Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Tykkään: Hyvät, halvat siveltimet

Niin töissä kuin bloginkin puolella saan toistuvasti kyselyitä hyvistä meikkisiveltimistä. Olisi kuulemma mukavaa saada hyvälaatuiset siveltimet, mutta niistä ei todellakaan olisi mukavaa maksaa liiemmin. Joskus tällainen yhtälö voi kuulostaa vaikealta, mutta noh, ymmärränhän minä sen. Pientä skottilaisuutta kun omassa veressänikin tuon puolesta hieman virtailee.
Mistä siis saada halvat, mutta hyvät siveltimet ja vieläpä helposti? Halpoja ja hyviä siveltimiä kun saa erilaisista ulkomaalaisista nettikaupoista tilailemalla, mutta monesta se tuntuu ajatuksena liian haastavalta. Ei jaksa googletella, mitkä ovat oikeasti hyviä, kuinka tilaus tehdään ja pitääkö ottaa huomioon jotain eurorajoja, ettei tilaus jäisi tulliin. Olisi niin paljon helpompaa vaan kävellä tavarataloon ja napata ne hyvät siveltimet sieltä kerralla mukaan. Ja mielellään myös settinä, jossa tulisi kerralla useampi tarpeellinen sivellin sopuhintaan.
Tänään tarjolla siis ratkaisua tähän.
Olen puhunut erään merkin loistavalaatuisista siveltimistä teille ennenkin, mutta nyt haluaisin jälleen palata niihin. Merkki on nimittäin Ecotools.
Viimeksi mainitsin merkin esitellessäni teille joitakin viikkoja sitten brändin innovatiivisen meikkivoidesiveltimen. Nyt haluaisin esitellä teille merkin sivellinsetin.
Ecotools-siveltimissä on ideana, että niitä valmistaessa suositaan kierrätettäviä materiaaleja (sivellinten metalliosa), pehmeää synteettistä karvaa taklonia (eli ne sopivat myös vegaaneille) minkä lisäksi sivellinten varret on valmistettu yhdestä maailman nopeimmin kasvavasta kasvista, eli bambusta. Kaikki sivellinten muoviosat ovat kierrätetystä muovista ja ja tuotteet ylipäätänsäkin ovat valmistettuja 95 prosenttisesti kierrätysmateriaaleista tai nopeasti uusiutuvista luonnonmateriaaleista.
Ja kyllä, vaikka ekologisuudella yleensä rahastetaankin, on siitä tehty tällä kertaa halpaa.  Yksittäiset siveltimet kustantavat Suomessa vajaasta kolmesta eurosta reiluun kuuteentoista euroon monen siveltimen hinnan asettuessa jopa reilusti alle kymmenen euron paikkeille.
Sain itse blogini kautta kokeiltavakseni mm. viiden siveltimen setin, joka pitää sisällään hyvän valikoiman perussiveltimiä.
Settiin mahtui poskipunasivellin, luomivärisivellin, peiteainesivellin, viistottu rajaussivellin sekä kulma- ja ripsikampa.
Siveltimet tulevat pussukassa, jossa niitä on helppoa säilyttää, jolloin ne myös pysyvät siisteinä eivätkä ole pitkin poikin meikkipussia, missä ne paitsi sotkevat, myös sotkeentuvat itse, minkä lisäksi niiden harjakset alkavat helposti harottamaan sivellinten taipuiltua mitä ihmeellisempiin asentoihin Tetris-palikoiden tapaan.
Pidän itse Ecotoolsin siveltimistä aivan valtavasti, sillä niissä laatu ylittää hinnan moneen kertaan. Tuotteet levittyvät näillä hyvin, häivytyvät kauniisti ja siveltimet tuntuvat iholla ihanan pehmeiltä. Mitä muuta sitä voisi siveltimiltään toivoa?

No tietysti sitä halpaa hintaa, mistä jo olikin puhetta. Ja arvatkaapas, mitä tällainen viiden siveltimen lysti säilytyspussukoineen kustantaa? 23,90 euroa, kaikki viisi sivellintä. Wow!
Ja arvatkaapas mitä? Koska minä tykkään brändistä ja koska minä myös tykkään teistä, tykkäsin minä myös ideasta, jossa tykkäämällä voi saada tämän paljon tykätyn sivellinsetin itselleen. Tykkäsittekö siitä, miltä tuo kuulosti? Hyvä. Tai ymmärsikö kukaan, mitä halusin sanoa?
Halusin siis sanoa, että Ostolakon Facebook-sivut ovat jälleen aktivoituneet ja yksi tällainen Ecotoolsin sponsoroima sivellinsetti lähteekin sellaiselle lukijalle, joka käy niillä tykkäämässä Ecotoolsin sivellinten arvonnasta.

Arvontaan voi osallistua perjantaihin 25.10. klo 23:59 asti.
Suosittelen myös muuten, että samaan syssyyn tykkäätte koko Ostolakossa-sivustosta, sillä silloin saatte aina tiedon uusimmasta postauksesta uutisnauhallenne!
 Ecotoolsin siveltimiä myyvät paitsi Sokokset, Emotionit ja Prismat myös muutamat muutkin tahot, jotka voi käydä kurkistamassa täältä. Nettiostoksina niitä voi ostaa esimerkiksi Hyvinvoinnin Tavaratalosta
.

Kommentit (20)

  1. Kuukie

    Itsellä ollut jo pidempään koko setti käytössä ja kaikkia käytän melkein joka päivä. Tosin peiteaine siveltimen olen otanut luomivärikäyttöön. Saa hyvin pakattua väriä luomelle 🙂 Kuitenkin ihan lemppari on tuo rajaus sivellin. Se on ohuin ja paras tähän asti löytämistä. Harmi vaan, ettei sitä myydä yksittäisenä. :/

  2. Terhi T.

    Tykkään jo fb:ssa, mutta tuo linkkisi vie "Seuraamasi linkki voi olla virheellinen tai vanhentunut".

    • virve

      Kiitos kun kerroit! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *