Outikarita
Outikarita

Ajatuksia täysimetystaipaleestamme

Snif ja hih, haikeaa ja jännittävää…

Mun pienestä on kasvanut niin iso, että hän alkoi saamaan muutakin masun täytettä kuin tissiä. Huomenna tulee 6 kuukautta mittariin ja tänään alettiin jo vähän maistelemaan. Päivästä ei ole kiinni niin tarkasti, meillä täysimetystä tuli 6 kuukautta, mikä oli ajatuksenammekin. WHO:n suositus täysimetykselle on 6 kk ja THL:n suositus hieman tulkinnan varainen, koska siellä puhutaan 6 kk täysimetyksestä sekä kiinteiden aloittamisesta tarpeen ja valmiuksien mukaan 4-6 kk:n iässä. Jokainen perhe tekee tietysti omat ratkaisut oman lapsen ja perheen tilanteen mukaan niinkuin parhaaksi näkee ja joskus myös tilanteen vaatimusten mukaan. Meillä ei ollut tarvetta aiempaa aloittaa ja annettiin valmiuksien kertyä ja suoliston kypsyä rauhassa kiinteiden maistelua varten, halusimme myös pitkän täysimetyksen sen etuja ajatellen. Itse en ajattele että valmiuksien täyttyessä olisi heti aloitettava, sillä en usko valmiuksien mihinkään katoavan eikä ne meillä kadonneetkaan, mutta jokainen aloittaa siinä kohtaa kun tuntuu siltä. Muutaman kerran Luka sai aiemmin äidinmaitojäätä itse maistella pöydän päänä. Myöhemmin palaan toisessa postauksessa tähän meidän kiinteiden aloittamiseen, että miten on lähtenyt käyntiin. En kirjoittele siitä nyt tässä postauksessa enempiä.

Meidän imetystaival on ollut ihana ja tunteikas, myös melko helppo. Olin varautunut siihen, että se voi olla vaikeaa ja luulin sen sattuvan kaikilla. Olin ottanut jonkin verran selvää erilaisista imetykseen liittyvistä jutuista ja vaiheista, tiesin myös mistä kysyä apua jos sellaista tarvitaan. Jokaisella tulee varmasti vastaan myös vaikeuksia, mutta en edes osaa kuvitella millaista se on kun on vaikeaa. Kaikki sympatia teille, joilla on vaikeuksia ollut! Meille imetys on ollut ihanaa ja toivoisin että jokainen voisi kokea sen samoin! Meillä on ollut ihania hetkiä ja niitä on vielä edessäkin. Nyt myös aivan uudenlaisia hienoja hetkiä tuo kiinteiden maistelut.

Toisten mielestä 6 kuukauden täysimetyksestä puhuminen on itsensä jalustalle nostamista ja oman imetystaipaleen arvottamista ylemmäs. Olen itsekin saanut tämän tyyppisiä kommentteja ja jäänytkin miettimään uskallanko enää tuoda tätä esiin. Toivon, että nytkään ei ketään provosoidu tai pahastu, annetaan jokaisen toimia niin kuin parhaaksi näkee eikä arvostella toistemme vakintoja. Sen jälkeen kun ystäväni jolla ei ole onnnistunut niin pitkä imetys kuin hän olisi halunnut, sanoi minulle ”Outi on tosi hienoa että oot täysimettänyt noin pitkään ja saat olla ylpeä itsestäsi.” uskallan puhua taas ääneen!

Jokainen imetystaival on arvokas, toinen ei ole toistaan arvokkaampi.
Jokaisesta imetystaipaleesta saa olla iloinen ja ylpeä.
Ja niin mä olen, iloinen ja ylpeä, onnellinen ja tyytyväinen.
Eikä meidän imetystaival tähän lopu, mutta täysimetys on nyt loppunut.

Lue myös:

Imetystarinoita Lukan kertomana

IG:

@outikarita

Kommentit (9)

  1. Mama+”vauva”1,5v.

    Itselläni oli hirveät paineet imetyksestä ja harmittelinkin ja itkeskelin kovasti kun imetys sitten loppui ongelmien takia jo kun vauva oli 6kk. Sitten palasinkin töihin ja ajatukset imetyksen loppumisesta jäivät kokonaan pois ja tajusinkin yhden asian: varmaan se paasaus ja vertailu imetyksestä muihin äiteihin onkin silloin eniten kun on vaan kotona ja elämä tosiaan pyörii vauvan syöttämisen ympärillä. Kun saa muutakin ajateltavaa, esim. ne työt niin tajuaa että elämässä on muutakin kuin tissit ja vauva ja se syöminen nyt on vaan tosiaan yks juttu vauvan hoidossa! 😀 imetyksestä on paljon hyötyä ihan tutkitustikin mutta se minkälainen show siitä saadaan aikaan vaikkapa keskustelupalstoilla jos ei vaikkapa nyt vaan onnistu/halua imettää niin huhhuh…Jokainen tehkööt omat valintansa. Mielestäni sinä olet käsitellyt kyllä asiaa asiallisesti. Onnea uuteen vaiheeseen kiinteiden kanssa! 🙂

    • Ninni

      Ihan samaa mieltä tästä. Monelle mammalle tekisi ihan hyvää palata vaikka aikaisemmin työelämään siinä vaiheessa kun mopo lähtee liikaa keulimaan vauvan ruokkimisen/pukemisen/nukuttamisen tms ympärillä. Itsekin äitinä tiedän että totta kai lapset ja niiden jutut ovat tärkeitä, mutta tosiaan, melkoista showta jotkut pitävät vaikka sitten niistä tisseistä ja tissimaidosta. Elämässä on onneksi ihan älyttömän paljon muutakin ja se tuntuu monelta unohtuvan tuossa kuplassa.

    • Outi Karita

      Hei Mama!
      Imetys sisältää suuria tunteita ja niin myös sen loppuminen.
      Toiset kokevat hirmuisia paineita asiasta myös.
      On hyvä olla muutakin ajateltavaa, se on totta, on se sittentyö, harrastukset, sosiaalinen elämä ja mitä kenellekin 🙂
      Kiitos palautteestasi ja mukavia kevätpäiviä sinne <3

    • Outi Karita

      Niinnille; kuplat tuppaavat kaikilla puhkeamaan ennemmin tai myöhemmin, mutta jäin miettimäänettä keitä ne kuplat haittaavat. Joskus sitä voi elellä hetken jossain kuplassakinjos itsellä on hyvä olla, välillä niitä on ihan hyvä puhkoa. Ja jäin miettimään nyt ylipäätänsä kuplia joihin elämänsä aikana ihmiset saattavat pulpahtaa.
      On totta, että on hyvä olla muutakin elämässä, on se sitten työ harrastukset, muu sosiaalinen elämä tms. 🙂

  2. Heini

    Hienoa, että teillä on onnistunut noin hyvin ja olet päässyt tavoitteeseesi!
    Oletko ajatellut, mihin asti aiot imettää yli päätään? WHO:n suositus taitaa olla 2v niin mietin, että tähtäätkö jatkossakin WHO:n suositukseen? 🙂
    Itselle imetys on myös ollut helppoa, mutta aloiteltiin kiinteitä kuitenkin hieman aiemmin, 5 kk:n iässä. Oma poika ei ole suostunut syömään pullosta missään vaiheessa ja voi että, mikä vapauden tunne kiinteiden aloitus olikaan, kun pystyin olemaan hieman kauemmin kotoa pois. Huomaan, että monille kiinteiden aloitus on haikeaa, mutta itselle se oli helpotus. 🙂 Haikeaa oli siinä vaiheessa, kun aloin lopetella imetystä kokonaan, mutta niin kuin tuossa aiemmassa kommentissa niin itsekin aloitin työt ja siinä oli niin paljon muutakin ajateltavaa, että lopetus meni sitten aika kivuttomasti kuitenkin. Poika oli 1v2kk, kun lopetin imetyksen kokonaan. Hyvä mieli jäi meidän imetystaipaleesta, mutta mukava oli lopulta viikata imetyspaidat ja -liivit kaappiin odottelemaan. 🙂
    Mielenkiintoisia hetkiä kiinteiden opettelun parissa! 🙂

    • Outi Karita

      Kiitos Heini! 🙂
      En osaa sanoa vielä mihin tähtäämme ja voihan olla että poikakin vierottaa itsensä tissistä ennen kuin sellaista edes mietin. WHO:n suositus on kyllä mielessä, mutta siinä saattaa olla muita esteitä, joita ehkä joskus availen jos tulevat ajankohtaiseksi. Ajatuksissa nyt ainakin sinne vuoden ikään jatkaa imetystä.
      Kiinteiden tuleminen mukaan kuvioihintuo kyllä varmasti helpotusta joihinkin tilanteisiin ja aika hauskaa tämäkin nyt kun se on aloitettu 🙂
      On se varmasti ihan kiva pukea päällensä miettimättä missä vaatteissa pystyy imettämään 😀
      Mukavaa kevättä sinne! 🙂

  3. Susan

    Vaikka meillä on korvikevauva, joka nyt toki juo jo tavallista maitoa kun ikää on 1v3kk, niin nyt jo kauhistelen, milloin pullo jää kokonaan pois. Jotenkin olen kokenut meidän pullotteluhetket niin ihanina, että haluaisin jatkaa niitä niin pitkään kuin Aura vain suostuukin. Mielellään täysi-ikäiseksi asti! 😄❤️. Vaikka imetys ei onnistunut, niin tämä pullottelu onnistui todella hyvin ja on ollut ihanaa! Mukavia hetkiä kiinteiden parissa! 😊

    • Outi Karita

      Ihana kuulla, että pullotteluhetket olleet teille tärkeitä ja ihania! <3

  4. Sara

    Mä en ihan ymmärrä sitä miksi se ois parempi, että alottaa maistelut vasta, kun 6 kk tullut täyteen vaiko 4 kk tai 5 kk aikana. 🙂 Itse en ainakaan pidä yhtään parempana sitä vaihtoehtoa! Mielestäni kaikki on yhtä ok!:) Hyvä, kun aloittaa 6 kk Ja yhtä hyvä, jos valmiudet on kehittynyt jo aiemmin ja haluaa aiemmin aloittaa. JOskus toki voi olla muitakin syitä aloittaa kiinteät aiemmin esim. keskoisuus, vaikka tiettyjä valmiuksia ei ole ja tällöin mielestäni pitää mennä lapsi edellä (kuten aina). Me alotettiin reilun 5 kk iässä maistelut ja puolen vuoden jälkeen sitten tarjottu muutaman kerran päivässä 🙂 Ja edelleen imetän niin paljon kun vauva haluaa. Maistelut ei vie äidinmaidon hyötyä pois, vaikka alottais 4 kk ikäisenä ja yhtä hienoa on se jos on imettäbyt sihen asti täysin. Ja virallisesti maisteluistahan alkaa osittaisimetys. Mulle ei itellä sillä tittelillä tosiaan ollut väliä 😀ihan hyvin oisin voinut imettää tasan 6 kk asti, mut ite en nähnyt sitä tarpeelliseksi, vaikka poika kasvoi kilon kuussa että sen puoleenkaan ei olisi tarvinnut , vaan nimenomaan allergiajuttujen takia, jos olis pienintäkään hyötyä siitä ja sen takia kun vauva oli mahdottoman kiinnostunut ruuasta! Ei varmasti herkkyyskausi katoa, mutta voihan se joillain vähän lieventyä kun vanhemmaksi tulee. Joillain kavereilla kokemuksia siitä, mut hyvä että teillä mennyt hyvin 🙂 Meillä myös hienosti käsittelee ruokaa suussa ikä ole ikinä sylkenyt pois! Ja itse haluaa syödä ja siihen kannustan!:) Minulla itsellä ollut kivuliasta välillä imetys ja olen todella iloinen, että olen pystybyt tänne asti imettämää. ja Edelleen jatkuu 🙂 Eli mun mielestä saa olla kaikki onnellsiia siitä, että pystyy imettää! Mutta ymmärrän myös täysin heitä ketkäei jostain syystä vain pysty 🙁 ei ole ainanniin yksinkertaista kaikilla! Siksi varon syyllistämästä 🙂 Ja hienoa, että sinäkään et syyllistä siitä. Osa pitkään imettäjistä sitä tekee 🙁

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.