Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

This is THE ONE!

Minä olen niitä kovaonnisia ihmisiä, jotka ovat tuomittuja elämään
läpi elämänsä väsyneen näköisinä. On aivan sama, kuinka paljon nukun tai
vaikkapa juon vettä, silmänaluseni ovat aina tummat rakenteellisista syistä
johtuen. Niiden tummuuteen eivät auta mitkään virkistävät
silmänympärysvoiteet tai vippaskonstit. Ainoa tapa saada ne katoamaan
edes hetkellisesti on hyvä peiteaine.
Tummuuden lisäksi
silmänympärykseni ovat myös taipuvaiset kuivuuteen. Tämän vuoksi niillä
käytettävä peiteaine ei saa olla liian tönkköä ja kuivaa, sillä muuten
silmänympärykseni näyttävät myös ryppyisiltä ja raskailta. Lisää
haastetta peiteaineen valintaan tuo myös se, että liian rasvaiset
koostumukset ovat tietysti alta aikayksikössä paenneet
silmänympäryksieni pieniin uurteisiin. 
En varmasti ole
ainoa, joka voi allekirjoittaa väitteen täydellisen peiteianeen
löytämisestä silmänympäryksille lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Olen
löytänyt ongelmaan vuosien saatossa kaksi loistavaa tuotetta ja tänään esittelyssä on kolmas.
Ensimmäinen tuote oli Biothermin edesmennyt Forget it -peitaine. (Jaksan aina hihitellä, kun äitini lähti ostamaan peiteainetta itselleen, eikä muistanut liikkeeseen päästyään sen nimeä. Hhmm… forgot it?) Tuotteen valmistuksen loppumisen jälkeen itkin iltaisin itseni epätoivoisena uneen löytäen sitten viimein Diorin silloin juuri lanseeratun Nude-peiteaineen. Tuo peittävä, kosteuttava, valoa heijastava ja silti paikoillaan hyvin pysyvä taivaanlahja on ollut ystäväni jo useamman vuoden ajan minun aina silloin tällöin käytyäni harhapoluilla ihan vaan todetakseni, ettei mistään muusta tuotteesta ole ollut sitä haastamaan.
Nude-peiteaineeni on kuitenkin ollut aivan lopuillaan ja kuin sattuman kaupalla käteeni pamahti PR-toimiston kautta Oriflamen IlluSkin Concealer. Odotukseni eivät olleet korkealla (ai mikä ennakkoasenne tai asennevamma?), joten voin kertoa, että ne ylittyivät moninsatakertaisesti!
Sain tuotteesta kokeiltavikseni sen kaksi vaaleinta sävyä, joista keltapohjainen Fair Light oli täydellinen valinta silmänalusilleni.

 Tämä peiteaine ei ensinnäkään tuntunut yhtään liian kuivalta, muttei silti liian rasvaiseltakaan. Näin ollen se pysyi silmänympäryksillä hyvin, muttei saanut niitä näyttämään ryppyisiltä.
 
Tämä peittää aivan loistavasti ja jättää ihon kauniin heleäksi.
Itse tykkään heittää päälle vielä kevyesti puuteria tuotteen kiinnitykseen (ei kuvissa), mutta joidenkin peitetuotteiden kanssa en edes ehdi levittää kiinnityspuuteria kun ne ovat jo karanneet silmänympäryksien kevyisiin juonteisiin.
Lopuillaan oleva Diorin DiorSkin Nude Concealer 001-sävyinen peiteaineeni on nyt haastettu Oriflamen IlluSkin Concealer Fair Light -peiteaineella niin vahvasti, että taidan Nuden loputtua siirtyä täysin tähän edullisempaan haastajaan.
Vasemmalla Dior DiorSkin Nude Concealer 001 ja oikealla Oriflame The One IlluSkin Concealer Fair Light.
Itseasiassa IlluSkin Concealerin sävy on jopa hieman parempi iholleni, sillä se on hieman vaaleampi ja kellertävämpi kuin Nude 001 Concealerin.
Voitte olla varmoja, että kuulette tästä tuotteesta suitsutusta minulta jatkossakin, sillä tässä hinnan ja laadun suhde todellakin kohtaavat ja ylittävät itsensä! Saman linjan meikkivoiteenhan kehuinkin teille jo myös aiemmin.
Tuotteeseen pääsee käsiksi Oriflamen suomalaisen nettisivun kautta täältä.
Onko joku muu kokeillut tätä loistavuutta? Mikä peitetuote teillä on käytössä silmänympäryksillänne? Onko teidän helppoa löytää tuolla alueella teillä toimiva tuote?

Kommentit (23)

  1. Marsku

    Itse toimi Oriflame edustajana, niin lupaan ja takaan että ei tuu mittään kuluja vaikka edustaja -klikkausta rekidteröityessä klikkaakin! 🙂
    Pakko oli linkata tää postauksesi facen Oriflamen sivuilleni, sillä tämähän saattaapi olla hyvvää mainosta! 😉
    Ja jos halluu kyssyy lissää Oriflame jutuista, eiku vaan sähköpostia laittammaan marskunpostit@gmail.com :))
    Miulla löytyy paljon testerituotteitakin jos halluu testtailla. Postissa voin lähetellä 🙂 Anteeksi tää mainospuhe! 😀

  2. Anonyymi

    Hyvä peiteaine sy-alueelle, siis myös luomen pohjustukseen on mielestäni Helene Rubinsteinin Magic Concealer. On ohut ja tosi pigmenttinen 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *