Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Yleisön pyynnöstä

Tänään luvassa postaus tuotteesta, josta moni on minulta kysellyt ja jota minua on pyydetty testaamaan.

Tänään esiintymisvuorossa on nimittäin Herbinan viime keväänä myyntiin tullut Biohajoava Kasvosaippua.

Blogissani on juteltu ennenkin palasaippua-asioista, mutta silti termi ”kasvosaippua” säikäyttää monet. Palasaippua yhdistetään yhä siihen nitisevän natisevaan rutikuivuuteen, jollaista sen odotetaan tekevän iholle unohtaen, että se oikea saippua on ihan oikeasti hyvä juttu. Kosmetiikkateollisuus on vaan huijannut meidät uskomaan, että saippua olisi automaattisesti paha asia uudistamalla saippuareseptit modernin yhteiskunnan superpuhtautta vaativien tarpeiden mukaisiksi.

Olen sanonut tämän blogissani jo monesti palasaippuoista vauhotttaessani, mutta sanon vielä: voimakkaat sulfaatit ja muut anioniset tensidit ovat ne ”paha” ja helposti liian pesevä juttu, mutta oikeassa saippuassa näitä ei ole.

Oikeassa saippuassa kosteuttavat ja rasvamaiset, rasvoja liuottavat aineet tekevät puhdistustyön. Ja kun tuotteessa ei ole mitään liian pesevää, ei tuote myöskään kuivata, vaikka hyvin puhtaaksi ihon peseekin. So simple!

And so is this.

Herbinan kasvosaippua onkin mitä mainioin tuote ihonpuhdistukseen. Niin, ihon. Ei välttämättä meikin. Tuote sopii loistavasti kaksoispuhdistuksen toiseksi osaksi sekä puhdistamaan kasvot aamulla tai hikijumpan jälkeen. Ihosta tulee palan käytön jälkeen erittäin puhdas, mutta ei kuiva.

Herbina tosin sanoo, että tuote poistaisi meikinkin iholta hyvin, mutta jos kasvoilla on vähänkin enemmän meikkiä, suosittelen jotain muuta tuotetta. (Tämä on vain oma mielipiteeni.)

Plussaa siitä, että palasaippua on tehty nätin näköiseksi! (Ihan kuin se nyt sellaisena kovin kauaa kestäisi, mutta silti.)

Ja koska tuote on tarpeeksi hellävarainen kasvoille, käy se tietysti myös koko kropallekin. Palan tuoksu on saippuainen ja hyvin kevyesti ruusuinen, mutta mielestäni niin kevyesti, että tämä käy myös miehen käyttöön.

Palasaippuan käyttö on myös hygieenistä silloin, kun tuotetta säilyttää sille soveltuvalla alusta. Oikeanlainen alusta on sellainen, jolla saippuan altakin pääsee kiertämään ilma ja saippua pääsee kuivumaan käyttökertojen välissä. Hommasta tekee epähygieenistä vain se, jos saippuaa säilyttää vaikkapa kupissa, jonka pohjalla saippuan lisäksi majailee saippuaa mössäävää suihkuvettä.

Herbinan saippua on ekologinen valinta siinä mielessä, että siinä on käytetty juurikin luomuruusua ja kierrätettävää pahvikartonkia lukuunottamatta tuotteesta ei synny mitään jätettä. Itse saippuakin on nimensä mukaisesti biohajoava ja onpa tuotteen tuoksukin saanut ECOCERT-sertifikaatin.

Saippuapalalla on hintaa noin viitisen euroa ja itse tykkään tuotteesta kovasti niin sen ekologisuuden kuin itse tuotteen laadunkin kannalta.

Oletteko kokeilleet tätä? Miltä ajatus palasaippuasta kasvoilla kuulostaisi?

Kommentit (20)

  1. Anonyymi

    mari:

    Joo, hierot siis saippuaa käsiisi niin, että se vaahtoaa. Sitten hierot sen vaahdon joka puolelle kasvoihisi. 🙂 Yllättävän riittoisaa tuommonen palasaippua on kasvoille.

    -toinen Mari :)-

  2. Inanaa

    Monia kasvosaippuoita kuten Lushin Fresh Farmacya voi ihan hieroa sellaisenaan kasvoihin. Palalla suoraan vaan 🙂

  3. Hukilaugirls

    Pidän tästä kovasti! Oma mökkinaamaputsarini! <3

  4. Mohn

    Juu, tuttu kaveri on. Kirjoitinkin siitä jotakin blogissani. Käytän sitä aika satunnaisesti nykyään, lähinnä aamuisin meikittömään naamaan. Eniten pidän saippuan vaahdon pehmoisuudesta, se tuntuu ihanalta. Mutta kirvelee tosiaan aika inhottavasti silmiin joutuessaan ja minun kasvoni tämä pesee kyllä todella narskuviksi. Mutta ihan kiva tuote ja pidän sen miedosta tuoksusta myös.

  5. Anonyymi

    Herkkäihoinen kun olen niin palasaippua putsarina on tullut tutuksi 🙂 tosin herbinaa en ole käyttänyt vaan semmosta tervapalasaippuaa 😀 aivan ihana! Eikä kuivata tosissaan yhtään :p sitä herbinan biohajoavaa ruusuvettä on ollut tarkoitus ostaa jo kauan..

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *