Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Testissä Brauni Silk Epil 7 -epilaattori

Sain blogini kautta kokeiltavakseni Braunin Silk Epil 7 -epilaattorin, jonka kanssa olen viimeiset kuukaudet tehnyt tuttavuutta erittäin ahkerasti.
Olen ehdottomasti epilaattori-ihminen. En jaksa leikkiä vahalappujen kanssa vaan haluan poistaa karvat nopeasti ja vaivatta juuri silloin kuin tahdon ja juuri sieltä mistä tahdon. Koen epilaattorin vahaa käytännöllisemmäksi ratkaisuksi sekä myös vähemmän kivuliaaksi: tämänhän vie mukanaan vaan karvat, siinä missä vaha vie ihoakin usein siksi suuremman kivun saattelemana. Toinen mukava vaihtoehto olisi sokerointi, mutta koska haluan suorittaa karvanpoistoni kotona juuri silloin kun minulle aikataulullisesti sopii ja tietysti vielä säästää rahaakin, ajaa epilaattori asiansa paremmin kuin loistavasti. Ja kotikokkia minusta ei tule, joten omat sokerit jäävät keittelemättä.
Olen ollut epilaattorien käyttäjä jo noin 15 vuotta. Kun nuorena aloin poistaa karvoja, lykkäsi äitini minulle käteen (kivikautisen) epilaattorinsa lienee siinä toivossa, että sen kokeileminen saisi minut palaamaan jälleen hänen nukeilla leikkiväksi pikkutytökseen uhkaavasti teini-ikää lähestyvää nuorta neitiä esittämisen sijaan. Pieleen meni, äiti-kulta, ja minä jäin koukkuun.
Minulla on ollu jo pitkään modernimpia epilaattoreita käytössä ja viimeisin versio on ollut niin ikään myös blogini kautta testattavakseni saamani Braunin Silk Epil 5, josta olen pitänyt kovasti, mutta jonka halusin nyt upgreidata uudelle ulottuvuudelle. Ja voi pojat ja tytöt, että tässä tosiaan ollaan uusilla ulottuvuuksilla!
Ensinnäkin tämän laitteen vaihtopäiden kanssa tosiaankin on mistä valita!
Epilaattorin päitä voi vaihtaa siten, että laite tuo kerralla esiin enemmän tai vähemmän pinsettirivistöjä riippuen siitä, millaisilla alueilla liikutaan.
Tavallinen epilaattoripää toimii loistavasti suuremmilla alueille kuten säärissä ja muovinen suojaosa hieroo hieman ihoa kipua vähentäen.
Tämä pyörivä ja vielä enemmän hierova lisäosa on tarkoitettu niille vieläkin herkemmille epiloijille.
Esimerkiksi kainalokarvoja poistaessa operaatio tuntuu huomattavasti vähemmän kivuliaalta, mikäli ihoa pingoittaa tarpeeksi ja  karvat epiloi tarpeeksi pienissä erissä. Tällaisissa tilanteissa tämä vähemmän pinsettirivejä esiintuova pää on loistava apukeino.
Mikäli laitteen kanssa tahtoo sitten mennä vielä niille ihan kaikkein herkimmille paikoille kuten bikinirajalle, on tarjolla vieläkin vähemmän karvoja kerralla nyppivä vaihtoehto. Minusta tämä pieni ja tarkka pää oli aivan suunnattoman näppärä käyttää ja olin aivan erityisen innoissani, että vempaimesta löytyi sellainen, sillä olen kovasti toivonut pientä, yksi- tai kaksirivistä epilaattoria herkempien alueiden käsittelyyn.
Laitteessa tulee lisäksi mukana myös ladyshaver-pää sekä karvojen lyhennykseen tarkoitettu lisäosa.
Tämä epilaattori on tarkoitettu ihan erityisesti lyhyille karvoille ja niitä se todellakin poistaa vielä aiempia kokeilemiani epilaattoreita tehokkaammin. Olen ollut aivan innoissani, kuinka sileää jälkeä tämä kykenee tekemään aivan lyhyetkin karvat huomioiden ja välillä innostunut oikein olan takaa leikkimään tällä!
Eräs ihan erityinen asia tässä epilaattorissa on kuitenkin sen wet & dry -toiminto. Toisin kuin aiemmat kokeilemani ladattavat tai piuhan varassa kuivina käytettävät epilaattorit, ei tämä toimi laitteen ollessa kiinni verkkovirrassa, mutta lataamisen jälkeen tuotetta voi käyttää niin kuivana kuin ottaa sen mukaan suihkuunkin. Minun korvaani jälkimmäinen vaihtoehto kuulosti todella, todella hasardilta idealta, sillä onhan kyseessä sentään sähkölaite, mutta kun olin ensimmäisen kerran raahannut tämän mukaani suihkuun, aloin jatkossa harrastaa yhteisiä suihkuhetkiä yhä useammin. Suihkussa laite liukuu kostealla iholla hyvin ja lämmin vesi saa karvat irtoamaan (ainakin psykologisessa mielessä) helpommin, joten tämä on ollut AIVAN mieletön suihkukaveri. Ja ladyshaver-pää on jopa syrjäyttänyt käytössäni höylät!
Koen myös epilaattorin valon mitä kätevimmäksi apulaiseksi, sillä se auttaa havainnoimaan kaikki hennoimmatkin ihokarvat. Lisäksi kierrettävä, kahdella eri teholla toimiva mekanismi takaa sen, ettei laitetta tuli vahingossa kesken herkkien paikkojen ajelun huitaistua vahingossa turbonopeudelle, jollaiselta voimakkaampi tehokkuus saattaa aremmissa paikoissa vähintäänkin tuntua.
Jos jollakin siis on haussa uusi, mahdollisimman hyvää jälkeä tekevä ja monipuolisesti käytettävissä oleva epilaattori, niin suosittelen tätä aivan ehdottomasti!
Epilaattorilla näyttäisi Gigantin sivujen mukaan olevan hintaa n. 170 euroa, mutta koen sen todellakin tuon rahan arvoiseksi, useita vuosia palvelevaksi sijoitukseksi.
Oletteko te kokeilleet tätä tai muita Braunin epilaattoreita?

Kommentit (19)

  1. MariaGlow

    Ostin juuri Remingtonin hyvin samantapaisen laitteen. Olin siis vielä neitsyn epiloinissa ja voi sitä tuskaa mitä se epilointi teki. Hampaat irvessä sain kuitenkin sääre epiloitua ja nyt olen tyytyväisempi kuin ikinä! Silosääret!
    Tuossa on myös wet&dry toiminto ja tuli paljon lisäosiakin. Maksoi 69,90, kun oli tarjouksessa. Normihinta taisi olla 89,90. Veikkaisin, että hyvin vastaava, vaikka tämä nyt näyttää ehkä vieläkin olevan astetta hifimpi. 🙂 Postausta tulossa ihan lähipäivinä omaan blogiinkin. Toivon kyllä, että olisin keksinyt epilaattorin jo aikaisemmin!

    • virve

      Kuulostaa sekin kyllä hyvältä! 🙂

  2. Anonyymi

    Täällä yksi joka todella tahtoisi epiloida ja omistaa lähes saman laitteen, mutta… Lähestulkoon kaikki säärikarvat kasvavat epiloinnin jälkeen ihon alla!? Ja kyllä, rasvailen päivittäin sääriäni aina suihkun jälkeen, kuorin silloin tällöin suihkussa ja nyt olen yrittänyt vielä kuivaharjaustakin, mutta tulos on sama 🙁 Ja nyt minä en saa niitä karvoja kuin neulalla nyppimällä esiin. Mitä ihmettä minun pitää tehdä, että saan 150 euron laitteen hyötykäyttöön enkä vain koristeeksi?! Tuo neulalla nyppiminen ei ole kovin kivaa… Auta!

    • virve

      No voi että. :/ En osaa itsekään oikein tarjota avuksi muuta kuin juuri tuota kuorintaa ja kosteutusta, jotta karvat pääsevät taas kasvamaan ihon läpi eivätkä vaan jää alle. Oletko kokeillut päivittäistä kuivaharjausta kuorintakintaalla? Siitä voisi myös ehkä olla apua.

  3. Anonyymi

    Oisko vinkkejä pinsettiosan puhdistukseen? Käytän epilaattoria AINA vasta pesun jälkeen kainaloihin ja huuhtelen käytön jälkeen, mutta silti tuntuu, että se alkaa haiskahtaa hieltä. 🙁

    Itse olen epiloinut reilusti yli vuoden, mutta kainaloita saa olla nyppimässä useamman kerran viikossa, sen verran tiheästi pukkaavat karvaa. Silti pidän sheivausta "puhtaamman" tuntuisesta lopputuloksesta. Eka kainaloepilointi oli kyllä karsea, vertakin tuli, mutta suihkussa epilointi helpotti ja parin kerran jälkeen kipu taantui pieneksi nipistelyksi.

  4. virve

    Ei minulla oikein mitään erityisiä vinkkejä ole valitettavasti. :/ Itse olen puhdistellut mukana tulleella harjalla aina.

  5. Kenen vuoksi ajan säärikarvani? – Kauneus & Terveys -blogit

    […] normaalisti muutaman viikon välein epilaattoria, joka pitää vaaleat säärikarvani näkymättömissä. Epilaattorini tekee hyvää jälkeä eikä jaloissa näy sen jäljiltä karvoja, mutta eihän se […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *