Tuttu veto, vai mitä?

Viimeisimmillä vapaillani minulta kului loppuun TRESemmen hiuspuuteri, johon olen loppujen lopuksi kiintynyt kovasti.
Kun arvioin tuotetta teille tammikuussa kerroin, ettei tuote ollut vakuuttanut minua täysin. Ajat kuitenkin ilmeisesti muuttuvat, sillä kyseinen hiuspuuteri alkoi käyttöiän venyessä miellyttää minua lopulta jo niin paljon, että harkitsin jopa sen uudelleenostamista.
Hiuspuuterit ovat nimittäin muutenkin syrjäyttäneet minun maailmassani kuivashampoot, sillä koen saavani niillä hiusteni tyveen paremmin ryhtiä ja rakennetta, joita puhtaan tunteen sijaan enemmän haen. Sirottelen niitä (reippaalla kädellä…) hiusteni tyveen, hankaan ja pöyhin kunnolla sormenpäillä päänahkaani hieroen ja saan lopputuloksen, joka vastaa lähes tupeerauksen ja hiuslakan yhdistelmää, mutta huomattavasti vähemmällä vaivalla ja hiuksille hellävaraisemmin.
Vaikka aloin päästä tähän loistavaan lopputulokseen pikkuhiljaa jo TRESemmen Sky High Plumping Powderinkin kanssa, en periaatteeni mukaisesti voinut ostaa uutta samanlaista. Maailmassahan voisi olla vieläkin parempi hiuspuuteri, jonka saattaisin missata, mikäli jäisin jumittamaan tähän yhteen! Ja koska Sky High Plumping Powder teki tyvestä ehkä ihan hitusen liian lähmäisen tuntuisen, oli minun sitäkin suuremmalla syyllä kokeiltava, olisiko jollakin toisella merkillä jotain parempaa minulle tarjolla.
Vaihtoehtoja oli useita ja punnitsin niiden välillä pitkään päätyen sitten lopulta siihen minulle kaikkein tyypillisimpään ratkaisuun, jonka te jo varmasti arvaattekin…
Aivan, otin ne kaikki.
Käytän hiuspuuteria lähes päivittäin niin työssä kuin vapaa-ajallani ja mikäli olisin ostanut vaan yhden, olisi se voinut olla täysi susi ja jättää minut pulaan pahassa tilanteessa. Mikä muukaan olisi siis voinut olla ratkaisu kun hankkia ne kaikki!
Päädyin siis hankkimaan nämä:
TRESemmen Backcomb Dust kuulostaa nimensä puolesta juuri siltä, mitä haen, joten ehkä tästä on haastajaksi?
Toisaalta volume on kuitenkin juuri se avainsana, jota hiuspuuteria käyttäessäni haen, joten ehkäpä Schwarzkopfin Got2b Volumizing Styling Powder onkin tukalleni parasta?
Toisaalta saatavilla oli myös miesten versio, joka oli sisällöltään niin erilainen, että sekin oli hankittava kokeiluun. Sehän voisi olla vaikka vielä parempaakin kuin naisten!
Ja Fudgen Urban-tuotteet ovat ennenkin vakuuttaneet minut, joten ehkä tämäkin toimii?
Ja Lee Staffordin Matt Fat Powder tuli niin söpön värisessä sheikkerissäkin, ettei sitä voinut vastustaa!
Tein siis minulle tutun ja tyypillisen liikkeen ja hankin viisi tuotetta kerralla. Toivottavasti ainakin joku näistä osoittautuu loistavaksi tuotteeksi!
Näkyikö tuttuja tuotteita?
Kommentit (12)
  1. Itselläni on käytössä tuo Got2b Volumizing Styling Powder, joka on ollut kyllä ainakin tarpeeksi jämäkkää.
    Odotan kyllä innolla vertailuja, sillä itse on ikinä raaski koittaa uusia puutereita, jos ne ovatkin ihan susia 😀

  2. Ei ole tuttuja tuotteita, mutta kerrohan mitä tykkäsit. Itse olen käyttänyt vain Sexy Hairin hiuspuuteria ja se tekee vähänkin laitettuna tyven liian likaisen tuntuiseksi omaan makuuni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *