Palasia arjestani
Palasia arjestani

Koskenlaskija-broilerit ja tomaatti-ananassalsa

koskenlaskija-broilerit ja tomaatti-ananassalsa

Yritän joka viikko kokeilla jotain uutta reseptiä. Aina se ei onnistu, mutta suurimmaksi osaksi kyllä. Meillä haastetta tuo ehkä eniten se ettei tyttö suostu ihan mitä vain syömään. Kahta ruokaa en ala laittamaan, joten yritän löytää reseptejä, jotka sopisivat meille kaikille. Tämän reseptin löysin omista kätköistäni. Minulla on iso pino reseptejä laatikossa odottamassa ja päätin alkaa niitä käymään läpi systemaattisesti. Laatikosta löytyikin todella paljon helppoja ja hyviä arkiruokaohjeita, joten ideat eivät ihan heti lopu kesken 😉 Ensimmäisenä testiin pääsi tämä koskenlaskija-broilerin resepti, jonka kaveriksi löysin vielä ohjeen tomaatti-ananassalsaan. Alun perin molemmat on tulostettu yhteishyvän sivuilta. Koskenlaskija-broilerissa on alkuperäisessä ohjeessa käytetty Valion Mustapekkajuustoa, mutta koska sitä ei lähikaupasta löytynyt, tartuin Koskenlaskijaan eikä muuten mennyt pieleen! Lapsuudessa meillä oli usein Koskenlaskijaa kotona, mutta omaan kotiin en ole sitä ostanut vuosikausiin. Näitä broiskuja syötyäni ihmettelin miksi.

Koskenlaskija-broilerit ja tomaatti-ananassalsa

  • 1 rs (n.600g) kananpojan maustamattomia paistileikkeitä (Kariniemi)
  • Koskenlaskija-juustoa (tähän menee n. 1/3 paketista)
  • suolaa ja mustapippuria
  • hammastikkuja

Tomaatti-ananassalsa

  • 2 tomaattia
  • 2 säilykeananasrengasta tai ananaspaloja
  • puolikas kurkku
  • 2 rkl hienonnettua basilikaa
  • 1 limetin mehu ja raastettu kuori
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa ja mustapippuria

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Nostele broilerin paistileikkeet leikkuulaudalle. Leikkaa jokaisella leikkeelle noin puolen sentin paksuinen pala Koskenlaskijaa. Aseta se keskelle leikettä, kääräise rullalle ja sulje hammastikulla. Nosta paistileikkeet uunivuokaan ja paista uunissa noin 30 minuuttia.

Valmista tomaatti-ananassalsa broilerien paistuessa uunissa. Leikkaa kurkku, ananakset ja tomaatit pienen pieniksi kuutioiksi. Sekoita kulhossa kaikki salsan ainekset. Anna maustua hetki viileässä ennen tarjoilua.

Tarjoile broilerit tomaatti-ananassalsan kanssa ja lisukkeeksi sopii lisäksi myös riisi!

Herkullista viikon alku toverit!

koskenlaskija-broilerit ja tomaatti-ananassalsa

koskenlaskija-broilerit ja tomaatti-ananassalsa

Edellinen postaus: Meidän kotona

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.