Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Uusinta uutta: Clinique High Lengths Mascara

Kokeilin laivalla Cliniquen uusimman mascaran, eli High Lengths Mascaran.

Suomesta tätä ei ihan vielä saa, mutta uskoisin tämän tulevan Suomessakin myyntiin jo pikapuoliin loppukesästä tai viimeistään alkusyksystä. Laivalla hintaa oli 16 euroa kuten muillakin Cliniquen mascaroilla, joten Suomessa arvelisin hinnan olevan noin 24-25 euroa.

High Lengthsin idea on sen harjassa, joka on muovinen ja kampamainen. Jos joku muistaa Maybellinen Lash Stylist mascaran, jossa oli hieman samanoloinen harja (mutta ilman kaarevuutta) ja innostuu nyt saavansa sille seuraajan, täytyy minun tuottaa pettymys. Jämäkkäharjainen Lash Stylist toi ripsiin tuuheutta ja massaa kun taas lörpömpiharjainen High Lengths Mascara tuo ripsiin lähinnä pituutta ja kevyempää jälkeä.

Mitään mielettömiä ihmetekoja mascara ei ripsissäni tosiaan tehnyt, joten mennään suoraan aisiaan ja kuvamuotoiseen todistusaineistoon sen pidempiä jaarittelematta.

(Aamu-uniset) silmät ilman ripsiväriä.

(Aamu-uniset) silmät ripsivärin kanssa.

High Lengths Mascara toi siis nimensä mukaisesti ripsiin ihanasti pituutta ja myös erotteli ripset ihanasti. Tuuheutta se ei tuonut (mitä se ei toki luvannutkaan tuovansa), joten minun tuuheutta kaipaavissa ripsissäni lopputulos oli melko vaatimaton.

Sanoisin tämän olevan ihana ripsiväri niille, jotka tykkäävät esimerkiksi L’orealin Telescopicin kaltaisten mascaroiden tekemästä erotellusta ja pidentävästä jäljestä ja joiden ripset nimenomaan kaipaavat sitä pituutta ja joilla on tarpeeksi tuuheutta jo omasta takaa.

Mukava ja hyvin ripsissä läpi päivän kestävä ripsiväri (joka ei tosin pitänyt taivutuksiani täysin, kuten eivät muutkaan vesiliukoiset mascarat pidä), mutta itse en tätä omille hennoille ripsilleni hankkisi.

Onko joku muu jo ehtinyt kokeilemaan tämän uutuuden? Tai odottaako joku pidentävää ja erottelevaa jälkeä rakastava pääsevänsä kokeilemaan tätä?

Kommentit (15)

  1. Mims

    Sori,
    Meika on nyt ihan pahvi varmaan mutta en nyt vaan hoksaa missa se h on kirjoitettu vaaraan paikkaan?
    piti ihan hakea oma ripsari viereen ja kunnolla tuijottaa 🙂
    Ja ihan samalla tavalla se munkin putkilon kyljessa lukee kuin sina sen olet kirjoittanut 'high lengths mascara'.
    Vai tuijotanko vaaraa sanaa?

    T. Pahvi =)

  2. Nimetön

    Anonyymi: Tuotteiden kerrostaminen aurinkosuojien kanssa voi aina olla yllätyksellistä, eli mahdotonta sanoa, onko jotain merkittävää vaikutusta.

    inka: En ole koskaan kokeillut sarjan tuotteita, vaikka monesti olenkin sitä suunnitellut. 🙂

    nanna: Tahtoo myös plösöripset! 😉

    Mims: Korjasin virheet. Olin alunperin sitä mieltä, että lengths kirjoitetaan (mm.) lenghts. 😉

  3. Helinä

    Itse luonnollisen näköisen silmämeikin ystävänä sanoisin, että minusta tuo mascara sai aikaa oikein nättiä tulosta sinulla. =) Tiedän, että tykkäät paljon tuuheammasta jäljestä, mutta halusin vain kertoa, että minusta lopputulos näyttää kauniin raikkaalta ja etenkin arkimeikkiin sopivalta. Itse en tuon tuuheamman kanssa osaisi edes elää 😉 Oikein nätit silmät tuli! =)

  4. Anonyymi

    Ajattelin kyseisen ripsivärin ostaa lentokentältä.
    Omistan suht paksut ripset luonnostaan, mutta pituutta kaipailisin lisää. Tää siis kuulostaa lupaavalta. Lisäks tätä mainostetaan allergiatestattuna, mikä on hyvä herkkien silmänympärysteni kannalta.
    Vähän myöhäs kirjottelen, mutmut. :—-D

  5. Nimetön

    Anonyymi: Ei kannata mennä tuohon "Allergiatestattu" lankaan pitäen sitä jotenki erityisenä asiana, sillä ihan kaikki kosmetiikka on allergiatestattua. 😉

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *