Tältä näytän 4 kuukautta synnytyksen jälkeen

Miltä mä sitten näytän?

Ihan itseltäni, en niin timmiltä kuin joskus, mutta itseltäni. Imetysaika ei minua laihduta niin kuin joitakin, mulla ilmeisesti imetyshormonit pitää kiloista kiinni. Sitä vaan on kuullut niin paljon sitä miten imettäessä ne kilot vaan karisee vaikka mitä söisi. No, mulla ei liiku suuntaan eikä toiseen suklaalevystä tai sen poisjättämisestä, heh. Luinkin, miten toisilla prolaktiinihormoni, joka nostaa maitoa niin pistää elimistön ikäänkuin säästöliekille ja pitää rasvavarastoista kiinni. Toisaalta on hyvä, että energiaa riittää ja ihokin pysyy paremmin mukana palautumisessa. Vaikkei kiire ole entisiin mittoihin niin kyllähän se vähän yllätti, että synnytyksen jälkeen paino alkuun kyllä tippui, mutta jämähti aika piankin tiettyyn lukemaan eikä siitä liikahda. Mulla on kuitenkin oikein hyvinvoiva olo tällä hetkellä ja suurin osa entisistä vaatteista menee päällekin. Noh, rinnat aiheuttaa joidenkin vaatteiden kanssa kiristystä ja vanhat farkut nyt ei ihan mene, mutta onpa ollut syy sitten ostaa parit uudet housut 😀

Tässä kuvassa rv 39 juuri ennen synnytystä, 1 viikko jälkeen synnytyksen ja 6 viikkoa jälkeen synnytyksen

Sitten tätä hetkeä, 4 kk synnytyksen jälkeen…

En tiedä onko ulkoista muutosta paljoakaan tuohon 6 viikon takaiseen, painolulemassa ei. Muutosta on kuitenkin siinä, että koen kehoni vahvemmaksi ja ikäänkuin kevyemmäksi, en niin tukkoiseksi. Aina ei kannatakaan hakea sitä parempaa oloa ja muutosta vaakalukeman mukaan vaan kuuntelemalla kehoa ja antaa sille keholleen rauha ja aikaa.



 

Mihin tässä myöskään on kiire? En näe pahana sitä, että haluaa tietynlaista kroppaa tavoitella ja kyllä mäkin haluan saada vielä muutosta, mutta ei tässä ole kuin vasta 4 kuukautta synnytyksestä. Eihän keho ole vielä palautunut raskausajastakaan ja hormonit vaikuttaa vielä kauan. Nyt ei ole aktiivisen muutoksen haun aika vaan annetaan kropan palautua kaikessa rauhassa. Imetyksen kannalta myöskään nimenomainen laihduttaminen ei ole suositeltavaa. Tärkeää on kuitenkin tuntea olonsa hyväksi ja levolla, ruokavaliolla ja liikunnalla on suuret vaikutukset hyvinvointiimme.

Tältä mä siis näytän!

Miten muilla on lähtenyt palautuminen synnytyksen jälkeen?

Lue myös edellinen postaus ”Mitä mulle kuuluu 4 kuukautta synnytyksestä?”
Instagramissa: @outikarita

Kommentit (8)
  1. Mä en ole edes huomannut aiemmin että sulla on napakoru! Haluatko kertoa oliko lävistyksen kanssa mitään ongelmia raskausaikana? Pitikö ottaa koru pois tai hommata siihen joku taipuisa koru? 😄

    1. Outi Karita
      3.3.2018, 13:06

      Heh, otin korun pois ehkä joskus 12 viikolla kun se tuntui ”kiristävän”. Koklasin tuossa jossain kohtaa synnytyksen jälkeen ja sain vielä läpi menemään 😊

  2. Ihanaa kuulla kohtalotoverista tätäkin kautta. Mulla nousi paino reippaasti raskauden aikana, joista puolet lähti ensimmäisen kuukauden aikana – lähinnä varmaan vauvan paino ja nesteet lähti liikkeelle. Nyt, melkein 9 kuukautta synnytyksestä paino on edelleen samassa. Syön terveellisesti, liikun Paljon ja imetän edelleen ❤️ Se on nyt tärkeintä, ja olen myös miettinyt, että olisiko sillä vaikutusta, että meidän poitsu on aikas kova syömään.. ensimmäiset 6 kk tuli aina noin kilo painoa lisää kuukaudessa. Huolehtisiko kroppa että pikkumies saa varmasti kaiken tarvitsemansa?
    Sekin sanottava, että ihanaa kun tälläinen aina itsetunto-ongelmista kärsinyt voi vihdoin olla tyytyväinen omaan peilikuvaansa vaikka painaakin enemmän kuin koskaan. Kunto kuitenkin kohenee ja elämän tärkeysjärjestys on mullistunut täysin. Kivaa kevään odotusta sinulle! 😊

    1. Outi Karita
      3.3.2018, 13:04

      Sehän sen juuri saattaa keho ja hormonit tehdä, pitävät huolen että vauva saa tarvittavan määrän energiaa maidosta ja sehän on tärkeää ❤
      Hienoa kuulla että olet löytänyt tuytyväisyyden kehoosi ja tekeehän se ihmeitä pientä lasta kasvattaessa ❤
      Mukavia kevättalvenhetkiä sinnekin 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *