Outikarita
Outikarita

Avainsana: Kirjat

I love me -messut koettu, mitä jäi käteen?

I love me! Ainakin pari vuotta olen jo miettinyt, että näille messuille olisi kiva päästä. Tänä vuonna kirjoitinkin messut listaan, kun listasin tänä vuonna tehtäviä/koettavia/nähtäviä asioita. Sain messuille bloggaajapassin Messukeskukselta. Harmi vain, että aikaa messuilla…

  • 2

Lomalukemista – vinkkejä laidasta laitaan

Mulla hei alkoi loma ja suurena kirjojen lukijanahan täytyy olla lomalukemista. Lomalla ehtii parhaiten lukemaan. Itselläni alkoi nyt kahden viikon loma, josta suurin osa lomaillaan reissun päällä. Toisen nukkuessa aamulla pidempään niin onhan sitä kiva…

  • 2

Äänikirjavinkkejä

Ihan ensiksi, mun on aivan pakko tähän alkuun kirjoittaa, että tämä ei ole yhteistyö! Niitä on ollut tämän aiheen tiimoilta niin paljon viime aikoina, että meinasinpa jättää koko postauksen väliin 😛 Kuitenkin kiitos yhteistöiden osaltaan,…

  • 0

Vinkkejä syyskuulta (+video)

Vinkkejä kaikesta mahdollisesta, asioista joita syyskuulta voisin teille vinkata. Luvassa siis videopostaus kera vinkkien. Videon alla vielä lyhykäisesti eri vinkit, mutta kannattaa tsekata videokin 😉 Videoiden teko on musta tosi kivaa, niimpä olis kiva saada…

  • 2

Jos olisit tässä

Kertoisin sinulle jotain hyvää. Jos olisit tässä on Jojo Moyes:n jatkoromaani kirjalle Kerro minulle jotain hyvää, (linkki postaukseen).  Kävin elokuvissa katsomassa tuon Kerro minulle jotain hyvää kirjasta tehdyn elokuvan, jonka jälkeen oli pakko saada kirja…

  • 2

Kirja, josta löysin itseni

Voinko olla yhtäaikaa vahva selviytyjä ja kuitenkin äärimmäisen herkkä? Voinko olla sekä ulospäin suuntautunut ekstrovertti että itsekseen viihtyvä introvertti? ”Herkkyys on sellaista sisäistä lepatusta. Herkkä ihminen on kuin ei olisikaan, mutta reksiteröi kaiken.” -Sylvi-Sanni Manninen-…

  • 5

Kirjashoppailua ja kesälukemista

Onko siellä lukutoukkia ruudun toisella puolella? Muussakin kuin blogien lukumielessä siis 😉 Mä oon aina tykännyt lukemisesta! Ympäri vuoden tulee paljon luettua, mutta eniten kyllä loma-aikaan, jolloin aikaa on paljon enemmän! Tuossa taannoin kun tein…

  • 8

10 faktaa ja kirjavinkki naiselle

Olet nainen. Se jo itsessään tekee sinusta aika hiton merkittävän! Huomenna on naistenpäivä! Ajattelinkin startata tän viikon faktoilla, jotka jokanaisen olisi hyvä tietää 😉 Bongasin nämä faktatiedot netin ihmeellisestä maailmasta ja nämä on oikeasti aika…

  • 6

”Syö vähemmän proteiinia ja lue joku kirja”

(mut ei enkuks) Tuo lause on jäänyt elämään, siitä tuli kuolematon ja se on aiheuttanut pientä huvittuneisuutta niin mussa kuin mut tuntevissakin. Tuo lause kun ei mitenkään sovi meikäläiseen 😀 Lause löytyi kommenttiboxistani viime kesänä,…

  • 2

GREY, and i want more…

Tätähän mä janosin! Fifty shades of Grey hullaantuminen ei ole täällä vieläkään ohitse. Muutama viikko sitten silmiini osui kirjakaupassa GREY, Fifty shades of Grey Christian Greyn kertomana ja tätähän mä janosin! Luin keväällä trilogian neljässä…

  • 2