Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Virven ja Uusiksen yhteinen rakkaus

Mitä yhteistä on minulla ja Markku Uusipaavalniemellä?

-We both love curling!

Tämä huono vitsi toimi pohjustuksena yhdelle uudelle rakkaudelleni kosmeettisten vempainten maailmassa.

Sopivan ripsentaivuttimen etsiminen on todella, todella haastavaa. Niin hastavaa, etten ole vielä koskaan ennen löytänyt tavallista taivutinta, joka kykenisi nappaamaan rautojensa ja kumiensa väliin ihan kaikki ripseni, niin ulko- kuin sisänurkankin haituvat. On niin tuuripeliä, ostaako oman silmänsä muodolle sopivan taivuttimen. Toisten silmiin menevät lähes kaikki taivuttimet ja toisten silmiin vaan eivät mitkään. Itse kuulun jälkimmäiseen kategoriaan.

Nyt olen kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässäni löytänyt juuri minun silmilleni sopivan mallin. Takana on kokeilua pitkälle yli toisellakymmenellä erilaisella taivuttimella (aina halpiksista Shu Uemuriin), mutta yksikään aiemmin löytämäni ei ole kyennyt taivuttamaan kaikkia ripsiäni. Luottotuotteeni on tähän asti ollut osaripsientaivutin, jolla olen pienissä erissä taivutellut ripsiäni hieman hitaalla tahdilla, mutta tämä uusi kaverini taivuttaa ripseni parilla painalluksella. Upeaa!

Siis ihan tosi, jokaisen ripseni sisänurkasta ulkonurkkaan asti ja erityisesti nuo ulkonurkan itsepäiset haituvat, jotka eivät koskaan taivu mihinkään ja joihin ei edes pääse koskaan tavallisella taivuttimella käsiksikään (ja joiden taivutteluun osaripsentaivuttimillanikin on mennyt pitkä tovi)! Eikä taivuttimella tarvinnut taiteilla niin, että lopulta silmän sisänurkan, ulkonurkan tai silmäluomen ihoa oli kivuliaasti raudan ja kumin välissä!

Sitäpaitsi en ole koskaan saanut tällä tehtyä yhtään jyrkkiä kulmia, vaan pelkkää kaunista kaarevuutta!

Voiko tämä olla totta? En ole koskaan kokenut tällaista taivutteluelämystä!

Jei! Vielä kun tämän lopputuloksen saisi tuuheana. Valitettavasti tämänhetkinen mascaravarastoni ei siihen kuitenkaan kykene, vaan tämä on paras mahdollinen tuuheusaste, jonka Max Factorin Masterpiece WP:llä ja Rubinsteinin Lash Queen Feline Exravaganzalla yhdessä saa aikaan. No, menettelee, kun kerran ripset kerrankin kaartuvat taivaisiin ja ripset ovat sentään olleet kuvassa taivutettuina jo 12 tuntia.

Minkä ihmevempaimen minä sitten olen saanut käsiini?

Taivutin on aasialainen Koji-merkkinen taivutin mallinumeroa 73. Tämä malli on kuulemma markkinoiden levein taivutin (34mm), mutta en nyt sitten kyllä tiedä, että minkä markkinoiden. Tämä ei nimittäin näyttänyt mitenkään radikaalisti leveämmältä vanhoihin taivuttimiini verrattuna, mutta tämä nyt vain sattui olemaan juuri täydellinen minun silmilleni.

Omani kalastin eBaysta parilla eurolla, mutta näitä myy mm. Sasa.

Sopiiko teidän silmienne malliin lähes mikä tahansa taivutin, vain onko jollakin muullakin ollut vaikeuksia löytää sitä täydellistä mallia?

Ja kun nyt sitten ripsistä alettiin puhumaan, niin puhutaan niistä sitten ihan kunnolla. Heitin nimittäin jälleen yhden ripsivärini roskiin.

Ostin laivalta joulun alla Cliniquen lämpimällä vedellä lähtevän High Impact Curling mascaran, sillä kokeilin sitä töissä heti sen tultua myyntiin ja ihastuin siihen silloin kovasti.

Mascaran kaarevassa harjassa piilee nimittäin salaisuus. Värimassa on tarkoitus harjata ripsiin kaaren ulkoreunalla ja sen jälkeen harjan kaareva ”sisäosa” laitetaan ripsiä vasten silmän mallisesti ja sillä taivutetaan ripset kohti taivasta. Kun harjaa siis painetaan ripsiä vasten viidestä kymmeneen sekuntia, lukittuu taivutus ripsiin. Ja juuri noin minulle kävi, kun kokeilin mascaraa töissä. Ripseni kolahtelivat kulmaluihini koko päivän ja näyttivät melko upeilta. Lopputulos ei ollut mielettömän tuuhea, mutta ainakin mielettömän taivutettu. Rakastuin.

Harmi vaan, etten enää koskaan saanut moista lopputulosta ripsiini tuon yhden kerran jälkeen.

Kun ostin mascaran itselleni, oli massa alkuun aivan liian löysää ja paakutti ripsiäni kovasti enkä todellakaan saanut ripsiäni taipumaan mihinkään suuntaan. Kun mascaramassa sitten hieman asettui, en siltikään saanut sitä millään enää pelittämään ripsissäni. Ihan tosi, en todellakaan tahdo kulkea edes maitokauppaan tällaisilla ripsillä:

Ripset paakuilla, osa taipui ylöspäin ja osa ei todellakaan edes suunitellut taipuvansa. Loputkin taipuneet tosin laskeutuivat viimeistään parissa tunnissa. Ei todellakaan sellaista upeaa tulosta, jonka ensin sain.

Ihmetytti kyllä suuresti. Miksi ihmeessä tämä ei nyt sitten toiminutkaan? Mene ja tiedä, mutta useasta kokeilukerrasta huolimatta heitin tämän roskiin tähän sitten lopulta yhtään ihastumatta.

Joku muuten sanoi minulle, että tätä olisi ollut jotenkin erityisen hankala poistaa. Itse sain tämän kuitenkin ihan normaalisti pois ripsistä samalla lailla hieman sormilla auttaen kuin muidenkin lämpimällä vedellä lähtevien mascaroiden kanssa olen tottunut tekemään.

Onko joku muu kuitenkin ihastunut tähän?

Ja kun ripsistä nyt tosiaan lähdettiin urakalla puhumaan, niin näytän vielä yhden saamani tuliaisen:

Majolica Majorcan Lash Expander Frame Plus mascara on Aasiassa ilmeisesti todella suosittu tuote, joten testaan tämän mielenkiinnolla. Majolica Majorcahan on Shiseidolle kuuluva sarja, mutta selkeästi edullisempi kuin se Shiseidon, johon me suomalaiset olemme tottuneet.

Onko joku sattunut kokeilemaan tätä?

Kommentit (31)

  1. Anonyymi

    http://www.makeupalley.com/product/showreview.asp?ItemID=69204 Haluaisin suositella sinulle tätä tuotetta. Itse en ole koskaan voinut kuvitellakaan levittäväni ripsiväriä taivuttamattomiin ripsiin, sillä osa ripsistäni taipuu jopa alaspäin! Hyi! Ja tavallisten taivuttajien kanssa piti nähdä suurta vaivaa ja taivuttaa ripset ihan rullalle, jotta edes jonkinlainen tulos säilyisi vielä ripsarinkin jälkeen. Tämä Eyecurl II on tällä hetkellä jotain, mitä ilman en voi elää. Ebaysta postikuluineen noin 9euroa. Kompakti, meikkipussiin mahtuva ja mikä tärkeintä, todellakin toimii ja tulos pysyy kunhan tekniikan ensin harjoittelee! Ainoana miinuksena aikamoinen patterinkulutus… Mutta minä kannan selkä väärällään pattereita kaupasta ja nautin uusista kaarevista ripsistäni, joissa ei ole sinne tänne sojottavia tökköjä tai rumia kulmia 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *