Uutuuksia kuivashampoorintamalla

En tehnyt Lontoossa asuessani liiemmin kosmetiikkahankintoja, mutta muutama aktiivikäyttöön tullut ja jo syyslukukauden aikana ennen Suomeen saapumista loppuunkulutettukin tuote majaili kuitenkin kämpilläni hetken verran.
Yhden pienen tiimin muodostivat Aussien kaksi kuivashampoouutuutta, jotka poimin itselleni matkakokoisina ihan vaan siksi, että varmasti voisin kokeilla useampaa tuotetta.
Käyttelin näitä uutuuksia vuoronperään yrittäen aina muistaa, mitä eroa näillä on, mutta loppujen lopuksi näistä kertoo jo melkoisen paljon se, että minulla meni useampi viikko ennen kuin aloin hahmottaa näiden mainittavia eroja.
Pyrin tarkoituksella ostamaan kaksi erilaiselta kuulostavaa tuotetta. Miracle Dry Shampoo Megainstant lupaili nimenomaan sitä puhdasta tunnetta ja Miracle Dry Shampoo Aussome Volume sitä tyvikohotusta ja rakennetta hiuksiin. Tykkään itse omistaa samanaikaisesti kaksi kuivashampoota juurikin siksi, että joskus hiuksiin kaipailee vain ja pelkästään sitä puhtauden tunnetta, mutta joskus taas toivoo, että kuivashampoo toisi tyveen liftausta ja rakennettakin.
Mega Instant -versio lupaili tosiaan nopeaa puhdasta tunnetta, mutta minusta tämä ei jättänyt tukkaan ihan vaan pelkkää sitä luvattua freesia tunneta, vaan tyveen jäi hitusen verran rakennettakin.
Mikään ihan mieletön tekstuurin tuoja tämä ei kuitenkaan ollut, mutta juuri sellainen minun makuuni oleva kuivashampoo kylläkin: tahdon, että hiukset tuntuvat puhtailta, mutta että niihin jää edes hitunen kotuksen ja rakenteen tunnetta.
Pidin tästä siis kaikin puolin, sillä hiukset tunuivat tämän jälkeen siltä, että shampoopesua voi vältellä vielä yhden päivän, mutta tyvi ei tuntunut yhtään liian klähmäiseltä tai mähmäiseltä.
Aussome Volume -versio oli tosiaan tarkoitettu tuomaan hiuksiin enemmän juurikin sitä kohotusta samalla, kun se imi itseensä hiuspohjan rasvaisuutta. Efekti ei ollut mikään ihan suunnattoman voimakas eroltaan verrattuna pelkkää puhtautta lupailleeseen Mega Instant -versioon nähden, mutta eroa oli kuitenkin jonkun verran.
Tämä ei tehnyt hiusten tyveen mitään ihan valtaisaa tekstuuriefektiä, jollaisen parhaimmat rakenteentuojat luovat saaden tyven muistuttamaan tuuperauksella ja hiuslakalla aikaansaatua kohotusta, mutta nostetta syntyi ihan kiitettavästi ja riittävästi.
Tyvi ei kuitenkaan muistuttanut läpikampaamisen estävää takkupalloa, mistä annoin itse plussan. Tämä pysyi siis selkeästi kuivashampoon puolella tyvikohotuslupauksista huolimatta astumatta varsinaisten hiuspuutereiden tontille.
Kuten kuitenkin totesin, ei ero toisiinsa nähden ollut näiden tuotteiden välillä ihan suunnattoman mittava, mutta olemassa kuitenkin sopivan hiuksen hienona -kirjaimellisesti!
Molemmat kuivashampoouutuudet ansaitsevat kuitenkin erityismerkinnän loistavina tuotteina, joiden puoleen kannattaa ehdottomasti lompakkoaan kallistaa uuden kuivashampoon ostoa harkitessaan.
Onko joku muu jo ehtinyt kokeilla näitä Aussien uutuuksia?
Kommentit (14)
  1. Heips!
    Osaisitko kertoo miksi kuivashampoot tuoksuvat niin voimakkaille,luulisi, että muitakin lukijoita kiinnostaa…
    Vai olenko vaan "herkkänoukkainen"!
    Hauskaa joulua Sinulle:-)
    -Tiina-

    1. En olekaan ajatellut asiaa… Minulla on ollut niin montaa erilaista enkä ole ajatellut, että olisivat kaikki tuoksuneet jotenkin erityisen voimakkaalle. Täytyykin alkaa miettiä asiaa! 🙂

  2. Mulla tais olla tuo Mega Instant, mutta ääää! En tykännyt siitä yhtään ja tuo suutin hajosi tyyliin kolmannella käyttökerralla. Se vain kasteli mun hiukset lättänäksi, eikä mitään megaa, eikä instanttia näkynyt missään. Nounou 😀

    1. Höööh :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *