Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Ylihinnoittelun huippu?

Minulla on yksi puoliksi kulutettu luomiväripaletti, jonka olen ristinyt maailman ylihinnoitelluimmaksi luomiväripaletiksi.

Kyseessä on Spehoran luomiväripaletti.

Tässä Sephora Colorful 9 -paletissa on yhdeksän luomiväriä, joiden luvataan olevan hyväpigmenttisiä. Tosiasiassa pigmentin määräkään ei ole hääppöinen. Luomivärien pysyvyys on kohtalainen, mutta värit näyttävät jotenkin vaan hieman katoavan päivän mittaa. Mikään kummoinen tuttavuus tämä ei siis laatunsa puolesta ole.

Paletilla oli hintaa noin 20 euroa ja arvatkaapa, paljonko sillä hinnalla sai luomivärejä?

Jokainen näistä yhdeksästä värinäpista painoi 0,1 grammaa.

Aivan.

Ei siis 1,0 grammaa vaan 0,1 grammaa, eli yhteensä yhdeksän luomiväriä painoi 0,9 grammaa.

Koko paletti ei siis sisältänyt edes grammaa luomiväriä!

Napit oli tehty niin, että luomivärit olivat ”leivottu” koholleen (”baked”) ja pienen kulumisen jälkeen vastassa oli jo luomiväripakkauksen muovinen pannunpohja.

Sanotaanko, että tämä paletti oli minulle pienoinen pettymys.

Ihan tosi, 0,9 grammaa koko paketissa?

(Vertailunvuoksi kerrottakoon, että esimerkiksi Diorin viiden luomivärin paletti sisältää yhteensä 6 grammaa luomiväriä, eli jokainen nappi yksinään on jo 1,2 grammaa.)

Oletteko te joskus yllättyneet oletettuanne kosmetiikkatuotteenne sisältävän huomattavasti enemmän tavaraa kuin mitä se todellisuudessa sisälsi?

Kommentit (7)

  1. laskeskelin

    jos laskin oikein, tuon tuotteen kilohinta on pyöristettynä tuollainen 22 200 €/kg. en ole varma paljon diorin viisikko maksaa, mutta jos 67€ niin kilohinta olis tuollaiset 11 200 €/kg. että ihan mukavan paljon kalliimpaa tuo spehoran luomiväripaletti, huhhuh jos laatukin kerran huono…

  2. Romancious

    Nauroin ääneen 😀 Olen aina pitänyt Diorin viisikoita tolkuttoman kalliina (vaikkakin mahdottoman ihanina) ja tähän verrattuna nehän ovat jo kannattava ostos ja kohtuuhintaisia. Ja kuten anonyymi sanookin, paletti näyttää tosiaan joltain lasten prinsessapaletilta, jolla voi matkia äitiä ja meikata prinsessaleikkeihin. Diorit ovat ulkonäöltäänkin aivan eri tasoa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *