Yksi omista meikkipuuterisuosikeistani

Olen pitkään tehnyt aamuisin nopean meikkini käyttäen meikkivoidetta ja puuteria, mutta vähän aikaa sitten eräänä kiireaamuna turvauduin pitkästä aikaa meikkipuuteriin muistaen taas, miksi niihin alunperin rakastuin.

Minähän en siis ole aamu ihminen ollenkaan. Voisin mennä toimistolle seitsemältä ja lähteä kotiin jo neljältä, mutta koska vasta yhdeksäksikin sinne raahautuminen on työn ja tuskan takana, en todellakaan tee sitä ja vietän sillä mielummin aikaani alkuiltaan asti. Aamu-unisuus johtaa kiireisiin aamuihin, jotka puolestaan johtavat aamurutiinien nopeuttamiseen, mikä puolestaan johtaa tietyistä asioista tinkimiseen.

Kun olin töissä laivalla, olivat meikkipuuterit ehdoton valintani. Kun sänkyyn pääsi kaatumaan vasta aikaisintaan hieman ennen puolta yötä ja aamulla oli jälleen oltava aikaisin pystyssä kymmenen pitkää päivää putkeen, halusin todellakin minimoida aamumeikkiin menevän ajan (varsinkin, kun kosmetiikkamyyjä ei oikein voi mennä huolittelemattomana työpaikalleen). Meikkipututereista tuli lempparituotteitani ja minusta niiden suurkuluttaja.

Yksi laiva-aikaisista lemppareistani oli Chanelin Mat Lumièremeikkipuuteri.

Chanel Mat Lumiere

Tykkään meikkipuutereista, joissa on jo valmiiksi puuterinen koostumus, eli en siis välitä niistä, jotka ovat kompaktin voidemaisia ja muuttuvat iholla puuterisiksi. Ne eivät yleensä pysy ihollani siistinä aamusta iltaan mössääntymättä, kiiltelemättä ja juonteisiin karkailematta, joten skippaan ne suosiolla. Chanelin Mat Lumière on puuterinen ja elää täysin nimensä mukaisesti. Se jättää nimittäin iholle todella mattaisen tuntuisen, mutta silti heleän pinnan.

Chanel Mat Lumiere

Kun käytän meikkipuuteria tahdon, että se peittää välittömästi hyvin. Minulle tuotteen ideana on tehdä täydellisen tasainen meikkipohja maksimissaan puolessa minuutissa, joten kerrostamista vaativat mineraalimeikkipohjat ovat siinä yhteydessä täysin poissuljettu vaihtoehto.

ilman meikkipohjaa

Suurin ongelmani on tummien silmänalusien lisäksi epätasainen ihon sävy, jonka pieni paikoittainen punoitus ja pisamat saavat aikaan. Peitän mielelläni kaiken tuon ja mielelläni vieläpä tuotteella, joka myös kestää siistinä läpi päivän.

meikkipohjan kanssa

Mat Lumière -meikkipuuteri luo iholle välittömästi erittäin peittävän lopputuloksen. Se tasoittaa kaikki ihon sävyvirheet ja tekee silti hyvin valoa heijastavan pinnan. Minulla on ollut käytössäni vaalein sävy 10 Lumière, joka on iiihan hitusen tumma iholleni talvella, mutta joka sopii erinomaisesti  kesäkäyttöön.

Chanel Mat Lumiere

Meikkipuuteri luo siis loistavan, kiireeseen sopivan lopputuloksen, mutta ei silti ole kuitenkaan omalla ihollani se ihan ideaalein päivittäiseen käyttöön sopiva tuote. Meikkivoiteen ja puuterin yhdistelmä näyttää iholla tätä kevyemmältä, vaikkakin tämä kyllä tuntuu iholla todella luonnolliselta ja lähes olemattomalta. Silmänalusilla tämä luo loistavaa peittoa, mutta on helposti hieman raskaan näköinen. Levitän tuotteen itse kasvoilleni pakkauksen mukana tulevalla sienellä, mutta jos lopputuloksesta haluaa kevyemmän ja vähemmän peittävän, voi tuotteen levittää myös puuterisiveltimellä.

Chanel Mat Lumiere

Kätevää tuotteessa on, että siihen myydään myös täyttöjä (ei tosin tax freessä), eli ensimmäisen hankintakeran jälkeen asiakkaan on mahdollista päästä hieman halvemmalla uutta puuteria kaivatessaan.

Pariin muuhun vastaavaan suosikkiini verrattaessa sanoisin, että tämä on mattaisempi ja peittävämpi kuin Cliniquen Allmost Powder Makeup, mutta heleämpi kuin suurin piirtein yhtä peittävä Clarinsin Everlasting Compact Foundation. Meikkipuuteriksi tämä onkin loistava juuri nopean levittyvyytensä, mattaisen tuntunsa ja pitkäkestoisen pintansa sekä heleän näköisen ja erittäin peittävän lopputuloksensa ansiosta.

Chanel Mat Lumiere

Mikä on teidän suosikkimeikkipuuterinne?

Kommentit (8)
  1. Jes! Tää meikkipuuteri on mustakin ihan loistava. Kaipaan todella peittävää meikkituotetta, ja tätä saa tosiaan kerrostettua kasvoille todella peittävään lopputulokseen asti! Ja silti iho näyttää luonnolliselta ja ihanan kuulaalta. Tuo vaalein sävy on kivan neutraali ja sopii mulle talvikäyttöön hyvin. Ja en muuten ole varmaan ikinä ennen käyttänyt meikkituotetta, joka pitäisi ihon mattana ja kiillottomana niin pitkään! (Mulla on rasvoittuva iho, eli sellaiselle Mat Lumière sopii mielestäni tosi hyvin.) Käytän tätä myös aina silmänalusten peittoon, mikä ei varmaan ole paras ratkaisu koska tuote on puuterimainen, mutta se toimii kieltämättä hyvin tässäkin tarkoituksessa. Puuteri on kallis, mutta vähän liiankin kätevä koska sitä voi pitää laukussa ja lisätä kasvoille milloin vain, ja oikeastaan kotonakin meikkiä tehdessä valitsen yleensä tämän enkä nestemäistä meikkivoidetta, koska tämän levittäminen on niin nopeaa… Mulla on jo toinen pakkaus käytössä. Suosittelen!

    1. Tällä kyllä tosiaan saa peittävää ja nopeasti. Ja aivan kuten sanoit, pysyy vieläpä loistavasti mattaisena. 🙂

  2. Jumping Juniper
    6.3.2016, 22:05

    Tämä on mun lempimeikkipuuteri vielä jonkin aikaa kunnes väri napista loppuu, Chanel kun on lopettanut tuon vaaleimman sävyn valmistuksen. >:( Sitten mennään Diorin Forever Compactilla, ihan kiva sekin on.

    1. Noooooouuuuu!!! :/

      Kiitos tiedosta. Tällaiset kaikki pienet jutut jäävät pimentoon nyt kun en enää ole myymälätyössä. No, ehkä on aika siirtyä muihin tuotteisiin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *