olla kun perheessä on kaksi aktiivisesti treenaavaa ja pieni lapsi. Eilinen oli ehdottomasti parasta yhdessäoloa perheen kesken mitä vaan voi olla. Ai että mä nautin! Ja ruoka oli järjettömän hyvää, niin hyvää että söin ihan liikaa… Tykätään miehen kanssa molemmat kokkailla niin tämänhän voisi ottaa ihan tavaksi ja tehdä joka lauantai ruokaa ihan ajan kanssa kotiin tilatun pizzan sijaan 😉 Vaikka on pizzakin kyllä välillä todella hyvää…

Onko teillä tapana panostaa viikonloppuna aterioihin enemmän aikaa? Syöttekö viikolla usein yhdessä koko perheen voimalla?

Kommentit (6)

  1. Armi

    Yhdistäkää molemmat – vääntäkää pitsa yhdessä, hehee! 😉
    Meillä yhteiset ruokailut on myös ihan luksusta! Arkena mie tuun koulusta kolmelta, syön samantien, äiti syö kun on nälkä ja veli syö neljältä päästyään koulusta, iskä syö illalla kun muut on harrastuksissa ja hän pääsee töistä. Viikonloppuisin taas heräämisajat on vähän määrittävä tekijä: itse syön lounaan klo 12 ja päivällisen klo 16 (about, ei paljoa vaihtele), muutsyö vaan yhden lämpimän aterian joskus klo 14, sillä heräävät pirun myöhään. T.Aamuvirkku 😀
    Juhlapäivinä tottakai syödään yhdessä, esim. itsenäisyyspäivänä kokattiin yhdessä lohkoperunoita ja pippuripiffiä naudan sisäfileestä! 🙂

    • Jonna

      Pizzaakin kyllä tehdään yhdessä, kotitekoinen on aina parempaa kuin tilattu 🙂

      Oi sinä onnellinen asut vielä kotona. Nauti siitä niin pitkään kuin voit! Tekisipä mullekin joku ruuat kotona ja ostaisi jääkaapin täyteen 🙂 Yhden vinkin annan sinulle tulevaisuutta ajatellen: opettele laittamaan itse ruokaa! Mulle sitä ei kukaan koskaan opettanut ja jouduin kaiken opettelemaan ns. kantapään kautta. Edes perunoita en osannut keittää kun muutin omilleni. Elinkin ensimmäiset kuukaudet pelkillä mikropizzoilla ja voin sanoa, että kivasti kertyivät vyötärölle jo niin nuorena. Olin kotoa muuttaessani 16-vuotias.

      Pippuripihviä, mmm… Tarttee lähteä kohta syömään 😀

  2. Mia

    Uijui!!Olisin varmaan nuollu lautasenkin,jos olisin päässy mukaan syömään 😉 Mä oon kans aivan toivoton noitten viinien suhteen(no melkeinpä kaiken alkoholin..). Oon jopa joskus toivonu olisin oppinu sitä sietämään,kun kuitenkin kaikki sivistyneet aikuiset ihmiset sitä ruuankin kanssa nauttii 🙂 Mutta ihan hyvä näin. Kiva kuitenkin,kun on ”kohtalotovereita” 😀
    ps.Testasin ennen joulua sitä sun aiemmin syksyllä jakamaa Kreikkalaisen makaroonilaatikon ohjetta.Huhhuh,miten hyvää!

    • Jonna

      Joo, ei uppoo viini ei sit millään. Ainoa kerta kun olen viiniä pystynyt juomaan sivistyneesti oli suklaatasting vuosi sitten. Suklaan kanssa oikeanlainen viini sopii todella hyvin ja korostaa kivasti suklaan makua entisestään 🙂

      Kreikkalaista makrulootaa vois itsekin tehdä pitkästä aikaa…

  3. Outi Karita

    Viikonloppuna panostetaan meilläkin enemmän. Musta on myös ihana panostaa kattaukseen 🙂
    Niin herkulta näyttää teidän lauantai 🙂

    • Jonna

      Mä olen todella huono kattausten kanssa. Vaikka tahtoisin laittaa pöydän kauniiksi niin ei mulla vaan ole minkäänlaista silmää sellaiselle 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.