Outikarita
Outikarita

VKO 16 ja saisko lisää aktiivisuustasoja, ruoka- ja liikuntakooste

Viime viikolla olikin sitten aktiivisuus huipussaan. Mulla on tosiaan asetettuna taso 3, eli korkein taso tuohon aktiivisuusrannekkeeseen. Viime viikon aktiivisuusprosentti oli 115 % ja vain yhtenä päivänä jäi alle sadan. Kohtuu aktiivisiapäiviä siis ollut. Uutta liikuntaakin viikko sisälsi. Korkkasin rullaluistelukauden vaikka tietoli vielä vähän liian hiekkaisia ja soraisia. sitten kävinzumbassa ja en kuollutkaan vaikkasitä epäilin, heh. Vaunulenkkejä tehty niin mahdottomasti ja uutena juttuna, oon välillä aamusmoothien jälkeen käynyt tekemässä ihan lyhyen vartin kiepsauksen ja siten nukuttanut pojan aamupäikyille. Mutta tsekataas taas tarkemmin tuo viime viikko!

(Aktiivisuutta mittaan Polarin aktiivisuusrannekkeella ja siinä korkein kolmostaso asetettu tavoitteeksi. En varsinaisesti tavoittele sen saavuttamista, mutta hauskahan sitäkin on seurata kuinka ihan tavallinen vauva-arki sitä aktiivisuutta tuo ja kyllä se myös toimii pienenä persiille potkijana. Kulutuksessa ei ole huomioitu imetystä, joka muuten saattaa kuluttaa täysimetyksellä 400-600 kcal  ja hiilihydraatit ovat tärkeässä osassa imettävän ruokavaliota.)

MAANANTAI

Päivän aktiivisuus 124 %, aktiivinen aika 8 h 23 min
Askeleet 14 821
Kulutus 2633 kcal

Päivän syömiset

Aamusmoothie
Aamupalana kaurapuuro mustikoilla, mehukeitolla ja chiasiemenillä, tuoremehua ja teetä
Lounaana superriisistä, tonnikalasta, paprikasta, lehtikaalista ja raejuustostatehty sötkötys sekä saldea
Päivällisenä jauhelihakeittoa ja kauraleipää juustolla
Jädeä ja suklaista marjatökkäyskakkua
Iltapalana kauraleipää kinkulla, juustolla ja kurkulla, kreikkalainen mustikka-vaniljajugu myslillä ja teetä

Päivän liikkumiset

Vaunulenkki 1h, 4,58km, 350kcal
Pilates 1h, 167 kcal

TIISTAI

Päivän aktiivisuus 112 %, aktiivinen aika 6 h 49 min
Ranneke 1 h pois käytöstä
Askeleet 17 638
Kulutus 2522 kcal

Päivän syömiset

Aamusmoothie
Aamupalana kaurapuuro mustikoilla, mehukeitolla ja chiasiemenillä, tuoremehua ja teetä
Lounaana superriisistä, tonnikalasta, paprikasta, lehtikaalista ja raejuustostatehty sötkötys
Välipalana luonnonjugua myslillä, caramel cappuchinoja3 palaa raakasuklaata
Päivällisenä jauhelihakeittoa ja siemennäkkäriä
Iltapalana kauraleipää kinkulla, juustolla ja kasviksilla, kreikkalainen mustikka-vaniljajugu ja teetä

Päivän liikkumiset

Aamureippailu vaunuillen 1,29 km, 18 min, 111kcal
Vaunulenkki 1h, 341 kcal
Kotijumppa vauvan kanssa 18 min, 74kcal

KESKIVIIKKO

Päivän aktiivisuus 143 %, aktiivinen aika 9 h 7 min
Askeleet 19 183
Kulutus 2772 kcal

Päivän syömiset

Aamupalana kaurapuuro mustikoilla, mehukeitolla ja chiasiemenillä, tuoremehua ja smoothie
Vaunulenkki eväänä bailiksen jälkeen vanilla cowboy smoothie vähän tuunattuna
Lounaana jauhelihakeittoa ja siemennäkkkäriä
Ystävän luona suolaista piirasta ja vesimeloonia
Välipalana kauraleipää kinkulla ja juustolla
Sphagettia ja tomaattistatonnikala-oliivikastiketta, parmesania
Iltapalana luonnonjugua banaanibonnella ja granolalla, kauraleipää kinkulla, juustolla, munalla ja kasviksilla

Päivän liikkumiset

Bailamama Lukan kanssa 45 min, 203 kcal
Vaunulenkki 52 min 4,23 km, 345kcal

TORSTAI

Päivän aktiivisuus 113 %, aktiivinen aika 6 h 57 min
Ranneke 1 h pois käytöstä
Askeleet 15 214
Kulutus 2565 kcal

Päivän syömiset

Aamupalana kaurapuuro mustikoilla, mehukeitolla ja chiasiemenillä, tuoremehua ja teetä
Lounaana ystävän tekemään kinkkukiusausta, saldea ja raejuustoa
Kahviteltiin unelmatortulla ja vaniljakastikkeella
Välipalana aamun smoothie jääkaapista ja granolaa sekaan
Päivällisenä Sphagettia ja tomaattistatonnikala-oliivikastiketta, parmesania
Iltapalana kauraleipää kinkulla, juustolla, munalla ja paprikalla, kreikkalainen mustikka-vaniljajugu

Päivän liikkumiset

Vaunulenkki ystävän luo 3,71 km, 46min, 292 kcal
Vaunulenkki kotiin 3,71 km, 45 min, 275
Menomatkalla oli enemmän ylämäkeä 😀

PERJANTAI

Päivän aktiivisuus 100 %, aktiivinen aika 9 h 4 min
Ranneke 1,5 h pois käytöstä
Askeleet 15 850
Kulutus 2572 kcal

Päivän syömiset

Aamusmoothie
Aamupalana kaurapuuro mustikoilla, mehukeitolla ja chiasiemenillä, tuoremehua ja teetä
Lounaana tonnikalasalaattia, patonkiaja foccaciaa
Välipalana luonnonjugua ja granolaa
Päivällisenä tomaatti-vuohenjuustokeittoa raejuustolla ja siemenillä, siemennäkkäriä juustolla
Iltapalana rahkaa ananasmurskalla ja granolalla, teetä

Päivän liikkumiset

Aamureippailu vaunuilla 20 min, 1,28 km, 121 kcal
Vaunulenkki 44 min, 3,37 km, 212 kcal

LAUANTAI

Päivän aktiivisuus 86 %, aktiivinen aika 7 h 47 min
Askeleet 11 979
Kulutus 2470 kcal

Päivän syömiset

Aamupalana kaurapuuro mustikoilla, mehukeitolla ja chiasiemenillä, tuoremehua ja teetä
Lounaana paistettua kanaa ja uuni kasviksia/juureksia, raejuustoa ja kurkkua
Classic valkosuklaa-salmiakkijäde, NAM!!!!
Välipalana kauraleipää kinkulla, juustolla ja kasviksilla
Illallisena grillattua possua, pekoni-aurasieniä, saldea ja leipää

Päivän liikkumiset

Aamureippailu vaunuilla 15 min, 1km, 97 kcal
Kotitreeni kehonpainolla lenkin perään 12 min, 49 kcal
Illalla rullaluistelulenkki 19 min, 2,95 km, 138 kcal

SUNNUNTAI

Päivän aktiivisuus 131 %, aktiivinen aika 6 h 51 min
Aktiivisuusseuranta pois käytöstä 1,5 h
Askeleet 16 184
Kulutus 2592 kcal

Päivän syömiset

Aamupalana kaurapuuro mustikoilla, mehukeitolla ja chiasiemenillä, tuoremehua ja teetä
Lounaana paistettua kanaa ja uuni kasviksia/juureksia, raejuustoa ja kurkkua
Classic  lakritsi core jäde
Välipalana kauraleipää kinkulla, juustolla japaprikalla, kreikkalainen mustikka-vaniljajugu
Päivällisenä grilliluu, pekoni-aurasieni ja saldea
Välipala zumban jälkeen bansku + fastin proteiinipirtelö
Iltapalana luonnonjugua granolalla ja banskulettu marjoilla ja banaanibonnella

Päivän liikkumiset

Vaunulenkki 45 min, 3,63 km, 273 kcal
Zumba 55min, 391 kcal

Viikon parhaat ja Viikon vinkit!

Tsekkaa kuvatekstit

Ihan paras raakasuklaa!

VanillaCowboy smoothie Jungle Juice Bar:sta vähän tuunattuna

Yks ihan suosikkijädeistä, Classicin salmiakki-valkosuklaa

Superriisi, uusi tuttavuus ja toimii!

Tää vaan oli hyvää, simppeliä ja hyvää!

Grillaus, tarviiko muuta sanoa!?

Tsekkaa myös!

Toivepostauksena suklainen marjatökkäyskakku

Ruokavalioni muutokset vuosien saatossa

IG

@outikarita

Kommentit (14)

  1. maikki

    Miten tuunaat aina tuon vanilla cowboyn? 😀

    • Outi Karita

      Tunaan niin, että vaihdan kookosmaidon tilalle luonnonjugurtin ja omenamehun tilalle appelsiinimehun. Nämä vaihdot allergioiden takia ja sit otan heraa sekaan 😊

  2. Mirja

    No Niin! Pauliinan herättämän keskustelun pohjalta KIITOS, että postaat FITFASHIONIIN muutakin kuin VAUVA -juttuja! Jätä kiitos ne IMETYS-bloggaukset johonkin muuhun blogiyhteisöön, kuin FITFASHIONIIN!!! Ei meitä treenaavia naisia kiinnosta lukea sun IMETYKSESTÄ! eikä muutenkaan sun VAUVA-juttuja! ne saattavat kiinnostaa jossain muussa blogiyhteisössä, mutta ei FITFASHIONISSA. Toivottavasti myös blogiyhteisön ylläpitäjä lukee tämän kommentin!!!

    • Outi Karita

      Hei Mirja!
      En tiennyt julkaisenko kommenttiasi laisinkaan, koska pidän tätä asiattomana ihan näin suoraan sanottuna. Ensin kiität ja sitten arvostelet hyvin agressiiviseen sävyyn.
      Olethan tietoinen, että voit jättää sinua kiinnostamattomat postaukset lukematta?
      Oletko huoamnnut postauskategorionnin, ne ovat blogiyhteisön ylläpidon luomat ja siellä on myös kategoria perhe ja suhteet niinkuin siellä on monia muitakin elämään liittyviä kategorioita, joita FitFashion porttaali edustaa, elämää.
      Portaalin kautta olen myös saanut äitiyteen ja raskauteen liittyviä yhteistöitä, joten enpä usko heitä tämän haittaavaan.
      Blogini vauva-aikaan liittyvät postaukset tuntuvat itseasiassa tällä hetkellä olevan niitä luetuimpia juttuja ja vasta näiden jälkeen tulee tällä hetkellä treeni- ja ruokajutut.
      Minä jatkan blogiani tavallani ja sinä voit valita mitä luet, näine sanoine hyvää kevään jatkoa!

    • Milli

      Tuleeko Mirjalle mieleen, että FITFASHIONIA lukevat myös TREENAAVAT naiset, jotka IMETTÄVÄT ja joilla on VAUVA? ÄITIYS ei sulje pois sitä faktaa, että LIIKUNTA on hyväksi ja TERVEELLINEN RUOKAVALIO hyvinvoinnin perusta. Siispä Outi kiitos, että postaat näistä asioista, ihanaa saada vertaistukea URHEILEVANA, IMETTÄVÄNÄ ÄITINÄ.
      Nimim. Aamulla selkätreeni, 100 toistoa mavea ja sen jälkeen vauvalle tissistä maitoa 💪👶

      • Outi Karita

        Kiitos Milli ❤
        and nice work 💪

  3. Katjuska

    Mahtaakohan kaikki ihmiset edes ajatella, että erilaiset blogipostaukset esim. äitiydestä tai mistä tahansa muusta aihealueesta ovat kirjoittajalle itselleen tärkeitä kanavoita, joiden kautta saa tuotua omia kokemuksiaan esiin? Samalla se on myös meille lukijoille mielenkiintoista ja lukijat voivat oppia hurjan paljon asioita näistä erilaisista postauksista. Itse en ole äiti toistaiseksi, mutta mua kiinnostaa aivan valtavasti erilaiset äitiyteen liittyvät postaukset, jotta sitten joku päivä jos lapsia vaan suodaan, on jäänyt ehkä mieleen jotain vinkkejä tms! On aivan ihanaa että sinun blogista löytyy niin monipuolisia julkaisuja. Lisäksi oot päivien piristys sun ig-storien kautta, aina tulee hymy huulille kun näkee sut myös hymyssä suin ja osaat nauttia elämän pienistä iloista, ihan vaan vaikka upeasta lenkkikelistä! 🙂 Jatka samaan malliin, kuin tähänkin mennessä ja muista että meitä on monia jotka tykkää sun monipuolisesta sisällöstä blogissasi! 🙂

    • Tiia

      Komppaan kyllä täysin Katjuskaa!
      Mullakaan ei vielä lapsia ja aktiivisesti seuraan ig ja tämän blogin puolelle kaikkia julkaisuja. Ja eritoten vauva asiat toi mut sua Outi seuraamaan kun vielä odotit Lukaa. Kiitos siis ja jatka vaan samaan malliin ❤

      • Outi Karita

        Ihana kuulla Tiia ❤

    • Outi Karita

      Kiitos Katjuska, olipa ihana palaute samalla ❤

  4. Heidi

    Komppaan myös Katjuskaa!! Mäkään en ole vielä äiti ja en varmaan tule olemaankaan vielä muutamaan vuoteen, mut näitä kaikkia juttuja on ihana ja mielenkiintoista lukea💜 ja todellakin mahtuu vaikka mitä tän portaalin alle👌🏻😁

    • Outi Karita

      Kiitos 🙂

  5. Annie

    Mua jäi ihan harmittamaan tuo Mirjan kommentti. Mielipiteitä ja näkemyksiä saa toki olla, mutta olisihan tuonkin palautteen voinut hieman toisella tapaa tuoda julki…
    Itselläni ei ole lapsia, enkä tiedä tuleeko koskaan olemaankaan, mutta minua vauvapostaukset eivät todellakaan häiritse, vaan mielenkiinnolla luen suuren osan niistäkin. Harvan bloggaajan kohdalla minua ainakaan kiinnostaa jokaikinen postaus. Ne itseään kiinnostamattomat postaukset voi helposti jättää lukematta, tai selata nopeammin läpi.
    Kyllähän täällä Fitfashionin puolella moni postaa välillä myös esimerkiksi meikeistä tai koirista, miksei sitten myös vauvasta, joka ymmärrettävästi on erittäin suuri osa elämä ja arkea? Sehän on nimenomaan rikkautta, että tällaisessa portaalissakin on vähän eri tyyppisiä bloggaajia; on fitnesskisaajia, muuten vain treenaavia, liikunta-alan ammattilaisia ja sitten vaikkapa juuri treenaavia äitejä. Jokaiselle jotakin 🙂

    • Outi Karita

      Kiitos Annie ❤
      Ja juurikin niin, itseä kiinnostamattomat postaukset voi ohittaa. Eipä sitä varmaan kellään bloggaajalla ole blogia jossa kaikki postaukset kiinnostaisi aina kaikkia blogin lukijoita.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.