Outikarita
Outikarita

Kantakalvontulehdus – Olisko aika sille pakkolevolle?

Kantakalvontulehdus (plantaarifaskiitti) kestänyt pian jo 3 kuukautta, koskahan helpottaa…?

Kirjoitin tän otsikon jo aiemmin ylös tänne luonnoksiin, ennenkuin jouduin ihan pakosta siihen pakkolepoon. Oon usemman kerran maininnut, että toisen jalkani kanssa ollut ongelmia, kun siihen iski kantakalvontulehdus keväällä. Vaiva on kuitenkin laajempi ja taustat vielä pitkäkestoisemmat. Aina voi olla jälkiviisas ja ainakin oppia ja tarttua toimeen sitten vaikka myöhemmin. Parempi myöhään kun ei milloinkaan ja viimeistään pakotettuna… Noh, oon mä tätä vaivaa oikeastaan työstänyt alusta asti, mutta se ei ole vain riittänyt. Kantakalvontulehdus voi olla myös hyvin pitkäkestoinen vaiva, jostain luin, että 2 viikosta vuoteen.

kantakalvontulehdus

Aloitetaanpa kuitenkin sieltä alusta….

Synnytyksen jälkee jo huomasin kankeutta etenkin aamuisin sängystä noustessani sekä alaselässäni että jalkapohjissa. Kävin jokusia kertoja fyssärillä ja kävin äiti-vauva kehonhuoltotunneilla. Alkuvuodesta aloitin myös synnytyksen jälkeisen pilateksen sekä bailamaman. Lenkkeilin todella paljon vaunulenkein ja tein jonkin verran kotitreenejä. Huolsin kehoani myös ajoittain venytellen kotona, mutta en tarpeeksi. Kuitenkin nuo jäykkyydet alkoivat pikkuhiljaa helpottamaan, pilateksellakin oli suuri vaikutus tähän. Jalkapohjiin jäi kuitenkin selvästi jäykkyyttä ja oikealla puolella myös välillä alaselkä ja pakara veti juntturaan. Tällöin kyllä kehonhuoltoa aina lisäsin. Jalkapohjien jäykkyyskin vaivasi vain aamuisin, joten en himmannut lenkkien tai muunkaan liikunnan  suhteen tuota jäykkyyttä ajatellen, en osannut ajatella että se voisi olla tarpeen…

Lenkkeilin kuitenkin jatkuvasti paljon vaunujen kanssa ja näin myöhemmin ajatellen rasitus jäykille jalkapohjille on ehkä ollut liiallista. Olisi pitänyt huoltaa noiden jalkapohjien kireyksiä aiemmin. 

Siinä toukokuussa, äitienpäivää edeltävinä päivinä tuli käytettyä kahtena päivänä peräkkäin korkeita kiilakorkoja. En ole koroilla ollut synnytyksen jälkeen juurikaan, joten tämä oli varmasti jaloille oudokseltaan shokki. Jalat ei silti kummemmin tulleet kipeiksi. Äitienpäivänä valkkasin kuitenkin jalkaani hyvät matalapohjaiset sandaalit. Siinä äitienpäivänä kaupungilla käppäillessä aivan yht´äkkiä alkoi jalkapohjassa tuntua kipu. Tuo kipu vain paheni ja paheni, illalla jo onnuin jalkaa.

Sain varattua jäsenkorjaajalle ajan heti parin päivän päähän. Otin jalalle huilia, jätin bailamamat ja lenkit väliin. Kävin myös lääkärissä, joka tutkittuaan jalkaani käski syömään panadolia ja d-vitamiinia. Jalka oli välillä parempi, välillä pahempi. Kesäkuussa uskaltauduin pieniä vartin kävelyjä tekemään, puolentunnin kävely oli virhe. Kesäkuussa kävin fyssärillä paristi sekä jäsenkorjaajalla ja kun jalka veti enempi kipeäksi kävin urheilulääkärillä, joka laittoi kortisoonia jalkaan. Tein ahkerasti kehonhuoltoa keskittyenpaljolti jalkoihin, venyttelin jahieroin pallolla jalkapohjaa, välillä Rikukin on hieronut. Kiinnitin myös huomiota kävelyyn, sillä sekatsottiin heti ekalla fyssärikäynnillä, astun paljolti jalan ulkosyrjällä päkijää myöden. Seison myös paljon niin, että paino on ulkosyrjällä, mikä ei ole hyvä asento. Sain myös jalkapohjan rullailuharjoitusohjeita, joita olen jonkin verran tehnyt.

Jalka alkoi kyllä helpottamaan. Heinäkuussa kävin ottamassa toisen kortisoonipiikin, kun ajattelin, että ensimmäinen jo auttoi, että jos toinen auttaisi loppuun asti kuntoon, lääkäri oli kylläkin eri jos sillä nyt mitään merkitystä on. Kuitenkin taas loppukuusta jalka paheni, voi olla että olin sitä liikaa rasittanut. Viime perjantaina sitten satuin vielä astumaan Lukan lelun päälle juurikin tuolla kipeällä jalalla ja homma oli valmis. En pystynyt hetkeen astumaan edes kevyesti, en pystynyt laskemaan jalkapohjaani lattiaan. Kipu oli kova ja Riku toimi mun kainalokeppinä. Olin jo ajatellut ottaa sitä lepoa jalalle suuremmin, mutta nyt se oli väistämätöntä. Jalkapohjan tilanne on saatava rauhoittumaan!

kantakalvontulehdus

Liike on lääke! Toimii kuitenkin levon kanssa yhteistyössä parhaiten!

Paljon lepoa ja oikeanlaista liikettä ja huoltoa on nyt lääkkeinä! Oikeastaan ollut kokoajan, mutta lepoa on vain otettu aivan liian vähän ja nyt sitä pyrin maksimoimaan. Nyt myös uusia kotikonsteja otettu kasa käyttöön! Oon tän vaivan alkamisesta, vai pitäisikö sanoa äitymisestä kantakalvontulehdukseksi asti venytellyt todella ahkerasti sekä myös rullaillut jalkapohjaa. Nyt otetaan tuo rullailukin vähän kokonaisvaltaisemmaksi, koska vaiva ei ole ainoastaan jalkapohjassa vaan koko takaketjussa ja varmaan etuketjussakin. Kylmähoitoa sen 2-3 kertaa päivässä ja kylmähierontaa. Onhaettu jo aiemmin lääkärin suosittelema yövenytyssukka. Kantapään kompressisukkia oonkin käyttänyt, mutta nyt vaan enempi niidenkin käyttöä. Kotona myös sandaalit geelipohjallisilla käyttöön, ettei kävellä kovalla lattialla, josta jalkapohja ei tykkää. Vaiva pahenee, kun kävelen ja olen jalkojeni päällä. Pehmeällä alustalla jalka ei välttämättä kuitenkaan kipeydy.

kantakalvontulehdus

Onneksi voin puuahilla poitsun kanssa lattialla ja ulkonakin viltillä, onneksi on kirjat ja netflix myös, onneksi Riku on lomalla!

Voin myös treenailla, pyöräillä ja tehdä oikeastaan kaikkea mikä jalkapohjaa ei rasita. Nyt koen kuitenkin paremmaksi ottaa kaiken liikunnan osalta muutaman päivän täyslevon ja keskittyä kehonhuoltoon ja rauhoittamaan jalkapohjan tilannetta. Tavoite on nyt mahdollisimman vähän askelia Polariin! Kuitenkin kun kireyksiä on vähän ympäri kehoa, etenkin tuolla alaraajaosastolla niin olisi tärkeää saada ne sieltä pikkuhiljaa aukeamaan päin! Kehoa huoltavaa pilatesta ja joogaa olen myös mitteinyt, mutta katsotaanpa mitä tuumaa fyssäri huomenna ennenkuin tehdään muita liikkeitä mihinkään päin!

Niin ja viikon stratti otetaan maanantaina fyssäriltä.

Näin sunnuntaina kirjoittaessani tätä, en kuitenkaan osaa vielä kertoa mitä fyssäri tuumaa ja tekee, mutta palataan asiaan myöhemmin ja ehkä instastoorinkin puolella jotain voi saada selville. Katsotaan mitä jatko-ohjeita häneltä saan ja mitä hän sanoo levosta ja liikunnasta. Päivitellään taas jossain vaiheessa tilannetta tännekin. Viikonlopulta jäi väliin reissu Espooseen ja ystävän polttarit Helsingissä, mutta josko kahden viikon päästä päästäisiin häihin. Toivon myös todella että syyskuisella Kreetan matkalla jalkakin kulkisi jo paremmin mukana!

Onko muut kärsineet samaisesta vaivasta?

Tai olenhan mä saanutjo instagramissa tsemppiviestejä ja vinkkejä myös kohtalotovereilta, mutta saa olla äänessä täälläkin!

Lue myös

VKO 29 aika rötväilyä, liikunnat ja parhaat palat

IG

@outikarita

Kommentit (11)

  1. Krista

    Toi on kyllä ärsyttävä vaiva! Itse sen kärsinyt ja, koska en levännyt ”ajoissa”, niin ainakin puoli vuotta meni parantumiseen. Pahimmillaan en pystynyt oikeastaan edes kävelemään lainkaan normaalisti, minkä seurauksena meni myös selkä pahasti; en muun muassa pystynyt nousemaan ylös, juurikaan kävelemään tai pukeutumaan. Sinnikkäästi olin levossa, treeninä lähinnä spinning tms. ja vaiva vähitellen parani. Ei ole onneksi uusiutunut, mutta nykyään ymmärrän toisaalta myös välttää ylilyöntejä vaivalle altistavan liikunnan suhteen.
    Tuona kesänä taisin koko kesän kävellä pelkästään Birkenstockin sandaaleilla (ei siis vaan koska olivat muodissa :D). Kylmästä oli myös itselle apua. Lisäksi tein paljon jalkojen lihashuoltoa, koska kärsin mm. todella kireistä pohkeista.
    Tsemppiä! Aivan suunnattoman ärsyttävä vaiva, mutta kyllä se paranee, lepoa edellyttää tosin…

    • Outi Karita

      Mullakin ollit vähän ylilyöntinä synnytyksen jälkeen tuo lenkkeily…
      Kiva, kuula että vaivasta päääsit niin eroon ettei ole uusinut 😊

  2. iive

    Oi oi, itselle tuli tuo sama vaiva raskauden jälkeen. Jalkaterapeutti tutki jalat ja tuumaili, että raskauden aikana jalkapohjaa tukevat sidekudokset ovat löystyneet ja sitä myöten jalkaholvit ovat madaltuneet (vaikka märkäaskel ei olekaan lättä, niin silti näin on). Tämä sitten aiheuttanut tulehdusta kun kantakalvo on kiristynyt/jäykistynyt ja sinne on tullut mikromurtumia, juuri samoin kuin sinulla ja nykyään käytänkin holvituettuja kengänpohjallisia kaikissa kengissä. Ilman niitä jalat kyllä heti kipeytyvät.
    Tuo yövenytys on kyllä ehdoton! Sen avulla sain vihdoin tilanteen rauhoittumaan ja juurikin nuo hieronnat ja kylmän pito jalkapohjassa. Kannattaa kokeilla myös merisuola/magnesiumkylpyjä jaloille. Tuo merisuolakylpy ainakin on edullinen kokeilu 🙂 Joskus laitan kipeän jalan muovipussiin, pussiin suolaa ja sukka päälle. Yön on sitten jalassa tuo nyssäkkä ja hyvinpä lähtee nesteet liikkeelle!

    • Outi Karita

      Kiitos vinkeistä!
      Ja käy ihsn järkeen tuo selostus. Raskaus- ja imetyshormonit löystyttävät kehoa, se varmaan yhyenä osana itselläkin tätä vaivaa…

  3. Saikki

    Hei, sama vaiva oli täälläkin ja kesti 3 kk. Mulla autto kun kävin teettämässä footbalance pohjalliset ja pidin niitä joka kengissä☺️

    • Outi Karita

      Okei, mulla on nyt ollut geelipohjalliset, mutta kuulostaa hyvältä hankinnalta 😊

  4. Ninni

    Plantaarifaskiittiin on myös hyviä urheiluteippauksia, jotka voi itsekin tehdä..Kovaa urkkateippiä ostaa vaikka prismasta.

    • Outi Karita

      Mä oon saanut nyt kinesioteippaulset jalkaan ja tuntuvat auttavan 😊

  5. P

    Itse kärsin jokunen vuosi sitten samasta vaivasta ja jouduin kulkemaan kyynärsauvojen kanssa, koska jalka ei kestänyt yhtään. Viimeisenä oljenkortena menin naprapaatille. Hän hieroi pelkästään pohjelihasta. Tunnin hieronnan jälkeen koin ihmeparantumisen! Oli erikoinen tunne nousta pöydältä, kun kantapäähän ei sattunut yhtään! Mulla oli pohjelihas niin jumissa, että se aiheutti kivun. Venyttelen joka päivä, mutta jumissa ollut lihas oli jossain syvemmällä etten saanut sitä venytettyä. Suosittelen ainakin kokeilemaan josko auttaisi sullakin 🙂

    • Outi Karita

      Juu, munkin tarvis availla pohkeita ja säären etuosaa ja niin oon yrittänytkin 😊

  6. Aurora

    Nyt kun luin tän niin muistan et mulla on ollu kans lapsen syntymän jälkeen välillä ihan älyttömän jäykät jalkapohjat aamulla sängystä noustessa. Onneksi huomenna pääsen hierojalle, ja meenkin nyt sit useamman kerran putkeen, että saadaan selkää ja jalkoja auki. Järkkyä syorastaan miten jäykäksi sitä oon itteni päästänyt. Saattaa olla ettei oo ollu mullakaan kaukana toi tulehdus, kun se kalvo on kyl jalkapohjassa aika arka 😬
    Osaatko sanoa olisko ennaltaehkäisevänä hoitona paikallaan jalkapohjien alla pallon pyörittely? Miten jalkapohjaa venytetään?

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.