Outikarita
Outikarita

Meistä tuli perhe

Sunnuntaina 29.10.2017 raskausviikolla 39+0 meistä tuli perhe. Meidän pieni Tiiti-poika syntyi klo 22.54 ja samalla syntyi äiti ja syntyi isä, syntyi perhe!

Me ollaan eilen, keskiviikkona päästy kotiin ja elellään kyllä aikamoisessa vauvakuplassa. Nopeat heipat ajattelin tänne kuitenkin päivittää ja pian tulette kyllä kuulemaan lisää. Meidän vauva-arki ja perhe-elämä on hienosti lähtenyt käyntiin, niinkuin sujui myös synnytyskin hienosti. Mitään en muuttaisi synnytyksen kulustakaan, mutta siihenkin palaan myöhemmin. Rauhaisasti on nämä ensimmäiset päivät sujuneet pikkutuhisijan kanssa ja aikaa olisi kyllä vaikka mihin päivisin, mutta eihän sitä malta kun mielellään sitä vaan makoilee pikkuisen vieressä, katselee ja kuuntelee toista vaikka toinen pääasiassa nukkuu…

”Onni,
jotain pientä, kaunista,
haurasta, syliin suljettua ja
rakasta.”

Kasvokuvat olemme Tiitistä päättäneet pitää näin julkisesti vähäisinä, mutta täysin näkymätön Tiiti ei tule olemaan.

Kommentit (18)

  1. Petra

    Ihanaa Outi! Onnea koko perheelle! En malta oottaa, että saan kuulla teidän synnytystarinan ja kaikkea muuta. Ihania, ikimuistoisia ja ainutlaatuisia hetkiä sinne! Oon niin onnellinen teidän puolesta! 💕
    Petra
    http://www.arkeenkatkettyaarre.blogspot.fi

    • Outi Karita

      Kiitos ❤
      Nää hetket on kaikki niin ihania 😍

  2. Eve / Queen Of Everything

    Paljon onnea teille kaikille kolmelle <3

    • Outi Karita

      Kiitos ❤

  3. Annie 16+5

    Onnea koko perheelle! <3 Mielenkiinnolla odotan uusia postauksiasi 🙂

    • Outi Karita

      Kiitos ja ihanaa odotusaikaa ❤

  4. Miia

    Voi mikä käärö! Ja niin onnellisen näköinen perhe!! ❤ Suurenmoiset onnittelut!

    • Outi Karita

      Kiitos ❤

  5. Jaana

    Paljon onnea koko perheelle! Miten ihana pieni<3

    • Outi Karita

      Kiitos ❤

  6. Sanna

    Paljon onnea ihanalle perheelle!💙

    • Outi Karita

      Kiitos ❤

  7. Krista m.

    Oi! Paljon onnea 😍 Ihania ensihetkiä ja muistoja sydämiin! <3

    • Outi Karita

      Kiitos ❤

  8. Jensu

    Onnea valtavasti! <3
    Raskauspostauksiasi on ollut ihana lukea, meillä on laskettu aika helmikuussa. Seuraan varmasti jatkossakin.

    • Outi Karita

      Kiitos ❤
      Ihanaa raskausaikaa 💖

  9. Heini

    Paljon onnea ja siunausta pienelle ihmiselle ja koko perheelle! Mulla on ollut vähän taukoa blogien seuraamisessa, joten siksi onnittelut vähän myöhässä. 🙂

    • Outi Karita

      Kiitos Heini ❤

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.