Palasia arjestani
Palasia arjestani

Kun mä en ole enää mä

Processed with VSCO with a5 preset

En ole hetkeen ollut näin hukassa itseni kanssa kuin nyt. Katselen vain alati muuttuvaa peilikuvaani, mutta en osaa enkä jaksa tehdä mitään sen eteen. Tällä treenitaustalla homma ei ole osaamisesta kiinni, mutta en vain saa itsestäni mitään irti. Tämä on todella ristiriitainen tilanne: haluaisin olla hyvässä kunnossa, mutta en kuitenkaan viitsi tehdä mitään sen eteen. En ymmärrä enää itseäni yhtään! Minne se motivoitunut Jonna on kadonnut ja mistä sen naisen taas löydän?

Treenaaminen on tällä hetkellä melko haasteellista, mutta ei suinkaan mahdotonta. Vaikka yläkroppa on poissa pelistä niin voisinhan minä tehdä kaikkea muuta! Mun ajatusmaailma on ollut jotenkin omituinen: kun en voi treenata täysillä niin en halua treenata ollenkaan. Inhottaa taistella omien ajatusten kanssa. Melkein kuin tuulimyllyjä vastaan taistelisi. Yhtenä hetkenä teen suuria suunnitelmia ja kirjaan tulevan viikon treenit ylös kalenteri ja työvuorolista kädessä, mutta tosipaikan tullen jään vain himaan maleksimaan. Nyt pitäisi tehdä sellainen plääni, jolla motivaatio säilyy ja jaksan treenata näissä puitteissa, joissa kykenen. Olen jopa miettinyt pt:n palkkaamista itselleni. Helpottuisiko asiat, jos löytäisin hyvän tsempparin itselleni, joka laatisi ohjelmat valmiiksi?

Processed with VSCO with a5 preset

Peilikuvastani en kauheati välitä tällä hetkellä, koska se ei näytä minulta vaan joltain ihan muulta. Mun on saatava hommat nyt ruotuun tai kadotan kohta itseni kokonaan. Suurin työhän tehdään keittiössä ja siihen olen alkanut jo panostaa enemmän. Tykkään kuitenkin kovasti laittaa ruokaa ja leipoa, joten nämä ruokahommatkin on välillä aika hankalia. Se kuuluisa kultainen keskitie on taas etsinnässä ja uskon, että sillä päästään jo pitkälle! Pahimpia mulle on olleet illat. Kun en ole salilla pumppaamassa rautaa niin haluaisin vain syödä. Mielellään leipää ja paljon. Kaikilla höysteillä. Pari palaa leipää on päivässä ok, mutta mulla määrä on karannut aika paljon suuremmaksi….Mies aloitti tällä viikolla dieetin eikä ainakaan kanna enää mitään herkkuja meille kotiin. Hänen dieettinsä ansiota on, että olen itsekin alkanut katsoa omia ruokailutottumuksiakin taas uusin silmin.

Viime aikoina on ollut ihan liikaa kaikkea ylimääräistä, mutta ensi viikon pyhitän treenaamiselle ja ihan vain itselleni. Haluan löytää sen vanhan ja sporttisen Jonnan ja saada kunnon treenimotivaation takaisin. Maanantaina mulla on taas ortopedillä käynti ja siellä selviää jatkohoito olkapäälle. Sieltähän löytyi 14 mm mittainen repeämä kiertäjäkalvosimesta ja mitä olen netistä lueskellut niin leikkauksen osalta se on joko tai. On asioita, jotka puoltavat leikkausta ja asioita, jotka puoltavat kuntoutusta. Kipeähän tuo on ollut kuin mikäkin, joten on vaikea edes ajatella noin kipeän olkapään kuntouttamista. Yritän ajatella tulevaisuutta positiivisesti ja pystynhän minä paljon tekemään ja treenaamaan käsi kantositeessäkin. Ainakin kävelemään! Pakko miettiä jo tässä vaiheessa miten liikunnan järjestän jos olkapää leikataan ettei tule sitten yllätyksenä ja motivaatio katoa taas sen vuoksi. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty 😉

Onko siellä muita motivaation metsästäjiä tai olkapääleikkauksen läpikäyneitä?

Kommentit (21)

  1. Jenni

    Täältä löytyis yks jolla on leikattu olkapää maaliskuussa 2015. Oli iso repeämä kiertäjäkalvosimessa ja se päädyttiin leikkaamaan yksityisellä tähystyksellä. leikkauksen jälkeen oli käsi neljä viikkoa kantositeessä ja kuuden viikon päästä leikkauksesta aloitettiin fysioterapia. Mulla oli maailman paras fyssari ja se sanoi heti alkuun että jos haluan käden kuntoon niin paljon vaatii töitä ja kivuitta sitä kuntoon ei saatu. Me tehtiinkin fyssarin kanssa töitä n. 4kk ja saatiin käsi liikeratojen ja kaiken suhteen täydelliseksi. Helppoa se ei ollut ja sattui ihan älyttömästi, mutta nyt vuosi leikkauksesta mun käsi on täysin kivuton ja toimintakykyinen. Toki mulle sanottiin että kättä pitää loppu elämän huoltaa ja pitää kunnossa tai muuten se menee huonoon kuntoon, mutta on se sen arvoista että pystyn nyt treenaamaan täyspainoisesti (olen sm-tason pikajuoksija). onhan leikkaus aina iso päätös, mutta minä en sitä kadu ja suosittelen sinua harkitsemaan leikkausta jos sellainen sinulle tarjotaan.

    • Jonna

      Sitä päivää odotan kun olkapää olisi kivuton ja sillä pystyisi treenaamaan ihan normaalisti! Olitko työelämässä kun olkapää leikattiin? Kiinnostaa vähän, että miten nopeasti pääsee takaisin työelämään kiinni…?

    • Jenni

      Mun kohdalla oli normaalia pidempi saikku kun oon sairaanhoitaja ja töissä psykiatrisella miesten suljetulla osastolla. Niin olin n. 7 kk saikulla. Ennen leikkausta 3kk ja leikkauksen jälkeen 4kk. Tosin käsi oli kyllä jo n. 2kk leikkauksesta sen kuntoinen että olis pystynyt olemaan töissä jossain muualla kuin paykiatrisella:) että varmaankin tapauskohtaista kuinka nopeaa pystyy töihin menemään ja kuinka käsi kuntoutuu.

    • Jonna

      Mullahan on kans leikkaus siis edessä, varmistui maanantaina. Vielä ei kuitenkaan tiedä, että riittääkö pelkkä puhdistus vai täytyykö jänne ommella uudelleen kiinni..

  2. Heidi

    Sun elämä on vastikään kohdannut suuren surun, jota varmasti vielä käyt alitajuisesti läpi. Ehkä se on jollain tasolla lamaannuttanut sut ja jättää jälkensä suhun sillä tavalla, että pohdit mitkä ovat elämässäsi tärkeitä asioita ja mihin haluat elämän sua kuljettavan.
    Isoja asioita, energiaa kuluttavia asioita.
    Olisiko hyvä hetki suoda itselle hengähdystauko? Oot nuori, joten ehdit kyllä puolen vuoden kuluttua aloittaa tavoitteellisen treenin.
    Toki voit aloittaa projektin jo nyt siistimällä ruokavaliota ja tekemällä tietoisesti parempia (ei välttämättä aina parhaita vaan parempia) vaihtoehtoja, mutta mahdollisimman stressittömästi.
    Anna itsellesi aikaa, tilaa hengittää vapautuneesti. Aivan varmasti urheiluhimo herää taas henkiin, kun aika on sille otollinen.

    Ymmärrän, että peilikuva voi sua itseäsi ahdistaa. Eikä sitä edesauta yhtään se, että some on täynnä täydellisiä kuvia, Fitfashion kuvia naisista puolialasti muutama viikko synnytyksen jälkeen (tältä näytän, näin alan treenata, näin syön, tekeepä tiukkaa pysyä univelkaisena hyvän ravinnon parissa mutta pakko on koska mun täytyy olla fitmom).

    Stressi pois, liian suuret tavoitteet pois, kaikki mulle heti nyt -asenne pois niin huomaamattas oot vähän pidemmän aikajänteen päässä tekemässä sitä mistä nyt haaveilet.

    Tsemppiä ja rohkeutta! <3

    • Jonna

      Viisaita sanoja! Ihan varmasti suru vielä tekee osittain tepposiaan vaikkei se olekaan enää päivittäin läsnä. Jotenkin en vaan enää tunnista itseäni tällaisena. Ennen tein mitä vain, että pääsin päivittäin treenaamaan ja söin hyvin siististi koko ajan. Nyt kaikki muu tuntuu menevän treenaamisen edelle ja se on ihan hullua, koska en haluaisi asioiden olevan niin! Täytyy vaan pikku hiljaa alkaa palauttelemaan niitä kaipaamiani asioita takaisin 🙂

      Kiitos Heidi, autoit näkemään asiat täysin eri valossa <3

  3. Janina

    Hei Jonsku.

    Tiiän ton tunteen jotenkin niiin kovasti ja viimeks tänään katsahdin peiliin, vaatekaappiin kurkkaamisen jälkeen, ja aikamoisen negatiivisen pälpätyksen suolsin itsestäni ulos. Viime kevään kisojen jälkeen oon ollut aikamoisessa vuoristoradassa pään sekä kropan kanssa. Lopetin salilla käymisen pariksi kuukaudeksi loppuvuodesta ja menin vain ilmaisiin ja itsejärkättyihin ulkotreeneihin. (Oon menossa kesäks mukaan Tuukan ja Monnan treeneihin, se on aika loppuunmyyty mut ehkä sä voisit ostaa sinne 10 kertaa (69e?) ja saada kimppatreeneist motivaatioo? :))

    Elämä välillä vie mennessään ja sitten pääsee taas pikkuhiljaa jaloilleen, mutta aina uutta oppineena ja asioita ymmärtäneenä – mäkään en oo tyytyväinen peilikuvaan ja voin ihan itseäni ”syyttää” siitä. Mutta mä alotin siitä että sain ruokailut kohilleen ja intoa treeneihin, alotan maanantaina pienen kiristyspätkän ihan omasta ilosta. Uskon, että säkin löydät uuden tien!

    Ps. Jos haluut tosi hyvän PT:n niin Bettina Gräsbeck – se on mun valkku sekä nykyään oikeasti ystävä. <3

    xxo,
    Janina
    http://www.fittimes.net

    • Jonna

      Kyllä mä varmasti pääsen taas raitelleni. Ottaa aikansa, mutta pääsen kuitenkin. Kimppatreenit olis kivoja, mutta tää mun olkapää vaikeuttaa aika paljon asioita kun en pysty yläkropalle mitään tekemään. Bettiinaa on muuten kehuttu! Täytyy laitta korvan taakse 😉

      Kiitos Janina <3

  4. Amanda/sillyblondie.com

    Moi!

    Sulla paljon tapahtunut elämässä viime aikoina. Ota pieni hengähdys tauko jos se on mitä tällä hetkellä tarviit. Miten juoksu? Oon ite nyt raskauden jälkeen hurahtanut ihan täysin juoksuun. Se on niin ”helppoa” ja tuloksia huomaa tosi nopeesti kehityksessä. Eikä kroppa varsinaisesti ole huonontunut tämän hurahduksen myötä! Jos tarttet juoksu kaveria niin täältä löytyy! 😊 Tsemppiä!!!

    • Jonna

      Juoksu on kovasti nyt mielessä ja eilen jo vähän kävin fiilistelemässä. Täytyy vaan pitää järki päässä senkin kanssa ettei ole kohta polvet sökönä. Mutta ehdottomasti on listan kärjessä tällä hetkellä!

  5. Maiju

    Noi käsijutut on aika haastavia. Itselläni tehtiin 4 käsileikkausta 2,5 vuoden aikana. Olin silloin aika hajalla. Nyt ole itsellesi armollinen. Pitäisköhän meidän lähteä joskus sinne kävelylle?

    • Jonna

      Kyllä meidän ehkä pitäisi lähteä 😉 Mutta ehkä nämä ajatukset on osittain pelkoa tulevasta…Tänään se sit selviää mitä tapahtuu!

  6. fyssariopiskelija

    Heippa! Jos olet muuten fyysisesti kunnossa niin suosittelisin kuitenkin jonkinlaista liikuntaa, kokeile vaikka jotain ihan uutta! Mee salille ja tee kova intervallipyörätreeni, crossfit-taustalla varmasti se äärirajoille palaaminen varmasti muistuu nopeasti mieleen ja muistat kuinka siistiä on haastaa itseään fyysisesti. Samalla myös muut asiat tuntuu paljon pienemmiltä 🙂 eli kun sanoit että vaikea keksiä treenimuotoa yläkropan ollessa poissa pelistä, niin kokeile ehdottomasti jotain uutta!! Pidemmän tauon jälkeen alku voi aina v*tuttaa, mutta fiilis on sen arvoinen <3

    • Jonna

      Tällä viikolla olis tarkoitus ottaa joku intervallisetti salilla! Kiitos kun muistutit 😉 Täytyy vaan muistaa antaa jalollekin välillä aikaa palautua tai kohta nekin on poissa pelistä. Ja lihashuoltoa! Mitähän uutta lajia voisin kokeilla….onko ideoita?

  7. henna

    Ei varmaan lohduta, mutta varmasti jokaiselle tulee välillä kausia, jolloin tuntee ”itseinhoa” peilikuvaa katsellessa. Jos treenaaminen tuntuu pakkopullalta, nii miten olis vaikka joku ulkoilu kun on niin ihanat kelitkin ollu? Voisitko avata jossain postauksessa nykyistä syömistäsi?

    • Jonna

      Mä voisin tehdä taas ihan ruokapäiväkirja tyyppisen postauksen 🙂 Ehkä senkin tekeminen voisi taas auttaa motivaation palauttamisessa!

  8. Annukka

    Samassa tilanteessa täällä, tai no polvivammaisena, odotan leikkaukseen pääsyä. Ortopedi käski treenata, mutta vaikea on saada itseäni liikkeelle kivun kanssa ja vielä motivaatiota syö, ettei pysty tekemään samanlaisia treenejä kuin ennen. Vähän auttoi toi ortopedin käsky, sillä haluan tuon polven kuntoon, ja se vaatii, että lihaskunto on edes jotenkin ok. Mutta liikunnan ilo tästä on kaukana, varsinaista pakkopullaa. Ruoka on ollut hyvä lohduke, ja se näkyy peilissä, muttei juurikaan vaatteissa… Eli hyvästi lihakset… Yritän olla itselleni armollinen, mutta välillä sekin on vaikeaa. Toivon, että yhtäkkiä mun pää vaan hyväksyis tän tilanteen, vaikka tiedän, ettei se itsestään tapahdu. Ehkä sinnittelem vain jotenkin sinne leikkaukseen asti ja yritän parhaani. ja yritän muistaa, että jos joskus haluan treenata vielä kovaa, niin nyt ei oo vaihtoehtoja.

    • Jonna

      Kuulostaa tutulta. Jostain syystä mulla on sama ajatus eli kun ei voi treenata kuin ennen niin miksi treenata ollenkaan? Ja näin kun sen kirjoittaa tähän niin sehän kuulostaa aivan järjettömältä! Pitäisi ajatella, että tämä on vain väliaikaista, mutta malttamattomana ihmisenä kaiken haluais justnytheti. Puolen vuoden päästä nauretaan molemmat tälle tilanteelle 😉

  9. Marila

    Mulla oli motivaatio ja ruoka ongelmia. Olin kyl vuoden työttömänä mikä tietty syö miestä. Uus työ ja palkkasin valmentajan, vasta kolmas viikko menossa, mutta motivaatio löytyi jälleen :))

    Kannattaa palkata valkku, eikä kuka vaan, semmonen joka on sulle sopiva 🙂

    • Jonna

      Valmentajan palkkaaminen on vahvasti mielessä!

  10. Mitä muuta kuin bodausta? – Jonna1983

    […] haluaisin tai mihin olen tottunut. Kiitos muuten teille kaikille, jotka kommentoitte postaukseen Kun mä en ole enää mä. Paljon tuli teiltä taas hyviä pointteja, olette korvaamaton tuki ja apu, joten kiitos! <3 […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.