Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

YouTuben parhaat mieskauneusgurut

Ollessani työharjoittelussa Cosmopolitanilla tein lehden nettisivuille pienen jutun YouTuben miespuolisista kauneusguruista. Ihastuin noita herroja katsellessa niin, että halusin tuoda heidät esiin  teille täällä omankin blogini puolella.
Minähän en liiemmin seuraa videobloggaajia, mutta innostuin keväällä töissä tutkimaan niitä ihan uudelta kannalta. Kuka nimittäin sanoo, että ne parhaat meikkivinkit tulisivat aina naisvloggaajilta!
Selvittelin siis ympäri nettiä kiinnostavia tyyppejä ja itse ihastuin näihin herroihin:
Ihan ylivoimainen suosikkini. Wayne kärsi itse nuorempana aknesta ja innostui siksi opiskelemaan itsenäisesti meikkausta ja kouluttautumaan alalle. Vuonna 2008 hän innostui perustamaan oman YouTube-kanavansa voidakseen jakaa vinkkejään muillekin. Miehen kanavavalta löytyy inspiroivia videoita, jotka opastavat meikkauksen saloihin – niin omille kuin mallienkin kasvoille toteutettuina. Parasta videoissa on, että ne tarjoavat apua nimenomaan arkipäivän meikkiongelmiin.
Minusta Waynen videoita on aivan mielettömän mukavaa katsoa, sillä hän on minusta sopivan miehekäs, mutta silti niin pirun asiantunteva alalla, joka yleensä mielletään naisten jutuksi. Toisaalta eipä tarvitse mennä kuin pienen vesialueen ylitse pois Suomesta kun jo huomaa, että miesmyyjät ja -meikkarit ovat kosmetiikkaosastolla ihan tuttu näky eivätkä yhtä kiven alla kun meillä Suomessa.
Kymmenen vuotta meikkitaitelijana ja valokuvaajana työskennellyt Jordan on kauneuden rautainen ammattilainen, jonka kädenjälki on näkynyt niin televisiossa, lehdissä kuin catwalkeillakin. Staroja ja tavallisia naisia meikkaava mies tuottaa kanavalleen monipuolista sisältöä erilaisista meikkitutoriaaleista tuotearvosteluihin.
Minusta on mukavaa katsoa ihan rehellisen parrakkaita miehiä näyttämässä, miten homma kuuluu tehdä!
Ja mitä tulee partoihin, niin Manny Mua on puolestaan ihana esimerkki siitä, kuinka pienellä parransängellä varustettu mies voi näyttää aivan suunnattoman upealta meikeissään. Vasta heinäkuussa 2014 YouTube-uransa aloittanut vloggaaja on noussut raketin lailla ihmisten tietoisuuteen ja nuorimies loihtii kasvoilleen niin upeita meikkejä, ettei hänen taitojaan voi kuin ihailla. Tutoriaalien seassa on myös loistavia tuotearvioita.
Minusta Manny on kaveripoika, jollaisen jokainen meikkejä rakastava tyttö tarvitsee!
Aaww, ihana Patrick! 25-vuotias filippiiniläissyntyinen Patrick on Floridassa asuva meikkitaiteilija, joka hallitsee muuntautumisen taidon. Varjostusten ja kasvojen muotoilun mestari on hurmaavan eloisa ja videot saavat hymyn huulille. Monipuolisesta sisällöstä löytyy niin tutoriaaleja kuin tuote-esittelyjäkin.
Tyyppiä ei vaan voi katsoa tulematta hyvällä tuulelle!
Yli vuosikymmenen alalla ollut Los Angelesissa asuva meikkitaiteilija pyörittää YouTube-kanavaa, jonka videot opastavat katsojia erilaisten kosmetiikkatuotteiden käytössä. Mathias jakaa myös julkkisten meikkisalaisuuksia, kertoo kauneusalan uutuuksista ja keskustelee ajankohtaisista kauneustrendeistä muiden alan ammattilaisten kanssa.
Tyypistä tulee mieleen juuri se Hollywood-tähtien meikit taikova tyypppi!
Seuraattetko te videoblogeja? Muita mahtavia miehiä jaettaviksi?
PS. Pahoittelen, etten ole ehtinyt kesän aikana vastailla kommentteihinne, joista jokaisen olen kyllä lukenut. Kaikki kesällä ilmestyneet postaukset ovat jo keväällä ajastettuja ja tänään on ollut ensimmäinen päivä koko kesänä, kun olen saanut olla koko päivän kotona Tukholmassa. Muuten olen ollut joko töissä laivalla, lomalla Turkissa tai Norjassa ja käynyt siinä välissä vain pari kertaa kotona purkamassa ja uudelleenpakkaamassa laukkuni. Yritän loppukesän tsempata paremmin kännykkäni kanssa kommentteihinne vastaillessa!

Kommentit (24)

  1. Anonyymi

    Ihanaa ku säkin levität Mannyn ja Patrickin ilosanomaa :D! Kaikkien pitäs tietää ne!
    Jordan Libertyä oon seurannut ylivoimaisesti pisimpään, oli varmaan ensimmäinen youtube-käyttäjä, jonka videoita kävin aktiivisesti jo monta monta vuotta sitten.
    Yks suht tuore tapaus josta oon riippuvainen on Glam & Gore… Pääs nyx face awardseissa just top 12 🙂

  2. Anonyymi

    tervehdys Virve! En oleta, että olisit perehtynyt sukupuolentutkimukseen tai binäärisen sukupuolijaottelun erittäin vakavaan ongelmallisuuteen, tai ylipäänsä sukupuolittamiseen liittyvään ongelmallisuuteen. Kuitenkin kun ihan MIESvloggareita toitotat, niin mielestäni olisi hyvä, että olisit asiasta tietoinen 🙂 Nimittäin kaikki eivät voi eivätkä halua tulla määritellyiksi sukupuolisen terminologian kautta. Kaksijakoinen sukupuolijaottelu on hyvinkin keinotekoinen, vaikka ajatus saattaa tuntua perehtymättömästä vaikeastikäsitettävältä. On ihmisiä, jotka eivät identifioidu sen paremmin miehiksi kuin naisiksikaan (ja biologiasta on turha etsiä vastauksia, se on usein kaukana selvästä!). He eivät myöskään usein tahdo identifioitua mihinkään hämärään trans-kategoriaan. Ylipäänsä sukupuolimäärittely on ihan turhaa heidän (ja mielestäni kyllä ihan kaikkien!!) kohdalla. Monet kokevat jopa erittäin, erittäin loukkaavana sen, että joku ulkopuolinen tunkee heidät johonkin sukupuoliseen kategoriaan. En ole näihin listaamiisi, varmasti hienoihin vloggareihin perehtynyt sen tarkemmin, mutta en ihmettelisi, jos he eivät kaikki haluaisi tulla ULKOAPÄIN määritellyiksi "miehiksi". (Ja ei, tähän ei sisälly mitään oletusta että meikkaava mies on pakosti jotain muuta kuin "oikea mies", olisin tämän aiheen ottanut esille vaikka olisit sukupuolittanut ketä tahansa missä tahansa kontekstissa.) Ymmärrän, että tämä aihe voi olla aluksi vaikeatajuinen, mutta toivon, että perehtyisit aiheeseen hieman. Tällaiset jutut voivat olla kohteilleen erittäin satuttavia. Yritetään siis kunnioittaa toisten oikeuksia olla juuri omia upeita yksilöitään eikä väkisin tungeta heitä mihinkään kategorioihin, kun emme voi tietää, haluavatko he noihin kategorioihin identifioitua 🙂 (ja ennenkuin joku alkaa itkeä, että eikö sitten saisi kategorisoida vaikka "valkeaksi" jos iho on valkea, niin sukupuoli on erittäin monimutkainen ja pitkälti sosiaalisesti muodostunut konstruktio, joten kyllä ihmisten kunnioitus menee edelle kenenkään oikeudesta heittää tuollaisia satuttavia kategorisointeja :)) Jokaisella on oikeus määritellä ja identifioida itsensä miten tahtoo, mutta tällainen sukupuolikategorisoinnin ulkoatuleva käyttö on erittäin ongelmallista. Tiedätkö sinä varmuudella, että jokainen luettelemistasi vloggareista määrittelee itsensä mieheksi ja haluaa tulla miehenä määritellyksi, vai onko miestulkinta ihan omasi?

    kannattaa googlailla asiaa tai mennä vaikka fb:n Feminismi-ryhmään, siellä on mielenkiintoisia juttuja.

    rauhaa ja rakkautta, ja tästä eteenpäin hieman tarkempaa harkintaa, jookos?! 🙂

    Toivoo, Mx Pupuhead!

    • virve

      Mielenkiintoinen kommentti! 🙂

    • Anonyymi

      kunpa olisit reagoinut jotenkin muutoinkin, koska tämä on tosiaan monille tosi iso juttu, elämänkokoinen, ja sukupuolitermistöllä kutsuminen voi olla erittäin loukkaavaa… että pysähdyitköhän pohtimaan tätä aihetta? 🙂

      Mx Pupuhead

    • virve

      Aihe on oikein kiinnostava, mutta tämä ei lienee oikea kanava sen puimiselle, varsinkin kun Patrick ja Manny itsekin kertovat olevansa "boys who do makeup". En siis halua vähätellä pohdintaasi millään lailla, mutta eikö olisi parempi käyttää sama aika ja energia kohdistaen se kanavaan, jossa se oikeasti olisi olennaista ja relevanttia? Kepeämielimen kosmetiikkablogi ei lienee ole se oikea paikka selvästi tärkeälle asialle.

      Lopuksi haluaisin vielä lainata kaverini kommenttia:
      "Itseasiassa tämä kommentoija toteuttaa itsekin lokerointia, karkeaa stereotypisointia ja johtopäätösten tekemistä vaillinaisen informaation nojalla. Hän selkeästi olettaa, että ihminen, joka meikkaa ei voi identifioutua mieheksi. Näin hän itse asiassa pitää yllä vallitsevaa stereotypiaa siitä, että (paremman sanan puutteessa) mies ei voi olla mies jos meikkaa."

      Ei jooko eksytä täällä täysin sivuraiteille vaan annetaan poikien meikata jos he itseään pojiksi ja miehiksi kutsuvat ilman, että lähdetään puuttumaan siihen kuinka heitä pitäisi siksi kutsua. 🙂

  3. DiaryOfShopaholic

    Kiitos tästä, löysin ihan uusia seurattavia! Mahtavia tyyppejä kyllä ja tykkään kyllä muutenkin katsoa youtubea päivittäin :).

  4. Myy / Nutturapää

    Kiitos näistä MIEHISTÄ! 🙂 Waynen videoita olen välillä katsellut, mutta muut on uusia tuttavuuksia. 🙂

  5. Anonyymi

    Kiitos tästä, olen ihan pihalla vloggauksesta sun muista ja nyt tuli runsaasti tutustuttavaa! Ihanaa kun miehiäkin näkyy kauneus skenessä. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *