Palasia arjestani
Palasia arjestani

Kuukausi: heinäkuu 2018

Vegaaninen makaronilaatikko (jota lapsikin rakastaa!)

Moni pelkää vegaaniselle ruokavaliolle siirtymistä, koska ihmisillä on olettamuksena ”ettei silloin voi syödä mitään”. Tai että voi syödä ainoastaan vihanneksia ja kasviksia. Näin ajattelin vielä tovi sitten itsekin, mutta pidempään olen noudattanut vegaanista, sen selvemmäksi…

  • 2

Miten säästää rahaa (ja samalla luontoa)?

Jännästi raha-asiat alkavat nousta mieleen aina lomamatkan lähentyessä. Ovat ne toki muutenkin aina mielessä ja olen mielestäni kohtuullisen säästäväinen ihminen. Tällä hetkellä kerään käyttörahaa syyskuun reissulle, joten kotona odottaa iso pino tavaraa myyntiin laitettavaksi. Talven…

  • 2

Viikon 29 ruokapäiväkirja – hulluna karviaisiin!

No niin, viikonloppu häämöttää ja on aika esitellä teille viikon 29 ruokapäiväkirja! Päätinkin nyt jatkaa näitä, kun niin moni laittoi viestiä etten saa lopettaa näitä 🙂 Siispä jatkoa seuraa! Viime viikolla, ja oikeastaan tälläkin viikolla,…

  • 4

Mielen päällä juuri nyt

Mielessä harhailee pitkin päivää kaikenlaisia asioita aina pyykin pesusta treeniohjelmaan. En ole vähään aikaan tehnyt kuulumispostausta, joten ajattelin toteuttaa sen nyt, kun ei ole oikeastaan muutakaan asiaa. Ruuasta tuskin haluaa kukaan lukea joka päivä, joten…

  • 4

3 x helppo ja herkullinen välipala (muutakin kuin leipää)

Mä suorastaan rakastan välipaloja! Niissä on sitä jotakin. Lautasellinen kivaa naposteltavaa, mutta ei kuitenkaan yhtä raskasta kuin normiruoka. Minä saatan oikeasti viikonloppuisin elää pelkillä välipaloilla. Tai oikeasti voisin elää niillä. Välillä mielikuvitus ei ruuan kanssa…

  • 2

Nyt loppuu tämä lokeroiminen

Ette usko miten paljon olen saanut viestejä uuteen ruokavaliooni liittyen. Kymmeniä. Päivittäin. Tein erittäin suuren virheen, kun puhuin asiasta ollenkaan, koska nyt syytöksiä ja kysymyksiä tippuu kuin sieniä sateella. Kyllähän toki kysyä saa, mutta ei…

  • 46

Viikon 28 ruokapäiväkirja – viikonlopun ruuat videona!

Heips, ollaan jälleen loppuviikossa ja on aika näyttää minkälainen oli viikon 28 ruokapäiväkirja! Tein alkuviikosta sellaisen pienen virheen, että yritin pudottaa hiilareita suht alas, mutta se kostautui jo keskiviikon tietämillä. Olo oli todella kurja ja…

  • 12

Testissä Whirlpool Chef Plus mikroaaltouuni

Kaupallinen yhteistyö: Buzzador

Olen toiminut jo vuosikausia Buzzadorina ja sitä kautta meillä on nyt testissä Whilrpool Chef Plus mikroaaltouuni. Buzzador voi hakea erilaisiin kampanjoihin mukaan ja saada kotiin testattavaksi esim. kodinkoneita, ruokatuotteita sekä kosmetiikkaa. Kukaan ei velvoita sinua…

  • 0

3 x lukuvinkki kesäksi

Mä olen aina ollut kirjojen suurkuluttaja. Lukisin kotonakin koko ajan ellei olisi muuta elämää haittaamassa harrastusta. Nyt olen osittain siirtynyt myös äänikirjojen maailmaan. Tykkään kuunnella kirjaa lenkillä ja pyöräillessä töihin. Nukkumaan mennessä taas haluan tarttua…

  • 2

10 x asia, jonka haluaisin oppia

En ole opiskellut bioanalyytikko-tutkinnon jälkeen päivääkään ja huomaan, että alan kaipaamaan haasteita elämässäni. Arvostan asioiden oppimista ihan eri tavalla kuin opiskeluaikana, kun kaikki oli pakkopullaa ja odotin vain opintojen päättymistä. Jokunen vuosi menikin ihan tyytyväisenä…

  • 14