Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Luonnonkosmetiikan löytö: Whamisa Organic Flowers Eye Essence

Sis. mainoslinkinBlogissani nähdään melko vähän sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, mutta kun hyvä tuote vain sattuu kohdalle, niin annan sille kyllä mielelläni vuoron loistaa. Tällä kertaa loistamaan pääsee jälleen tuote eteläkorealaiselta Whamisa-merkiltä, josta on tainnut tulla lempparimerkkini mitä luonnonkosmetiikkaan tulee.

Whamisa Organic Flowers Eye Essence Ostolakossa Virve Vee silmänympärysvoide kokemuksia

Sain syksyllä merkin maahantuojalta blogikokeiluun Whamisa Organic Flowers Eye Essence -silmänympärysvoiteen, jonka kevyen koostumuksen lupailtiin tuovan iholle anti-age-vaikutteista hoitoa ja kirkastusta. Noista molemmat tulivat tuossa vaiheessa elämää hyvin tarpeeseen, joten otin silmänympärysvoiteen mielenkiinnolla testiin.

Ensimmäinen asia, johon kiinnitin tuotteessa huomiota oli sen valtava koko. Meillä silmänympärysvoidetta kehotetaan aina levittämään nuppineulan kärjen kokoinen pää ettei silmänympärysiho vain turpoa, mutta omilla silmänympäryksilläni ei tulisi kuuna päivänä kuuloonsa, että voisin tyytyä niin vähään. Erityisesti iltaisin ikijuopot silmänympärykseni rakastavat ryystää niitä kosteuttavia ja ravitsevia tehoaneita, joten annostelen niille tuotteita varsin kursailematta. Tämä silmänympärysvoide ei kuitenkaan hevillä lopu, sillä tämä sisältää tavaraa peräti huikeat 30 ml, mikä on tuplasti tavallisia silmänympärysvoiteita enemmän.

Whamisa Organic Flowers Eye Essence Ostolakossa Virve Vee silmänympärysvoide kokemuksia

Silmänympärysvoiteen puhdas vesi on korvattu aloe veran uutteella ja vaikka tuotteen koostumus vaikuttaakin ohuelta, on se silti pakattu pinkeäksi tehokkaasti ravitsevista aineista. Silmänympärysvoide sisältää mm. murumuruvoita, karitevoita, kameliaöljyä, arganöljyä, fermentoitua riisiä sekä runsaasti muita luonnollisia uutteita ja aktiiviaineita.

Silmänympärysvoide tuntuu iholle levittäessä tuovan välittömästi kevyesti virkistävän tunteen. Se ei aiheuta silmät vuotamaan saavaa kihelmöintiä tai mentolmaista viileyttä, mutta tuntuu silti selvästi virkistävältä. Voide kosteuttaa ja pehmentää silmänympärysihoa todella tehokkaasti ja auttaa siten häivyttämään hentoja, kuivuudesta johtuvia juonteita. Silmänympärysihosta tulee tämän jäljiltä täyteläisen kosteutettu sekä pehmeämmän ja sileämmän tuntuinen.

Whamisa Organic Flowers Eye Essence Ostolakossa Virve Vee silmänympärysvoide kokemuksia

Omat silmänympärykseni ihastuivat tähän silmänympärysvoiteeseen kovasti. Koska silmänympäryksilläni vallitsee ihon ohuudesta ja sen alta kuultavista verisuonista johtuen ikitummuus, en varsinaisesti osaa sanoa, kirkastiko tämä silmänympärysihoa, mutta hyvältä tämä niillä ainakin tuntui. Olen tykännyt käyttää tätä silmänympärysvoidetta sekä päivällä meikin alla että yöllä tuomassa tehokasta kosteutusta ja sen koostumus on sopinut molempiin tarkoituksiin loistavasti. Tälle lähtee iso suositus!

Whamisa-tuotteita myy Suomessa esimerkiksi eleven.fi ja tämä Whamisa Organic Flowers Eye Essence -silmänympärysvoide löytyy myynnistä täältä*. Tuotteesta voi lukea lisää Whamisan omilta sivuilta täältä.

Whamisa Organic Flowers Eye Essence Ostolakossa Virve Vee silmänympärysvoide kokemuksia

Mikä silmänympärysvoide teillä on tällä hetkellä käytössä?

Kommentit (7)

  1. Maiju S.

    Tällä hetkellä on käytössä Irosien Contour Des Yeux Efficace Au Jojoba , mutta Whamisan testeri on odottamassa sitä hetkeä, kun edellinen sy-voide uhkaa loppua. Tarkoitus olisi vaihtaa seuraavaksi tämä(kin) tuote Whamisaan, on se vaan niin hyvä sarja!

  2. pallonenä

    Juu ei, ihan samaa mieltä. Mikä vitsi se nyt on se ohjeistus nuppineulanpään kokoisesta voidepisarasta 😀 Höh, mulla se ei riittäisi kuin puolelle neliösentille. Ja joidenkin ohjeiden mukaan ei ole tarkoitus laittaa sy-voidetta lainkaan liikkuvalle luomelle. Kerrassaan liikuttavan höperö ohje. Jos en voitelisi silmänympäryksiäni kokonaan, niistä ei olisi jäljellä kuin pölisevä hilse poskilla.

    Mun suosikkini sy-voiteista on Lushin ainokainen, jossa on pumppiksessa 45 g eli kutakuinkin 50 ml tavaraa. Sekin loppuu alta puolessa vuodessa, koska holvaan sitä sy-alueen lisäksi koko kasvoille ja myös huulille ja kaulalle hoitosuihkeen päälle ekaksi emulsiokerrokseksi. Se on vaan niin täydellisen ihanaa ja kosteuttavaa ja hellävaraista ja lempeää, eikä turvota, kutita tai ärsytä sen enempää silmänympäryksiä kuin silmiäkään. Vielä en ole parempaa löytänyt, eikä ole ollut suurempaa motivaatiota etsiäkään kun vihdoin edes joku toimii.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *