Varastokatsaus: Hiustuotteet

Minua on usein pyydetty näyttämään, miltä kosmetiikkavarastoni tällä hetkellä näyttävät ja ajattelin, että esittelen niitä teille pikkuhiljaa.
Ajattelin aloittaa hiustuotteista, sillä niiden määrä on tuntunut vähentyneen viimeaikoina reilusti ja olin olettanut niiden määrän olevan jo nykyään varsin kohtuullinen. ”Pari kuukautta vielä, ja minulla on sopivan vähän hiustuotteita,” olin miettinyt päässäni useasti.
Totuus on usein kuitenkin siitä pään sisällä maalattua kuvaa karumpi.
Mitä hemmettiä, voiko näitä muka yhä olla näin paljon? Kaapeissa ollessa tuotteiden määrät tuntuvat aina niin paljon pienemmiltä kuin pöydälle esiinnostettuina ja kerralla katseltuina. Eihän näitä voi olla näin paljon??
Homma meni vielä pahemmin puihin sillä hetkellä kun muistin erään kaapissani nököttävän kassin, joka pullisteli vielä lisää kokeilua odottavia hiustuotteita.
Yhtenä kasana esitettynä tuoteet tuntuivat kuitenkin huomattavasti ikävemmiltä kuin ryhmittäin eriteltyinä.
Minulla on neljä shampoota, joista Cutrin alkaa olla finaalissa ja blogitesteihin saapuneen Oriben esittelinkin teille jo. Blogijuttujen kautta tulleet Aussien ja Bonacuren shampoot odottelevat vielä esittelyvuoroaan.
Hoitoaineita on todella maltillinen määrä. Uusi suosikkini Oriben hoitoaine onkin jo päässyt esittelyyn, mutta Aussielta saamani hoitoaine on vielä analyysin alla. Sun Silkin kaksi hoitoainetta olivat blogia varten tehty must ostos, mutta kerron niistä lisää sitten omassa postauksessaan. Tehohoitojen osastolta kaappiini on muuttanut Moroccanoililta saamani naamio, joka sekin on vielä omaa postaustaan vailla.
Jätettävien hoitoaineiden kanssa ei olla kovin maltillisessa tilassa. Käytän aina tavallisen poishuuhdottavan hoitoaineen jälkeen vielä hoitosuihketta sekä voidemaista hoitotuotetta (yleensä suihkeessa on hiusta paikkaavia aineita ja voidemaisessa tuotteessa hiusta pehmittäviä) ja lopuksi vielä silikonista latvasuojaa, joten näitä kyllä kuluu. Määrä on ehkä vielä hieman liioiteltu, mutta  koska joukossa on niin monta blogin kautta testattavaa ja niin monta jo valmiiksi hyväksi havaittua tuotetta, en osaa näistä luopuakaan.
Kuivashampoita on tällä hetkellä kahdeksan, mutta näitäkin osaan selitellä hyvin. Matkakokoa tarvitsee aina, yksi on testailun alla ja kolme näistä alkaa jo olla melko lopuillaan. (Selittelyn yritys ainakin oli hyvä.)
Muotoilurautojen kanssa käytettäviä lämpösuojasuihkeita ja vastaavia löytyy tällä hetkellä kuusi. Kaksi noista on lopuillaan ja loput ovat hieman erilaisia keskenään, joten määrä on lähes inhimillinen. (Mutta ei todellakaan tarpeellinen…)
Hiuslakkoja sentään on kohtuullinen määrä. Kolmesta hiuslakasta yksi on lopuillaan ja matkakokoiselle on aina tarvetta. Optimaalinen hiuslakkatilanne on minusta kolme: yksi miedommalla pidolla, yksi vahvemmalla pidelloa ja yksi keskivahva käsilaukkukoko.
Viimeinen tuoteryhmä ovat ne sekalaiset muotoilutuotteet. Ryhmästä löytyy muutama tekstuuria ja rakennetta antava tuote, muutama hiuksia siloittamaan ja pehmentämään tarkoitettu tuote, pari kiiltosuihketta, jotain hiusten tyveen tarkoitettua, kiharoiden elvyttäjää, kokeilun alla olevaa kuivahoitoainetta sekä jopa hiushajuvettä (joka on muuten kiva raikastus niihin päiviin, kun hiuksia ei ole tarpeesta huolimatta ehtinyt pestä ja on se pelko, että joku menee niiden lähelle).
Tämän postauksen oli tarkoitus olla se mukava postaus, joka kertoo teille, että hyvin menee ja kauneudenhoitopuolellakin tavarat sen kun vähenevät. Eipä tainnut ihan mennä homma kuvitellusti…
 
No, tiedättepähän ainakin hiustuotepostauksia olevan tulossa!
(Hyvin suuri osa postauksen tuotteista on blogin kautta saatuja ja erittelen tarkemmin tuotteiden alkuperän itse tuotteista teille postatessani.)
Kommentit (17)
  1. En tiennyt, noin montaa hiustuotetta olevan olemassa.
    Shampoo, hoitis, hiuslakka (hiuspuuteri korvannut sen tai no ei käytössä pipoaikana), hiusnaamioin nykyisin hiukset saunassa ja laitan öljyä latvoihin (toi kuvissanäkynyt BC) saunan jälkeen.

    Noille muille en edes tiedä käyttötarkoitusta…

  2. Mikä noista puteleista on hiushajuvesi ja onko siitä tulossa postausta? Mulla on kummallinen fiksaatio hiustuoksuihin ja en nähnyt kuvassa kumpaakaan omistamaani 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *