Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Tomorrow, baby!

Tänään tätä blogia päivittelee teille yksi varsin jännittynyt ja innoissaan oleva neiti. Lentoni Lontooseen lähtee nimittäin kahdentoista tunnin kuluttua!
Edessä on mieletön syksy.
 
Jännittää, pelottaa ja odotan aivan mielettömällä innolla kaikkea, mitä syyslukukauden vaihto-opiskeluaika tuo tullessaan.
Minun Lontooni!
Tiedättekö sen tunteen, kun on niin rakastunut, että toista katsoessa tuntuu, että sydän pakahtuu eikä meinaa saada henkeä? Minulla on se tunne Lontoota kohtaan. Minä vain yksinkertaisesti rakastan sitä kaupunkia.
Olen siis innoissani, mutta samalla todella jännittynyt. 
Mistä sitä tietää, että vuokraamani asunto todellakin on olemassa? Mitäs jos koulussa onkin ihan tuskaisen vaikeaa? Entäs jos, mitäs sitten, entäpä ehkä?
Tiedän, että jännitykseni laukeaa hieman, kun huomenna saavun asunnolleni, joka toivottavasti todellakin on olemassa. On minulle tietysti myös mielessä varasuunnitelma, mikäli asuntoa ei olekaan. Ja kun koulu alkaa kahden viikon kuluttua rentoudun myös senkin osalta hieman. 
Baby, it’s London and it’s my city!
Jännittynein terveisin pian taas Lontoolaistuva bloggaajanne.
Palataan asiaan taas kun kaikki on kohdillaan ja olen saanut majoituttua uuteen asuntooni!

Kommentit (13)

  1. virve

    Kiitos kaikille tsempanneille! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *