Outikarita
Outikarita

Avainsana: parisuhde

Easy like sundaymorning…. Meidän yön yli treffit!

Meidän helmikuun treffit ei olleet nyt sitten ylläritreffit vaan yhdessä suunnitellut. Pidettiin tänä viikonloppuna yön yli treffit ja Luka oli toistakertaa yöhoidossa. Ensimmäisen kerran hän oli lokakuussa ja nyt samassa paikassa, Rikun vanhemmilla ja kun…

  • 0

Treffit Keski-Eurooppalaisittain

Meidän tän vuoden ekat treffit oli mun järkkäämät ja sain näihin idean kun käytiin joulun aikaan Satakunnan museon tonttunäyttelyssä. Riku aina viihtyy museoissa, joten ajattelin, että mitäpä jos suunnattaisi Porin taidemuseoon, siellä tulee niin harvoin…

  • 0

Suuri treffikooste

Me ollaan aina tykätty Rikun kanssa käydä leffailemassa, syömässä tms. Viime vuonna sitten vauva-arjen piristykseksi päätettiin ottaa käyttöön ylläritreffit. Aiemmin tällaista kahdenkeskistä aikaa ei olla niinkään ajateltu treffeinä, mutta nyt kun on perhe, niin treffit…

  • 2

Bucket list vuodelle 2019

Jatkumona viime postaukseen, tein tälle vuodella parikin bucket list:iä. Asioita, joita haluan kokea, tehdä tai nähdä yksin tai yhdessä. En miettinyt kovinkaan pikkutarkkoja asioita, vaan isompia juttuja. Rikun kanssa yhdessä mietittiin listat perheen kesken ja…

  • 2

Vuoden vikat treffit!

Me aloitettiin tänä vuonna kuukaistreffiperinne ja nyt on viimeisetkin treffit treffailtuna. Dates of the year -treffien ajatuksena oli vuorokuukausina suunnitella treffit, mahdollisuuksien mukaan ihan kahdenkeskiset treffit ja niin, että treffien sisältö olisi toiselle yllätys. Näiden…

  • 4

Parisuhdejoulukalenteri ja pikkujoulun viettoa

Ihanaa joulukuun alkua teille kaikille! Mua instassa seuraavat, varsinkin stooria kuuntelevat ovatkin näistä jo kuulleet. Ehkä myös pidempään blogia seuranneet muistavat tämän mun ja Rikun perinteen, parisuhdejoulukalenterin. Nyt luodaan myös uusia perinteitä, kuten pikkujoulun vietto…

  • 8

Loka- ja marraskuun treffeillä sitä parisuhdeaikaa

Multa on toivottu postausta, siitä miten me pidetään parisuhteesta huolta ja miten varsinkin vauvavuonna ollaan pidetty. Tästä voi rustaillakin joku kerta isommin postausta, mutta tässä on yksi juttu, kuukausitreffit! Me ollaan koko tän vuoden käyty…

  • 6

15 ja vuotta ja TOP 5 hetkeä

Johanna teki tällaisen hauskan parisuhteen TOP 5 hetkeä postauksen Johan On Fitness -blogissaan ja aattelin, että tää oliskin hauska toteuttaa tänään omassakin blogissa. Tänään kun meillä tulee Rikun kanssa 15 vuotta yhteistä taivalta. Voisi ajatella,…

  • 2

Treffeillä liikuntaa ja hyvää ruokaa

Mulla on jäänyt vallan kirjoittamatta heinäkuun treffeistä ja eilen oltiin jo elokuun treffeillä, joten nyt kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kahdet treffit yhdessä postauksessa! Tää on ollut niin kiva systeemi, mikä meillä on tämän vuoden ajan…

  • 0

Yli puolet yhdessäoloajasta naimisissa

Me ollaan Rikun kanssa menty naimisiin 17.7.2010 ja tällä viikolla päästiin juhlistamaan jo 8-vuotis hääpäiväämme. Nyt ollaan oltu naimisissa jo yli puolet yhdessäoloajastamme, kun yhdessä ollaan oltu vajaa 15 vuotta. Onhan tuo pitkä aika!  …

  • 3