Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Videopostaus: GHD:n voittanut rauta?

Sain reilut pari kuukautta sitten blogini kautta kokeiltavakseni Remingtonin Sleek & Curl -muotoiluraudan, josta on valehtelematta tullut parhaita ystäviäni viimeisten kuukausien aikana.
Kihartelen ja muotoilen hiuksiani paljon, joten siihen tarkoitukseen käytettävän raudan on oltava ihan kosmetiikkabloggaajanoikeasti hyvä. Olen jo vuosia (tarkalleenottaen seitsemän vuoden ajan) vannonut GHD-rautani nimeen ja vaikka olen välillä kokeillut muita rautoja, ei mikään vaan ole kyennyt peittoamaan rakasta rautaani. Tai siis, ei ennen tätä tapausta.
Remingtonin Sleek & Curl S6500 on nopeasti lämpenevä, keraamisesti päällystetyillä raudoilla varustettu tapaus, jonka lämpötilan voi valita 150-230 asteen väliltä. Samanlainen kui GHD:kin, paitsi ettei GHD:n lämpötilaa voi valita itse: rauta on aina saman lämpöinen.
 Arvostan itse raudassa sitä, että suoraa jälkeä on tultava yhdellä vedolla. Kaikille hiuslaaduille yksi veto ei aina tietenkään välttämättä riitä, mutta minun vain hieman taipuisaan tukkaani suoran lopputuloksen on tultava yhdellä vedolla hiuksia sen enempää lämmöllä rasittamatta. GHD tekee sen yhdellä vedolla ja niin tekee myös Sleek & Curl.
Suurin ero näillä kahdella raudalla on kuitenkin minun hiuksissani tullut esiin hiuksia kihartaessa ja siinä Remington on vienyt minulla niin vahvasti voiton, että olen päätynyt siirtämään 150 euron arvoisen GHD:ni kaappini perälle ja siirtynyt käyttämään 50 euron Remingtoniani.
Koska tällaiset asiat voivat olla välillä hankalia selittää, päädyin tekemään raudoista videopostauksen:
Tässä vielä paremmin havainnollistettuna se ero, josta videolla puhuin:
Alla olevassa GHD:ssä keraamisen levyn ja itse häkkyrän reuna eivät mene yhtä pyöreän sujuvasti linjassa kuin mitä ylempänä olevassa Sleek & Curlissa, minkä vuoksi varsinkin napakampaa lopputulosta avittavien tuotteiden kanssa hiuksiin jää GHD:llä minun käytössäni helposti pieniä vekkejä varsinkin hiusten tyveen. (Oma rautani on tosin vuoden 2007 mallia, joten voihan olla, että raudan mallia on paranneltu, mutta en ainakaan itse ole tästä tietoinen.)
Yksi miinus Remingtonissa on kuitenkin GHD:hen verrattuna ja se on raudan johdon pituus. GHD on alunperin tarkoitettu enemmän ammattilaiskäyttöön ja siksi siinä on todella pitkä johto. Pitkä johto on kätevä esimerkiksi reissussa, sillä hotellien pistorasiat eivät aina ole siellä, missä niiden toivoisi olevan. Kotikäyttö Sleek & Curlin johto on minulle riittänyt, mutta jo kertaalleen olen matkalla ollessani ehtinyt toivoa sen olevan yhtä pitkä kuin mitä se GHD:ssä on.
Kuten tosiaan jo aiemmin ja videollakin totesin, olen ollut niin myyty tälle uudelle bestikselleni, etten taida enää palata takaisin GHD:n rautaani. En voi uskoa, että sanon näin, mutta niin nyt vain kuitenkin sanon. Harkitsin pitkään myös Cloud Nine -raudan kokeilua, mutta kalliin hinnan vuoksi en sitä sitten koskaan hankkinut ja hyvä niin, sillä tämä Remingtonin edullisempi rauta täyttää kaikki tarpeeni paremmin kuin erinomaisesti.
Onko joku muu ihastunut tähän rautaan?

Kommentit (35)

  1. ghd V Professional Styler -muotoilurauta – Kauneus & Terveys -blogit

    […] sellaista. Kerroin jo lähes pari vuotta sitten, että oma vanha, minua jo vuosia palvellut ghd:n muotoilurauta sai väistyä Remingtonin Sleek & Curl -raudan tieltä enkä ollut sen koommin ikävöinyt vanhaa […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *