Ostolakossa-kosmetiikkablogi
Ostolakossa-kosmetiikkablogi

Testistä SkinRoller: mikroneulausta kotona!

*Sis. mainoslinkin

Lankean tooodella helposti kaikki mahdollisiin kosmetiikkahömpötyksiin. Olen luonteeltani kosmetiikkautelias ja perustelen tuotteiden hankinnan itselleni ilman pienimpiäkään omantunnon tuskia käyttämällä työtäni ja blogiani täydellisenä perusteluna. Täytyyhän minun tietää ja olla selvillä näistä jutuista.

Yksi viimeisimmistä hömpötyksistäni on ollut itseasiassa myös yksi parhaista. Ostin nimittäin eleveniltä kotikäyttöisen SkinRoller-mikroneulauslaitteen*!

SkinRoller Dermaroller

Olen lukenut viimeaikoina paljon kotona tehtävästä ihon mikroneulauksesta. Olin kyllä kuullut siitä ennenkin, mutta tutustuin siihen todenteolla vasta kun erään kauneusaiheisen lemppariverkkolehteni toimittaja nosti yhä uudelleen ja uudelleen esiin, millaisen muutoksen mikroneulaus oli hänen iholleen tehnyt.

SkinRoller Dermaroller

Lyhyesti ja suorastaan pelottavan yksinkertaisesti kerrottuna mikroneulauksessa on kyse siitä, että iholle rullaillaan mikrokokoisilla neuloilla päällystetyllä rullalla tuhansia pienenpieniä reikiä, joiden avulla hoitotuotteiden tehoaineet saadaan imeytymään iholle paremmin. Rullailu tehostaa lisäksi ihon mikroverenkiertoa ja kollageenin tuotantoa, minkä vuoksi rullailulla voidaan saada apua ihon ikääntymisen merkeille, erilaisille arville ja jopa selluliittiin ja hiustenlähtöön.

SkinRoller Dermoroller

Rullia on saatavilla eripituisilla piikeillä ja niitä käytetäänkin eri tarkoituksiin piikkien pituudesta riippuen. Piikkien pituuden kanssa kannattaa olla maltillinen, sillä pidempien piikkien valitseminen ei todellakaan tehosta hoitotulosta vaan voi jopa olla haitaksi kotikäytössä.

  • Lyhyimmät 0,2 mm piikit sopivat lähes päivittäiseen käyttöön (n. 3-4 kertaa viikossa) ja niiden päätarkoituksena on nimenomaan tehostaa seerumeiden aktiiviaineiden imeytymistä kasvojen iholla. Ne eivät vaikuta juonteisiin tai arpiin.
  • 0,5 mm piikit on tarkoitettu myös etupäässä kasvoille, mutta niitä suositellaan yleensä käytettävän noin kerran kuussa. Piikit sopivat nimenomaan juonteiden ja arpien hoitoon sekä ikääntymisen merkkien ennaltaehkäisyyn. Tämä on suosituin rulla.
  • 0,75 mm piikit sopivat myös kasvoille, mutta ne ovat tarkoitettu jo syvempien juonteiden ja aknearpien hoitoon sekä napakoittamaan ihoa.
  • 1 mm piikit sopivat myös syvien aknearpien hoitoon, mutta ne alkavat olla jo oikeastaan paremmin vartalon ihon raskausarpien ja muiden arpien sekä selluliitin hoitoitoon sopivia.
  • 1,5 – 2 mm piikit eivät missään nimessä sovi enää kasvoille vaan ne ovat nimenomaan vartalon ihon arpien ja selluliitin hoitoon. Amatöörin käsissä niillä voidaan jopa aiheuttaa kasvojen iholle päin vastoin vaurioita. Vartalonkin iholla niillä on syytä olla varovainen.

SkinRoller Dermaroller

Koska piikit lävistävät ihon pintaa on äärimmäisen tärkeää, että ihoa rullatessa huolehditaan hyvästä hygieniasta. Laitetta saa käyttää vain puhtaalla iholla, se tulee aina säilyttää omassa kotelossaan suojassa ja se täytyy desinfioida ennen sen käyttöä. Se on myös aina henkilökohtainen eikä sitä saa missään tapauksessa jakaa kenenkään kanssa. Ei myöskään ole sama, mistä laitteensa ostaa, sillä huonoa laatua olevan laitteen tylpillä piikeillä iholle voidaan tehdä pahaa hallaa. Kannattaa myös muistaa, ettei rulla ole ikuinen ja sen piikit tylsistyvät. Yhden rullan elinikä onkin siis noin 10-15 rullailukerran verran.

SkinRoller Dermaroller

Olen lukenut rullailusta tarpeeksi tietääkseni myös, että toisten mielestä kotikäyttöisistä rullista ei ole mitään hyötyä ja toiset taas ovat kehuneet niiden tehneen iholle aivan valtavia muutoksia. Tämä olikin siis jälleen niitä juttuja, joita täytyi vaan itse kokeilla nähdäkseen, oliko sillä omalle iholle vaikutusta.

SkinRoller Dermaroller

Myönnän, että eka kerta jännitti kovasti, sillä tottakai sitä väkisinkin miettii, että sattuuko se – aionhan minä herran jestas pistellä ihoni täyteen pieniä reikiä!

Verkko oli täynnä erilaisia ohjeita laitteen käytöstä, joissa kaikissa oli yksi yhteinen tekijä ja toinen hieman eroava tekijä. Kaikki ne kehottivat, että kasvojen iho tulisi käsitellä osioissa: yksi poski, otsa ja leuka kaikki omina alueinaan. Kaikissa niissä myös kehoitettiin, että sama ihoalue tulisi käsitellä ensin horisontaalisin vedoin, sitten pystysuorin vedoin ja lopuksi vielä vinoin vedoin.

Mikä kuitenkin näytti joka puolella hieman eroavan oli se, kuinka monta kertaa yksi ihoalue kuuluu yhdellä liikesuunnalla käsitellessä aina rullata. Kasvojen ihoa käsitellessä ohjeet vaihtelivat kahden ja kymmenen väliltä, mikä oli jo varsin suuri vaihtelu. Oman laitteeni mukana tuli ohje kymmenestä toistosta, mutta minusta se kuulosti ensimmäisellä käyttökerralla varsinkin melko paljolta, joten tyydyin viiteen.

SkinRoller Dermaroller

Rulla ei sattunut iholla yhtään. Oikeastaan se tuntui samalta kuin tarranauhan kovemmalla puolella painelu: tunsin sen, mutta se ei aiheuttanut minkäänlaista kipua. Minulla ei ole erityisen matalaa kipukynnystä, mutta ylähuuleni iho on kuitenkin niin herkkä, etten voi edes nyppiä siltä ihokarvoja kirkumatta, joten jätin sen kokonaan käsitelemättä todettuani rullaamisen tuntuvan sillä suorastaan aivan perkeleelliseltä.

Moni kehui hommaa nopeaksi, mutta olin itse ehkä sitten ensikertalaisena vaan niin tarkka, että sain siihen kyllä menemään ihan hyvin aikaa. Iho punoitti käsittelyn jälkeen hieman, mutta ei mitenkään erityisesti. Olin levittänyt sille seerumia ja onnen rullailua ja laitoin kasvoille rullailun jälkeen korealaisen retinolikangasnaamion.

SkinRoller Dermaroller

Moni kehui rullailun tuovan iholle näkyviä tuloksia jo sen jälkeisenä aamuna ja niin se todellakin teki. Kuten muutkin olivat sanoneet, oli iho aivan poikkeuksellisen heleä ja tasaisen sävyinen ja näytti hyvältä. Paloin suorastaan halusta rullailla sitä lisää, kun vaikutus kerran oli heti näin positiivinen, mutta maltoin mieleni. Liiallinen rullailu ei ehdottomastikaan ole iholle hyvästä ja on tärkeää malttaa antaa ihon korjautua rullailun jäljiltä tarpeeksi kauan. Itse saan siis (innolla) odotella seuraavaa rullailukertaa vielä muutamia viikkoja.

Oma rullani on ostettu eleveniltä ja kyseessä on SkinRoller-merkin rulla*. Rullalla on hintaa 35,60 euroa ja tällä hetkellä ainakin vaikuttaa, että se on joka pennin arvoinen. Saatavilla on 0,5 – 2 mm pituisilla piikeillä varustettuja rullia, mutta vastaava laite on myynnissä myös suositulla Swiss Clinicillä, jolla puolestaan on 0,2-0,5 mm pituisilla piikeillä varustettuja rullia. Tällä laitteella on hintaa 41,70 euroa.

Jännityksellä odotan, mitä useampi käyttökerta iholleni tekee!

SkinRoller Dermaroller

Oletteko te kokeilleet kotikäyttöisiä mikroneulauslaitteita?


Lue myös nämä postaukseni:

Swiss Clinic Skin Roller KokemuksiaParas tuote mustapäille

Akademikliniken kokemuksia

Kommentit (25)

  1. Ida

    Hmm. Swiss clinikin sivuilla sanotaan, että 0.2 mm neula sopii hyvin pienentämään ihohuokosia, mutta sinun sanojesi mukaan se vain parantavat tuotteiden imeytymistä, ei aiheuta ihoa korjaavaa tai uudistavaa reaktiota. Saako ko. rullalla siis vaikutusta lainkaan ihohuokosiin?

    P.s. tykkään blogistasi ihan hirmusesti

    • Tuula

      Kiitos taas blogista. Olen käynyt kerran Tallinnassa Sinine Salongissa ja minulle tehtiin BDR rejuvenation star treatment -hoito. Olin ensin varannut ajan toiseen hoitoon, jossa iholle olisi tehty mikrohionta, mutta hoitaja sanoi, että minulla on couperosaa ja olen liian vanha ? ettei se käy minulle, mutta siis tuo BDR-hoito sopisi. Suostuin siihen, hoitaja sanoi, että hän ei käytä mitään kovin pitkiä neuloja, en tiedä siis pituutta. Hoito ei koskenut juuri lainkaan, ja hoidon jälkeen tuli naamiot ja kevyt meikki. Muutaman päivän päästä minusta iho oli paremman näköinen. Ottaisin hoidon uudelleenkin, mutta nyt se ei ole enää tarjouksessa, aika kallista. Olisikohan kotihoito yhtä tai lähes yhtä tehokas? Minkä mittaiset piikit sinulla on käytössä? Jostain luin, olisikohan se ollut Environ, että rullaus on paras hoitokeino pitää iho nuorekkaana ellei halua kirurgista hoitoa ja sitähän minä en halua. Myös radiofrekvenssihoito kiinnostaa.
      Laitoin suosikkeihin sen AHA- ja BHA-happojutun, siinä onkin lukemista. Korres kuulostaa hyvältä, katsoin heti Sokoksen verkkokaupasta, mutta on loppu.

      Terkkuja

  2. Hemmo

    Kiitos nyt joudun kärsimään jatkuvasti. Vaimo rullaileee minua jatkuvasti. ETERNAL PAIN

  3. Linda Willman

    Kiitos bloggauksesta. Mua jänskättää seerumit..käytän Estelle&Thildiä.. Voiko neulauksen kanssa käyttää mitä vaan seerumia, vai vain esim jotain ’desinfioivaa’-/erikoisseerumia (hih..) ?

  4. Tuulinen

    Hei, tämä voi olla ihan hyvä tuote mutta toivon että huomioitte ostopäätöstä tehdessänne että kirjoittaja saa tietyn rahallisen komission jokaisesta tämän sivun lautta tekemästäni tilauksesta. Se on usein noin 15 eur/tilaus.

    Se pistää miettimään esim. suositteluiden voimaa ja aitoutta sekä tuotteen hintatasoa.

    Käytän itse myös mikroneulausta mutta 1 mm piikeillä ja oma teräni maksoi 25 eur.

    • Virve Vee

      Hei Tuulinen! Tavallisesti yritykset maksavat linkin kautta tehdyistä myynneistä 8-12% komission ihan kuten tässäkin tapauksessa. Postauksessa olevan tuotteen olen ostanut itse omilla rahoillani. Olet varmaankin uudehko lukija, mutta olen kirjoittanut blogiani kohta 9 vuotta ja lukijani tietävät varmasti, että seison suosittelemieni tuotteiden takana. Tuskin bloggaajan ura kantaisi kovin kauas, jos hänen suosittelemansa tuotteet eivät osoittautuisi sellaisiksi, mitä hän sanoo. 🙂

      Siinä vaiheessa jos taas bloggaajan perinpohjaisen postauksen ansiosta löytää itselleen hyvän tuotteen koen, että bloggaajan on todellakin ansainnut sen pienen komissionsa tekemästään työstä. Tuntuisi hassulta ajatella, ettei saamastaan työstä kuuluisi saada palkkaa. 🙂

      1 mm piikeillä rullaaminen kotona kuulostaa minusta TODELLA hurjalta, sillä siinä vaiheessa mennään usein jo niin syvälle, että voidaan tehdä iholle pahaa vahinkoa. 25 euroa maksava rullan kohdalla kannattaa myös laittaa hälytyskellot soimaan, sillä jos rulla ei ole ykköslaatua ja piikit terävät, voi sillä tehdä todella paljon hallaa iholleen. Toivon, ettei kukaan lähde inspiroitumaan tästä kommentista ja tavoittelemaan kahdollisimman pitkiä piikkejä halvalla, sillä sillä voi tehdä iholleen todella pahaa jälkeä. :/

  5. Sirpa kukka

    Ostin 0.75 kokoisen rullan. Olen 58v ja nyt uskallan katsoa ihoani silmälasit päässäni. Roikkuvaa ihoa ei ole korjannut mutta muuten nuorekas ja heleä puna poskilla. Kai kaulaakin voisi koettaa. Alkuun rullasin joka ilta kun en tajunnut että ei joka päivä. 2 eka päivää iho kuoriintui mutta ei enään. Suosittelen. Rullan käyttöikä yllätti että kestäisi niin vähän aikaa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *