What I was missing the most…

Suomessa oli yksi pieni asia, jota ikävöin suuresti ja josta en koskaan Lontoossa asuessani päässyt nauttimaan. 
 Tuo pieni, mutta niin tärkeä ja naisen näkökulmasta katsottuna merkityksellinen asia, jota kaipasin vanhempieni pääkaupunkilaisen lähiöasunnon lapsuudenkodissani oli tämä:
Mahdollisuus pestä tukka ja vain pelkästään tukka 70-luvulla rakennetun kerrostalon yhä paikoillaan olevassa kylpyammeessa sen päälle kääntyvän vesihanan alla!
Kuinka olinkaan ikävöinyt tuota arjen ilostuttajaa! 
On aivan mahtavaa voida pestä keskellä päivää vain pelkkä tukka ilman, että koko kasvot kastuvat ja meikki sotkeentuu! 
Ja ennen kaikkea on ihanaa, että tukkaa pestessä voi edelleen pitää vaatteet päällä eikä tarvitse olla kylmissään! Oi tuota onnea ja luksusta, kun voi seistä vaikka villasukat jalassa kylpyammeen ulkopuolella pelkkää tukkaansa kylmässä vedessä huuhtoen ilman, että muuten tarvitsee tuntea kylmyyttä!
(Lisäksi haluaisin antaa myös erityiskiitoksen suomalaiselle keskuslämmitykselle, useimpien kerrostalojen kiinteille vesimaksuille sekä sille, että kerrostalossa lämmintä vettä saa aina halutessaan riippumatta omassa asunnossa sijaitsevan ja pirusti väheisestä kaappitilasta poisvievän vesikattilan tilanteesta!)
Kuinka te pesette tukkanne? Pesettekö sen aina suihkussa käyden vai pesettekö tekin pelkkää tukkaanne? 
Muita, jotka arvostavat sitä, että tukan voi pestä keskellä päivää ilman, että aamuinen ”käytin tämän luonnonkauniin lopputuloksen aikaan saamiseen tunnin” -look vaihtuu ”olen juuri lähdössä Marilyn Mansonin keikalle” -lookkiin valuvine mascararannuineen?
Kommentit (19)
  1. Kun itselläni olin lyhyt tukka, pesin sen lavuaarissa raanan alla joka aamu. Nyt pitkätukkaisena pesen tukan vain silloin, kun käyn suihkussa. Lisäksi tätä pörrökasaa ei paljon pää alaspäin pestä, voi olla, että ei saa ikinä selväksi.

  2. Luulin että olin ainoa joka pesee tukkaansa kylpyammeen reunalla roikkuen 😀 Niin kätevää ja nopeaa, tuota oli tosiaan ikävä kun itsekin Lontoossa asustin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *