Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

They are CHUBBY STICKS!

Tämä postaus on omistettu niille, jotka eivät voi sietää huulilla tahmaisina tai lähmäisinä tai muuten vaan ikävinä tuntuvia huulimeikkejä. Minulla on tänään vinkata teille yksi tuote kokeiltavaksi!

Vaikka yritänkin testata paljon tuotteita, en silti millään voi ehtiä kokeilemaan jokaista myymääni tuotetta. Monien tuotteiden kohdalla onneksi kuitenkin auttaa INCI-lukutaito, jonka perusteella tuotteen koostumuksesta voi päätellä paljon, mutta ihan kaikkien tuotteiden kanssa sekään ei aina auta.

Olin jo pitkään katsellut, kun ihmiset päivästä toiseen kantoivat kassalle Cliniquen Chubby Stickejä. Kukaan meistä myyjistä ei tunnustanut myyneensä niitä, mutta silti niitä rahastettiin kokoajan, joskus jopa useampi kappale kerralla.

Mikä ihme tämä tuote oikein on ja miksi se myy niin hyvin, minä mietin ja päätin tutustua tuotteeseen tarkemmin.

Chubby Stick on ”moisturizing lip color balm”, eli puikkomuodossa tuleva huulia kosteuttava balmi, jossa on sävyä.

Itseasiassa tuote ei oikeastaan edes ole puikko, vaan oikeammin ulkomuodoltaan kuin kynä. Huulituotetta ei kuitenkaan tarvitse terotella sen kuluessa, vaan uutta puikkoa nousee esiin ihan tavallisen kierremekanismin avulla. Tuote siis näyttää hauskalta ja toimiikin myös.

Sävyjä on saatavilla useita ja nappasin kokeiluun kaikki laivamme hieman suppeamman valikoiman viisi sävyä. Tässä nuo sävyt huulilla:

06 Woppin’ Watermelon on kaunis, kevyt roosa.

04 Mega Melon on kevyt, hieman persikkaisempi ja hitusen lämpimämpi sävy.

02 Whole Lotta Honey on hieman ruskeampi, muttei silti millään lailla tunkkainen sävy.

07 Super Strawberry on hieman voimakkaampi, mutta yhä silti pehmeä kylmään menevä punertavan roosahko sävy.

05 Chunky Cherry on myös hieman voimakaspigmenttisempi, muttei ainakaan minun huulillani yhtä kylmä kuitenkaan kuin edellinen sävy oli.

Chubby Sticksit tuntuvat huulilla kuin kevyiltä huulivoiteilta, joissa on sävyä ja antavat huulille kevyen kiillon. Itse laitoin kuviin tarkoituksella hieman enemmän tuotetta, jotta pigmenti erottuisivat paremmin, mutta puikkoja voi helposti sipaista huulille vain kevyestikin.

Kynämäisen kapea muotoilu on kätevä tuotetta huulille levittäessä ja jos vielä valitsee kevyemmän sävyvaihtoehdon, on huulimeikki helppoa sipaista huuliin ilman peiliäkin.

Puikot eivät tunnu rasvaisilta, mutta pitävät silti huulet pehmeinä. Mikäli huulilla on valmiiksi kuivaa repaileisuutta, eivät näkään tietenkään silloin näytä huulilla parhaalta, mutta kevyesti kuivuuteen taipuvaisille huulille nämä kyllä toimivat mainiosti.

Ymmärränkin siis hyvin, miksi Chubby Stickseistä on tullut niin suosittuja!

Oletteko te kokeilleet näitä? Mitä olette tykänneet?

Kommentit (13)

  1. elisa

    Onko tästä olemassa nudesävyä?

  2. Anonyymi

    Kiitos tästä, hain heti tänään omani! Mukaan lähti kirsikkaista punaista. Loistava tuote minunlaiselleni, jolla on niin muhkeat huulet, että peittävämpi punainen huulipuna tekisi kokonaisuudesta helposti… öö, huorahtavan? 😀 Tai ainakin huulet olisivat kokonaisuudessa aivan liian tyrkyllä omaan makuun.

  3. Anonyymi

    Nude sävyn kaipailijalle: Sokokselta kerrottiin, että värisävyvalikoima on laajenemassa ja on tulossa myös nudesävyjä 🙂 Ostin tänään itsellenikin yhden noista!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *